Havaijin-reissu

Pari viime viikkoa ovat olleet varmasti sellaiset, joita muistelemme vielä pitkään ja kaiholla. Äitini (lasten mamma) ja miehensä T saapuivat ensimmäistä kertaa Amerikan mantereelle. Siskoni H oli vanhana konkarina mukana. Äiti ja T vaan eivät tienneet, että kun he pääsevät perille lauantaina 13.4., niin maanantaina lähtisimme koko porukalla viikoksi Havaijille! Olimme siskoni kanssa varanneet reissun jo ennen joulua, mutta sattuneesta syystä asiasta ei olla täällä blogin puolellakaan huudeltu ;)

Anyway, matkalaiset onnistuivat jotenkin välttämään jetlagin täydellisesti, joten teimme jo sunnuntaina perinteisen San Franciscon kierroksen: 280-tietä Golden Gate Parkkiin, sitten Japanese Tea Garden, Lombard Street, Pier 39 ja Golden Gaten kautta takaisin päin. Tuo reitti alkaa jo sujua ilman navigaattoriakin. Sitten hiukan paikallista ostoshelv... eikun –paratiisia koluamaan sekä tsekkaamaan lasten koulu, jonka jälkeen kaikki oleellinen täällä päin olikin nähty ja pystyimme suuntaamaan kohti ihan erilaista paratiisia.

Lento Havaijin saarelle (siis sille saariryhmän isoimmalle, lempinimeltään Big Island) lähti maanantaina seitsemän jälkeen. Olin tilannut Berry’s Shuttlelta vanin meitä hakemaan, ja kyyti tuli jälleen kerran aivan sovittuna aikana. Tuota firmaa voin kyllä suositella. Kun vain herra Berryn intialaisesta korostuksesta saa jotain selvää, niin kyyti kyllä hoituu ja hinta vaikuttaisi olevan kirkkaasti halvempi kuin monella muulla. Tässä tapauksessa van-kyyti San Josen kentälle oli $55.

Lentokoneeseen vaihdettiin jotain rikkoutunutta tutkaa oman aikansa ja pääsimme ilmaan tunnin myöhässä. Mutta mihinkään meille ei ollut kiire, lomalla kun kaikki olimme! Alaska Airlinesin koneessa matkalaukusta sai pulittaa lisähintaa $25 (meillä oli vain yksi laukku + reput) ja sapuskat maksoivat jotain $6-7 mutta silti pidin kyllä palvelusta. Jos tuollaisen reissun saa muutamalla satasella niin näistä pikku lisistä voi kyllä hiukan maksaa (varsinkin kun safka oli hyvää).

Laskeuduimme Konan kentälle vajaan kuuden tunnin päästä lähdöstä. Kenttä oli täysin erilainen kuin missään muualla oli tullut nähtyä. Melkoinen luotto täytyy olla säätilaan jos lentokentän rakennuskompleksi koostuu neljästä katetusta mökistä joiden ympärille on rakennettu aita. Toisin sanoen, suurin osa tilasta oli paljaan taivaan alla. Welcome to Hawai’i!

Siirryimme autovuokraamojen valtakuntaan pienellä shuttlella joka lähti kentän edestä ja teimme pienen upgraden alunperin varaamaamme tila-autoon, jolloin saimme käyttömme nelivetoisen Nissan Armadan. Siihen koko 7-henkinen seurue mahtui komeasti, kun matkalaukkuja ei tosiaan ollut mukana kuin se yksi.

Majapaikkamme oli kentältä parikymmentä mailia pohjoiseen, huoneistohotelli nimeltään Castle Hali’i Kai. Vaikka ilma oli aurinkoinen ja miellyttävän kostean lämmin, ajomatka ei varsinaisesti tuonut vielä sellaista paratiisitunnelmaa kuin moni ajatelisi. Nimittäin vuosikymmeniä/-satoja sitten saaren länsipuolelle valunut laava käytännössä muodosti maaperän. Heinää, muutama puska ja rannan vieressä jokunen palmu. Aika karua, sanoisin. Kuitenkin hotellialue (joskin sekin rakennettu laavakiven päälle) oli pieni paratiisi. Totesimme vuokranneemme jonkun yksityisen huoneiston, jossa oli kolme makuuhuonetta, oma keittiö, pari tilavaa vessaa suihkuineen, olohuone ja mm. pesukone ja kuivausrumpu. Huoneisto oli kolmikerroksisen talon (jossa yhteensä neljä huoneistoa) pohjakerroksessa, eli takapihalta pääsi mukavasti suoraan nurtsille, pihapolulle ja grillaamaan.

Havaijilla kukissakin on tuplakukat ;)

Majapaikkamme allasaluetta.

Eveliinan teematanssi

Tiistaina lähdimme heti valloittamaan muutaman mailin pohjoiseen oleva valkohiekkainen Hapuna Beach. Aurinko paistoi, vesi oli sopivan viileää (ei siis mitään linnunmaitoa mutta missään vaiheessa ei tullut kylmäkään) ja uskomattoman kirkasta. Eveliina tosin onnistui tipauttamaan sukelluslasinsa mereen, eikä niitä enää rannan hiekkavedestä löydetty. Kävimme lounaalla hotellimme lähellä olevalla Queen’s Market Placella ja sen jälkeen suuntasimme kohti korkeuksia: Mauna Kea –vuoren huipulle. Se on itse asiassa maailman korkein vuori kun huomioidaan se, että se alkaa kohota merenpohjasta, kun vaikkapa Mt Everest starttaa maan pinnalta. Suosittelen kyllä nelivetoa huipulle mentäessä, vaikka sitä ei varsinaisesti kukaan tarkastanutkaan kun pysähdyimme puolivälin taukopaikalle. Lisäksi suosittelen paria-kolmea lisäpysähdystä matkan varrella, sillä etenkään kuskina ei ole kiva olla jos ohuen ilman takia alkaa päässä pyörimään ja heikottamaan... Pääsimme kuitenkin ehjänä ylös, tsekkasimme observatoriot, näimme hiukan luntakin, ja huristelimme alas parahiksi kun rinnettä ylös kiipesi kunnon raekuuro. Päästyämme alas päätimme saman tien ajaa saaren vehreämmälle puolelle Hiloon ja kiertämällä saarta vastapäivää, takaisin hotellille. Matkalla totesimme, että ohuessa ilmanalassa käytyään kannattaa matkustajienkin katsoa tietä – matkalla nimittäin jätimme Lassin jo kertaalleen nauttiman lounaan tien varteen. Hilossa pysähdyimme Rainbow Falls –nimiseen paikkaan, jossa saimme esimakua sekä vesiputouksista, että sademetsästä – ja olimme kaikki haltioissamme.

Hapuna Beach

Mauna Kean huipulla, observatoriot taustalla.

Tämä lienee jonkin sortin puu?

Keskiviikkona vietimme snorklauspäivän. Ensimmäisenä pysähdyimme Kahaluu Beach Parkiin, joka oli matala ja suojainen ranta. Se oli mukava paikka aloittaa tämä harrastus. Bongasimme monen värisiä kaloja ja rannalla kolme kilpikonnaakin. Sieltä jatkoimme etelään Kealakekua Bay:lle, jonka pohjoisranta (Captain Cookin kuolinpaikkaa osoittavan muistomerkin kohdalta) on kuulemma saaren paras snorlauspaikka. Muistomerkille vaan ei valitettavasti pääse kuin parin mailin kävelyn päätteeksi, mutta me pysähdyimme etelärannalle Naapoopoon kohdalle. Paikka ei todellakaan ollut meidän snorklattavissamme, sen verran kovana allokko kävi, mutta kaunis paikka muuten. Olin vielä merkinnyt muistiin yhden rannan (Honaunau Bay) muutaman kilometrin verran etelään ja päätimme käydä katsomassa vielä sen. Ja millainen paikka se olikaan! Mustilta laavakallioilta pystyi tiputtautumaan suoraan mereen, jossa korallien seassa neljän-viiden metrin syvyydessä uiskenteli monen näköistä ja väristä kalaa. Aivan mahtavaa. Paluumatkalla kävimme vielä tutustumassa kahvintuotannon saloihin Hula Daddyn viljelmällä.

Isä ja poika snorklaushommissa

Huomaa myös kilpikonna etualalla

Kahvi tuloillaan

Torstaina menimme aamuksi Mauna Kea –hotellin edessä olevalle valkohiekkaiselle kauniille rannalle, jonka reunalla oli mukava snorklauspaikka. All-in-one sanoisin. Tämän paikan parkkipaikkoja on vain 40 ei-hotellin asiakkaille, joten kannattaa mennä varaamaan omansa jo ennen yhdeksää. Muuten päivä meni muuten ottamalla rennosti majapaikan läheisyydessä.

Mauna Kea Beach

Tuo pieni tumma piste olen minä snorklaamassa

Perjantaina lähdimme kohti etelää tavoitteena kiertää koko saari. Siinä menikin sitten koko päivä. Pysähdyimme saaren eteläkärjen kohdalle haukkaamaan lounasta, jatkoimme Punaluu-rannalle (mustaa hiekkaa) ja sieltä Volcano National Parkiin. Tuolla puolen saarta (eli sademetsäpuolella) aloimme saada vettä niskaamme, joten höyryävän kraaterin ihailukin meni hiukan arvailuksi, että mikä on sadetta ja mikä höyryä. Ajelimme kuitenkin Chain of Craters –tien meren rantaan ja kävimme ihmettelemässä paikkaa, jossa laava on vuonna ’83 vyörynyt asfalttitien yli. Paluumatkalla pysähdyimme vielä tarpomassa läpi tunnelin, jota pitkin laava on taannoin pulpunnut pois kraaterista. Ennen Hiloa poikkesimme vielä tieltä macadam-pähkinöiden tuotantolaitoksessa (Mauna Loa –brändi) sillä olimme jo ihastuneet noihin paikallisiin herkkuihin.

Höyryävä kraateri

Esteitä tiellä kohtalon.

Laavasilta

Lauantai oli reissailujen osalta välipäivä mutta sunnuntaina ajoimme vielä kertaalleen saaren toiselle puolelle ottamaan tuntumaa sademetsistä. Kävimme kiertämässä läpi upean Hawaii Tropical Botanical Gardenin sekä Akaka Falls –vesiputouksen. Kuvat puhukoot puolestaan. Illalla saimme hotellin altailla ollessamme vielä silmiimme valaita, jotka ohi purjehtinut katamaraani ilmeisesti säikäytti.

Akaka Falls

Otos matkalta kohti majapaikkaa.

Maanantaina jätimme sydämemme Havaijille ja palasimme Kaliforniaan. Kun itse olin töissä ja lapset koulussa, Sini kierrätti vieraita loppuviikon aikana vielä lähiseudun nähtävyyksillä. Kaikenkaikkiaan mahtava pariviikkoinen takana!

Viinikierros

Tällä viikolla onkin taas tapahtunut monenlaista. Keskiviikkona tutustuimme uuteen suomalaisperheeseen, joiden tyttö aloitti syksyllä samassa koulussa lasten kanssa. Sini on heitä pikaisesti nähnyt aiemminkin, mutta nyt olimme saaneet kutsun heidän kotiinsa K-2 –luokkalaisten lauluesitysillan jälkeen. Maailmahan on tunnetusti pieni ja tällä kertaa se tuli jälleen todistettua. Ei siinä mitään, että mies oli ollut aiemmin töissä Nokialla (jonka takia meillä on paljon yhteisiä tuttuja), mutta sen lisäksi molemmat ovat olleet samaan aikaan kanssani TTKK:lla/TTY:lla ja asuneet samaan aikaan Hervannassa kuin me, nainen on kotoisin Lempäälästä, ja hänen isänsä oli meidän entisen rivaripätkän isännöitsijä – jonka toki tunsin hyvin taloyhtiön hallitusjäsenenä.

Siellä se Eveliinakin on muiden joukossa. Suurimman osa ajasta hiukan iloisemmalla ilmeellä :)

Viikonloppuna suoritimme perheiden R ja V kanssa mainion yhteisen kiertoajelun viinialueille Sonoman ja Napan laaksoihin. Seuraavassa siitä tiivistelmä.

Starttasimme lauantaiaamuna puoli yhdeksän aikoihin ja ajelimme suorinta tietä (Golden Gaten yli) Geyservillen kylään, jossa sijaitsee Francis Ford Coppolan omistama viinitila (http://www.franciscoppolawinery.com/). Sini oli lupautunut kuskiksi mutta muissa perheissä lyhyt tikku näytti sattuneen miehille. Paikka aukesi yhdeltätoista, ja ehdimme napsia hiukan maisemakuvia ennen muun seurueen saapumista ja ovien avautumista. Viinin maistelun lomassa tilalla on mahdollista tutustua myös elokuvien (kuten Kummisedät ja Ilmestyskirja. Nyt) rekvisiittaan ja maestron palkintoihin, mm. viiteen Oscar-patsaaseen. Tiskiltä sai yhden punkku- ja yhden valkkarimaistiaisen ilmaiseksi, sen lisäksi otimme muiden perheiden rouvien kanssa $15 kierroksen, jolla sai yhteensä neljää parempaa valkkaria ja punkkua. Loppukaneettina voi todeta, että paikka on ehdottomasti näkemisen arvoinen, mutta viineihin ei kannata koskea.

Coppolan tilan julkisivu...

...ja viinimaita.

Ei ole ihan joka jätkällä tällaista kokoelmaa.



Coppolalta lähdimme laskeutumaan takaisin etelää kohti, ja kiersimme Korbelin samppanjatilalla (http://www.korbel.com/). Kyllä, siis samppanja. Tämä on yksi niistä harvoista tiloista Ranskan ulkopuolella, jotka saavat historiallisista syistä käyttää samppanja-nimeä, joskin siihen on lisättävä asianmukainen etuliite. Tässä tapauksessa juoman tyyppi on California Champagne. Nautimme ensin kahvilassa lounaan ja sen jälkeen saimme maistella ilmaiseksi kuutta erinomaista samppanjaa. Seurueemme mukaan taisi tarttua kaupasta vielä pullollonen kuplivaa ja yksi tilan brandi-pullo. Sanoisin että lopputulos oli siis win-win. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Samppanja-tilalta

Samppanjapaikasta saimme vielä yhden vihjeen viinipaikasta, jossa voisimme käydä matkalla Sonoman läpi hotellillemme. Tila oli nimeltään Kenwood Vineyards (http://www.kenwoodvineyards.com/) joka sijaitsee tien 12, eli Sonoma Highwayn, varrella. Täällä maisteluohjelma maksoi $5, jolla sai viisi (vai kuusi? ;) ) vapaavalintaista maistiaista listalta. Ehkä amatöörimakunystyrämme eivät vieläkään havainneet kaikkia viinien hienouksia, sillä kallein laatu ($75/pullo) ei välttämättä maistunut se paremmalta kuin kolmenkympin pullosta kaadettu. Punaviinien tanniinisuus hiukan häiritsi lähes jokaista maistiaista, mutta muuten olivat ihan hyviä.

Kenwood-maisemia

Tyttöjen lempipuuhaa oli ottaa valokuvia eri viinitilojen ympäristöistä.

Kenwoodista ajelimme suoraan hotellillemme joka oli Fairfieldissä, hieman kauempana viinialueilta. Tällä tempulla säästimme yhteensä satoja taaloja... Suoritimme hieman pulikointia hotellin altaassa ennen kuin kokoonnuimme yhteen huoneistamme napostelemaan päivällistä/illallista.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme jälleen kohti pohjoista, tällä kertaa Napa Valleyn läpi, pannen merkille paluumatkan ehdottomia pysähdystärppejä. Sää oli harmillisen harmaa ja tihkusateinen mutta muuten maisemat, ohi vilahtavat viinitilat ja pikkukaupungit olivat kyllä upeita. Päivän ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Calistogassa sijaitseva Old Faithful Geyser (http://www.oldfaithfulgeyser.com/), joka on yksinkertaisesti reikä maassa josta suihkuaa noin vartin välein parikymmenmetrinen vesipatsas kohti taivasta. Suhteellisen suolaisista pääsylippujen hinnoista ja sateesta huolimatta tämä oli ihan mukava elämys. Myyntitiskiltä löytyi vielä lapsille Nomination-rannekoruihin uudet Wine Country –palaset mikä on erikoista, sillä Nominationia ei ole täällä muuten näkynyt vielä missään.

Geyser OFF...

...ja Geyser ON.

Seuraavaksi palasimme muutamia maileja etelää kohti ja kurvasimme upean Castello di Amorosan (http://www.castellodiamorosa.com/) pihalle. Tässä linnassa Sini oli käynyt jo aiemmin kierrättäessään vieraita viinialueilla. Koska viinit eivät komeasta majapaikastaan huolimatta kuulemma ole kummoisia, niin emme vaivautuneet maksamaan pakollista sisäänpääsymaksua, mutta se ei estänyt ihailemasta linnaa ulkoa käsin. Täältä oli myös hyvä näköala seuraavaan kohteeseemme, vastapäisellä kukkulalla sijaitsevaan Sterling Vineyardsiin (http://www.sterlingvineyards.com/). Sterlingin erikoisuus on siinä, että parkkipaikalta matka kukkulalle taittuu kondolihissillä. Aika suolainen oli hinta täälläkin: kaksi lasta ja kaksi aikuista, joista toinen viinimaistelun kera, yhteensä $70. Mutta kokemus oli kyllä ihan hieno. Ylös päästyämme kaikki aikuiset saivat valkkarilasit ja kävelimme tuotantorakennuksen läpi viiniä siemaillen ja opiskellen viinintuotannon saloja. Näimme mm. fermentointitankkeja ja tammitynnyreitä riveissä. Matkalla tyhjenneet lasit saivat vielä kertaalleen täydennystä ”ilmaiseksi” (jos siis unohdetaan mitä pelkkä ylös pääseminen maksoi). Kierroksen jälkeen siirryimme maisteluhuoneeseen, jossa lisähinnan maksaneet (minä mukaanlukien) saivat vielä neljä parempaa annosta eteensä makunystyröidensä iloksi. Myös lapset saivat ensimmäistä kertaa omaa ”viiniä” maisteltavakseen. Loppuarvioni: upea paikka, OK+ viinit, hienot maisemat, hyvin organisoitu elämys, mutta hintavahko.

Castello-otoksia

Siellä siintää seuraava kohteemme, Sterling.

Matkalla Sterlingin huipulle.

Nämon mun maita!

Kondolihissi tuomassa lisää vierailijoita ylös.

Maishtuish varmaan shullekhin?

Tässä kohtaa sovimme palaavamme perhekunnittain omaan rauhalliseen tahtiin kotia kohti. Kaikilla oli kuitenkin ajatuksena pysähdellä matkan varrella hienoissa paikoissa napsimassa kuvia. Oma ensimmäisen pysähdyksemme oli Bale Grist Mill State Historic Park, joka oli aivan tien vieressä ennen Saint Helenaa. Emme tosin menneet sisälle asti mutta naspimme hiukan kuvia tästä idyllisen näköisestä vanhasta myllystä. Kävin itse pyörähtämässä Rutherfordin eteläpuolella Inglenookin tilalla (http://www.inglenook.com), joka on alunperin suomalaisen Oulussa syntyneen merikapteeni Gustave Niebaumin (ent. Nybom) perustama. Hän oli ensimmäisiä jotka yrittivät ja onnistuivat viinin viljelyssä Kaliforniassa. Nykyisin tämäkin upea tila on Coppolan perheen omistuksessa. Viimeisenä pistäydyimme vielä toviksi Opus One –tilalle (http://en.opusonewinery.com) mutta vain napsaisemaan muutaman kuvan. Tämä onkin sangen moderni mesta monen muun viinitilan rinnalla. Viineistä ei ole mitään tietoa, mutta ainakin naapurin mukaan ne ovat arvostettuja.

Vanha mylly (Eveliina ottamassa tästäkin kuvaa :) )

Siellä siintää Suomipojan kartano.

Voin kuvitella miltä tämä näyttää kun köynnökset on lehdessä.

Melko hieno viinimesta. Nimeä ei ehditty katsoa.

Opus One

Kotimatkalla Berkeleyn ja Oaklandin kohdalla olikin sitten sellaiset ruuhkat ja neljä-kuusi kaistaa mateli eteenpäin, että kumpuilevien viinimaisemien rauhallinen ilmapiiri karisi kyllä hetkessä... ;)