lauantai 2. kesäkuuta 2012

Synttärikemut

Tänään olikin sitten vuorossa Eveliinan kaverisynttärit. Pariin otteeseen näitä kemuja onkin jo tullut juhlistettua mutta nyt oli siis vuorossa kinderkarten-kaverit naapureilla höystettynä. Synttäriteema oli, luonnollisesti, prinsessa.

Ennen kekkereiden alkamista kolmelta viimeistelimme (minä siis tarjosin tärkeää henkistä tukea) kakun ym. tarjoiltavat sekä lämmitimme altaita sillä kutsussa oli mainittuna, että uimaan voisi myös mennä ja Sini halusi ehdottomasti ison altaankin olevan yli 24-asteista. Mielenkiintoista nähdä mitä seuraava kaasulasku näyttää...

Sekä sipsipussilla että karkkipussilla on kokoa kerrakseen.

Lasten koristelemia leivonnaisia.

Piha oli koristeltu ilmapalloilla sekä kruunuilla ja muilla prinsassarekvisiitoilla.







Vieraita saapui lopulta 8 lasta ja 7 aikuista. Kaikki vanhemmat jäivät myös paikalle koko kemujen ajaksi. Ensin Eveliina suoritti pullonpyörityksen koristellulla prinsessapullolla, jolla valittiin pakettien avausjärjestys. Sitten hoidimme murkinoinnin alta pois ja siirryimme leikkeihin: prinsessan kruunun asetus (tyyliin aasinhännän kiinnitys sokkona) sekä onginta. Vieraat olivat haltioissaan onginnasta Magic lakella - se ei siis ilmeisesti ole tunnettu leikki täällä päin.









Lopulta hyppäsimme altaaseen, joka tuntui olevan bileiden kohokohta. Vain kolme aikuista taisi olla pulikoimatta ja viimeinen lapsi saatiin altaasta pois vain lupaamalla, että hän saisi tulla joskus uudestaan meille leikkimään. Varsin onnistuneet juhlat siis.


Naapurit lupautuivat ottamaan Lassin ja Eveliinan kylään siksi aikaa kun siivoaisimme talon bileiden jäljiltä. Hetken kuluttua kuitenkin soi puhelin ja naapurin isäntä ehdotti, että menisimme heille nauttimaan japanilaistyylisen dinnerin. Lupasin tulevamme sillä ehdolla, että ruokalaji ei sisällä nattoa. Hän vakuutti näin olevan ja painotti, että meidän ei myöskään tarvisi tuoda tullessamme yhtään salmiakkia ;)

Päädyimme siis pyörittelemään takoyaki-palleroita, joita valmistettiin valurautapannulla kaasuliekillä ja jotka sisälsivät mustekalaa, hiukan lättytaikinan tapaista taikinaa, kaalisilppua, juustoraastetta, sekä riisimuron näköisiä (ja makuisia) rasva-jauhorakeita. Mekin saimme pyöritellä toisen setin näitä, kun olimme ensin nähneet miten homma hoituu. Pallurat nautittiin erityisen takoyaki-kastikkeen ja majoneesin kera. Oikein olivat kyllä hyviä.

Takoyakia nassuun. Oli oiken hyvää!!!

Meidän vuoro valmistaa tämä satsi.

Tässä vielä vähän keskeneräisiä palluroita. Kun niitä kääntää pikku hiljaa, ne tiivistyvät palloksi. 


3 kommenttia:

  1. Monennäköistä muksua oli juhlimassa ja herkkuja syömässä, kyllä siinä varmaan hälinää piisas ja kivaa oli. R-mamma

    VastaaPoista
  2. Olen niiiiin iloinen ja ylpeä teistä !! <3

    VastaaPoista
  3. Iloinen Mumma siis ;o).. Hieman hankalaa tämä, mutta harjoitus tekee mestarin !

    VastaaPoista