keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Pieni synttärisankari


Tämän päivän päällimmäisenä teemana on ollut varmasti Eveliinan synttärit :) Aamu alkoi "Happy birthday"-laululla Eveliinan toiveen mukaisesti ja sängyn viereen tuotiin uusi polkupyörä ja Suomesta lähetetty lahja ja kortteja. Lassikin sai Suomi-tuliaisia ja oli kovasti innoissaan. Eveliinan vaatesuunnitelma meni uusiksi, kun paketista löytyi mm. ihana juhlamekko. Se pitikin saada heti samana päivänä päälle.

Uuteen aamuun on mukava heräillä, kun on synttärisankari.
Suomi-paketti
Uuden pyörän pikatestaus ennen kouluun lähtöä.
Koulussa kaikki aikuiset ja lapset onnittelivat ja halailivat kovasti synttärisankaria. Eveliina sai olla koko päivän pahvikruunu päässään, joka annettiin koululta. Hän toi kaikille luokkalaisilleen tavan mukaisesti pienet yllätyspussit ja sai itse nauttia onnittelulauluista, pienestä lahjasta ja kortista sekä keskipisteenä olemisesta. Hauskaa, kun koulun pihalla melkein tuntemattomatkin onnitteli (kun näki synttärikruunun) ja lapset melkein kilpailivat kuka tuntee sankarin parhaiten tyyliin: "minä olen nähnyt hänet ennenkin ja ollut kiipeilytelineissä yhtä aikaa", "mutta minäpä olen hänen veljensä luokalla" :)  

Jo luokan ulkopuolella oli ensimmäinen onnittelukyltti.
Laitettiin ihan juhlakampaus juhlan kunniaksi.
Eveliina halusi päästä puhaltamaan synttärikynttilän, mutta kakku tehdään vasta lauantaiksi. Päädyimme tekemään jäätelö-keksi-suklaakastike-jälkiruoan ja siihen yhden kynttilän, niin pääsimme jo vähän niin kuin juhlimisen makuun :)
Kotona aloiteltiin jo vähän tulevien kaverisynttäreiden valmisteluja. Teimme yhdessä lasten kanssa kasan erilaisia cupcake-koristeita ja puhalsimme jo läjän ilmapalloja. Jos muuten haluaa kauhean stressin ennen synttäreitä kannattaa mennä etsimään synttärivinkkejä hakusanoilla "princess birthday" yms. Tulee poijjaat sen sortin suorituspaineet. Tiedän, että täällä synttärit on usein aikamoinen spektaakkeli taikureineen ja muine esiintyjineen. Koko ajan paukutetaan jotain ohjelmaa ja kilpailua. Meillä painetaan vaatimattomalla Suomi-kaavalla ja toivotaan, että vieraat ovat tyytyväisiä. Lauantaina siis luvassa prinsessajuhlat ja sopivasti polskimista lisäksi, niin ei käy toivottavasti aika pitkäksi.


3 kommenttia:

  1. Paljon onnea Eveliinalle! Terveiset koko perheelle ja kiitos tosi mielenkiintoisesta matkakertomuksesta Las vegasiin kuvineen. Meilläkin ens su Sallin synttärijuhlat. Kolmet kevätjuhlat on jo juhlittu ja jännityksellä odotellaan lasten todistuksia: ) terv. Sari + muut Jääskeläiset

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kerron terveiset :)Onnea myös Sallille ja hyvää lomaa <3

    VastaaPoista
  3. Eveliina kuusi vuotias tyttönen jo, ONNEA vielä R-mammalta

    VastaaPoista