Irtipäästämisen ilo ja haikeus

Tänään on tasan kaksi viikkoa paluumuutostamme. Lapsilla on viikko suomalaista koulua takana. Meidän todellinen onnemme on, että koulu sijaitsee naapurissamme ja on pieni herttainen maalaiskoulu. Oppilaat olivat odottaneet jo lapsiamme saapuviksi ja Lassin luokka oli tehnyt tervetuliaiskoristelunkin silloin meidän tervetulijaisjuhliin, jotka vietimme koulun salissa. Myös molemmat meidän lapsemme puolestaan odottivat kovasti koulun alkua. Eräänä aamuna kun koulu alkoi yhdeksältä Eveliina oli itse herännyt, tehnyt kaikki aamutoimet ja jo ennen kahdeksaa odotti ulkovaatteet päällä eteisessä, että koska saisi lähteä kouluun. Aika hyvin kai he hallitsevat suomenkielisen koulutermistön, vaikka Eveliina sanoi, että kesken oman selityksen aina huikkaa väliin, että "en tiedä sitä sanaa suomeksi, mutta tiedän sen englanniksi". Ihan hetkittäin lapset puhuvat joitain asioita keskenään englanniksi, mutta toki täällä on luontevaa puhua koko ajan suomea, koska olemme kaiket päivät suomenkielisten ympäröiminä.

Jo alkuviikosta lumet alkoivat olla melkein kokonaan sulaneet. 

Ensimmäisiä kevään merkkejä pihalla. Leskenlehtiä alkaa olla jo oikeastaan joka penkereellä. 

Eveliina teki läksyjään pihakeinussa. Molemmille lapsille ostettiin/tilattiin hauskat pöllöpipot siskoni ystävältä.

Eveliina leikkimökin kevätsiivouspuuhissa.

Yksi suurimmista eroista täällä ja Kaliforniassa on lasten itsenäisyys ja vapaus. Kaliforniassa lapset vietiin kouluun, haettiin sieltä luokkien edestä iltapäivällä, vietiin harrastuksiin ja play dateille, eivätkä he juurikaan leikkineet etupihalla kaksin (vain jos keittiöön johtavan autotallin ovi oli auki ja itse olimme keittiössä). Kaikki kauppareissut yritin tehdä koulupäivän aikana, ettei tarvi ottaa lapsia sinne mukaan, koska heidän pitäisi kuitenkin pysytellä samassa hyllyvälissä. Tämä kaikkihan saattaa olla suurta liioittelua, koska ainakin itse pidän Piilaaksoa ja asuinseutuamme todella turvallisena ja rauhallisena alueena. Toisaalta jossain dokumentissa kerran sanottiin, että Yhdysvalloissa katoaa joka neljäskymmenes sekunti lapsi, joten ajattelin ainakin ottaa varman päälle. Ja muistaakseni lain mukaankaan alle 12-vuotias ei saanut olla yksi kotona tai esim. kävellä yksin kouluun tai kavereille.
Täällä on tarvinnut ja saanut ottaa ihan eri ajatusmallin käyttöön. Lapset kirmaavat pihalla keskenään ja kavereiden kanssa sekä laajentavat reviiriään viereisen koulun pihalle ja metsiköihin. Molemmilla lapsilla on nyt omat puhelimet liittymineen, joten heidät saa kiinni aina tarpeen tullen. Eveliina taisi kulkea tässä yksi päivä elämänsä ensimmäistä kertaa ystäväänsä vastaan. Hän soitti ja varmisti aina vähän väliä: "No nyt olen tässä ja tässä kohdassa, no nyt näen sen kaverin jo...". Lapset ovat myös hetkellisesti olleet keskenään kotona (kun hetin Kaizun bussipysäkille kun hän oli loppuviikon Helsingissä töidensä vuoksi). Lapset ovat myös hieman saaneet kiertää Ideaparkissa kavereidensa kanssa. Ehkä tämä itsenäistyminen ja irtipäästäminen tekee hyvää sekä lapsille että vanhemmille. Tajusin tässä hetki sitten, että Lassi aloittaa viiden vuoden päästä syksyllä lukion! Apua, miten aika menee nopeasti! Toisaalta lapset ovat sillä tavalla itsenäisiä (vaikka yksin eivät ole paljoa tottuneet olemaankaan) että he esimerkiksi kokkailevat ruokaa ja osaavat pestä pyykkiä. Sinänsä mitään uusavuttomia nuoria heistä ei toivottavasti kasva.
Meillä on täällä upea ja helppo tilanne lasten ystävien suhteen. Olen kuullut ja lukenut, että joskus ulkomaankomennuksen aikana varsinkin lasten kaveripiiri muuttuu ja vanhat kaverit ovat ehtineet jo verkostoitua muiden lasten kanssa eikä paluun jälkeen enää otakaan uutta tulijaa mukaan. Meillä lasten kaverit ovat odottaneet todella innolla heitä saapuviksi ja nyt he ovat sitten saaneet nähdä joka päivä. Lapset ovat olleet jo näiden kahden viikonlopun aikana yökylässäkin useampaan otteeseen. Näin kun mietin, niin Lassihan on ollut kaikki 4 viikonlopun yötä pois kotoa, Eveliina kolme yötä. Kaliforniassa lapsilla oli muutamia poikkeuksia lukuunottomatta täysin eri kaveripiiri. Se tietysti hankaloitti play datejen sopimista ja kuskailuja. Täällä meillä on parikin huippua ystäväperhettä, joiden "isoveli" on Lassin hyvä kaveri ja "pikkusisko" Eveliinan. On niin kätevä sopia treffejä, koska aina vuorollaan koko nelikko voi nähdä yhtä aikaa. Päivät ovat sujuneet sukkelaan, koska lapset ovat nähneet vuorotellen molempia kaverisisaruksia. Toiset asuvat vielä ihan kävelymatkan päässä, joka täällä maalla ei ole ihan itsestäänselvyys.

Eveliina leikkimässä koulun pihalla.

Lasten koulu <3

Kuva koulun pihalta meidän talolle. Tästä ei oikeastaan enää koulumatka voi lyhentyä.

Audi on muuten tätä tietoa saapunut eilen Suomeen. Vakuutuksen me saamme siihen huomenna ja sen pitäisi olla haettavissa Hämeenlinnasta jopa ensi viikolla tullausrituaalien jälkeen. Onneksi meillä on ollut useampana päivänä lainassa ystäväperheen auto (joka hauskasti sattuu olemaan meidän vanha Volvomme, joka piti myydä ennen Kaliforniaan muuttoa ;) ). Tämä autottomuus ja netittömyys alkaa tavallaan olla aika raastavaa, vaikka toisaalta meille jää enemmän aikaa remppailuun, koska ei tule roikuttua netissä eikä oikein voi käydäkään missään. Molempien lasten  huoneet ovat jo maalausprojektin jäljitä valmiit, nyt käsittelyssä on koko talon listat uusiksi. Kirjastohuone odottaa vielä uutta maalipintaa. Aurinko on hellinyt meitä oikeastaan joka päivä ja olenkin aina päivisin aloitellut (loputtomalta urakalta tuntuvia) pihatöitä. Silti oli todella kiva tarttua puutarhasaksien ja haravan varteen, paljon kivempaa kuin olin kuvitellut parin vuoden tauon aikana. Kontin muuttopäivä on muuten tätä tietoa 16.4. Sitä odotellessa, vaikka toisaalta oikein hyvin olemme näinkin pärjänneet. Toisaalta nyt jo neljä viikkoa ilmapatjalla nukkuneena esimerkiksi sänky voisi olla ihan kova sana. Ja pöytänä toimii takapihan puutarhapöytä. Hyvin olemme pärjänneet ilman leikkuulautaa ja muita keittiön "erikoisuuksia", kaikki perustarpeet löytyvät kuitenkin.

Lassi löysi takapihamme metsästä jo kymmenittäin sinivuokkoja.

Viikon aikana on tullut hoidettua taas monta käytännön asiaa kuntoon, kuten pankkikorttien ja puhelinliittymien tilailuja. Muuten olemme jo melko hyvin tottuneet Suomen elämään. Alkuviikosta kävin Prismassa. Ajoin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan manuaalivaihteista autoa. Siinä oli jo keskittymistä sinäänsä. Onneksi  matkalle ei osunut liikennevaloja, olisin varmaan kääntynyt oikealle punasilla. Muistin jopa parkkikiekon. Keskityin, että sain kolikkoa vastaan kärryt (ei ollut ollenkaan itsestäänselvyys, että oli kolikko mukana). Punnitessani vihanneksia ja hedelmiä tunsin suurta ylpeyttä -jee, muistin tehdä sen! Kassalla muistin arvioida tarvittavan määrän muovikasseja hihnalle ja jopa mennä pakkaamaan itse kassit.  Olin niin tyytyväinen itseeni, eihän se kaupassa käynti nyt niin erilaista ollutkaan. Siinä pakatessa kassaneiti tokaisi: "Näistä avokadoista on tainnut irrota se punnituslappu." Jep... Ehkä ensi kerralla menee oikeasti nappiin :D  

Viikko Suomessa takana

Muutto Kaliforniasta takaisin Suomeen ei tietenkään katkaise sitä sidettä mikä parin vuoden asumisen aikana ehti syntyä. Olemme nyt olleet omassa Suomen-kotonamme viikon päivät mutta monessa tilanteessa on tullut mietittyä miten joku asia olisi tullut hoidettua rapakon takana. Esimerkiksi sydäntä suorastaan riipaisi, kun ruokaa laittaessa tuli heitettyä ihan tavalliseen roska-astiaan tomaatin kannat, tyhjät lasipurkit ja muovirasiat. Kaliforniassa sinne ei olisi päätynyt yksinään näistä. Meidän kulmilla kun ei vieläkään kierrätetä kuin paperia. No, pitää ottaa taas selvää paikallisista kierrätysjärjestelmistä, perustaa komposti ja ehkäpä hankkia muutama kana syömään ylimääräisen ruuan (seriously).

Mutta kerronpa jotain ensimmäisen viikon kulusta ja tunnelmista.

Kyyti lentokentälle saapui 4:30am. En tiedä olenko suositellut Berry's Shuttle -nimistä tilaustaksipalvelua, mutta tässä voisi olla sen paikka. Kyyti Sunnyvalesta SFO:n kentälle maksaa Berryllä noin $70 joka on huomattavasti edullisempaa kuin monella muulla firmalla. Varaus onnistuu näppärästi sähköpostitse ja kuskit ovat olleet aina ajoissa. Olen käyttänyt pelkästään tätä firmaa jos en ole itse ajanut kentälle. Kentällä pääsimme turvatarkastuksessa TSA-linjaa pitkin, jossa ei tarvinnut edes nesteitä kaivella laukuista pois ja kengät sai pitää jalassa. (Amerikan pomoni on päässyt johonkin paljon reissaavien henkilöiden TSA-listalle ja voi aina kävellä tuota reittiä portille. Kerran kun olimme yhdessä Seattlessa, hän ehti siemailla puolisen tuntia viiniä kahvilassa ennen kuin itse ehdin paikalle muun rahvaan kanssa jonoteltuani.) Lento lähti ajoissa 7:05, vaihto (erittäin helppo) JFK:lla ja kone laskeutui Hki-Vantaalle hiukan kahdeksan jälkeen sunnuntaiaamuna. Ulkona oli kaunis keväinen auringonpaiste, lämpötila nollan tuntumassa, ja lunta viitisen senttiä. Ei siis mikään hassumpi keli kotiutumiselle.

Lassi ja Sini saivat jonkin verran unta lennoilla (Sinin lisäys: 30min+30min kahdella eri lennolla), Eveliina ei selvästikään malttanut nukkua vaikka silmät olivat ristissä ja itselle ei uni vain tullut. Kentällä oli vastassa Vantaalla asuvat ystävämme ja tuore kummipoikamme, jota Sini ei ollut edes vielä nähnyt livenä. Hyppäsimme lopulta 10:20 lähtevään Tampereen suuntaan vievään bussiin ja Eveliinakin sai jonkin verran unta palloon. Meitä oltiin vastassa Ideaparkin pysäkillä parin auton voimin ja sullottuamme laukut kyytiin suuntasimme omaan tyhjään kotiimme.

Talo oli kiitettävässä kunnossa, siivottuna, ja muutenkin selvästi hyvin pidettynä. Totta kai parissa vuodessa paikat alkavat hiukan rapistua, eivätkä irvistävät listat olleet poissa ollessamme itsekseen korjautuneet. Ehdimme ihmetellä uusvanhaa kotiamme tuskin viittä minuuttia, kun ovesta hyökkäsi pari naamioitunutta kaappaajaa, jotka laittoivat meille siteet silmille ja sulloivat autoon. Pienen hämäysajelun jälkeen pysähdyimme, nousimme portaat ylös jonnekin sisätiloihin, ja löysimme itsemme paikallisen kyläkoulun (joka sijaitsee talomme viereisellä tontilla) juhlasalista, jonka oli vallannut joukko sukulaisiamme, ystäviämme ja naapureitamme. Olimme todella häkeltyneitä miten paljon läheisimpiä ihmisiä oli vaivautunut paikalle meitä vastaanottamaan! Ihan mahtava yllätys kertakaikkiaan!

(Sinin kuvatekstit) Tämän kuvan ottohetkellä reissun alusta alkoi olla noin 25 tuntia. Hyvin jaksaa juhlia rakkaiden ympäröimänä :) Kaizu sai kaappauksen alussa myös Suomi-tamineet ylleen. 

Juhlissa vierähti ehkä pari tuntia, että saimme akuuteimmat kuulumiset kaikkien kanssa vaihdettua. Sitten siirryimme ihan oikeasti kotiimme pienemmän joukon kanssa ja aloimme asettumaan aloilleen. Ja kovin kauan ei mennyt ennen kuin saunakin jo napsahti päälle... Lapset ehtivät serkkujensa kanssa ensimmäisenä lauteille ja pian he vilistivätkin jo lumihankeen pyöriskelemään. Itsellä meinasi silmät alkaa painua kiinni jo viiden aikoihin mutta reipas kävely pitkin kotitietä auringonpaisteessa sai mielen ja ruumiin taas virkistymään.

Ensimmäinen yö ja kaikki sen jälkeenkin ovat menneet ihan hyvin unirytmin löytymisen kannalta. Olemme nukkuneet anopin jostain taikomilla ilmapatjoilla ja lainapetivaatteilla. En tiedä yliarvioinko lattialämmityksemme voiman vai laukesiko itselläni joku kotiinpaluustressi mutta puolen viikon paikkeilla alkoi itsellä flunssa painamaan päälle. Muut ovat onneksi säilyneet ihan terveinä.

Heti sunnuntaina onneksi aurinko helli meitä. Kuva on otettu etupihaltamme.

Viikon aikana saimme myös lisää lunta. Kuvan otin ruokaerkkerin ikkunan läpi. 

Lapset ovat olleet ulkona todella paljon ja nauttineet pulkkailusta ja muista talvitouhuista. 

Lapset ehtivät rakentaa lumiukot juuri ennen lumien sulamista. Samana päivänä alkoi olla jo +8C ja säätiedotuksessa vilahtelee asteet jo toisella kymmenellä. 

Meikäläisellä on nämä kaksi ensimmäistä viikkoa lomaa mutta kuinka ollakaan, tiistain olinkin jo konttorilla (josta löysin nimelläni varustetun työpisteen ja paljon vanhoja työkavereita) samoin torstaista meni kuutisen tuntia näpytellessä työjuttuja. Siinä sivussa olemme vähitellen tuoneet varastosta pahvilaatikkoja sisälle, joita Sini on luokitellut ryhmiin "käyttöön", "varastoon" ja "pois". Samoin olemme remppailleet lasten huoneita: molemmista revittiin tapetit irti ja nyt on alustavat maalailut tehty. Vielä olisi hiukan akryylimassalla leikittävä, että saa saumat siisteiksi.

Lapsista oli iso apu tapettien repimisessä.

Lapset ovat viettäneet puolet viikosta parhaiden kavereidensa kanssa. Ensi viikolla alkaakin sitten suomalainen koulu, jolloin ei ehkä ihan samalla lailla ole aikaa. Tosin ilmeisesti täkäläisessä koulussa tulee hiukan vähemmän läksyjä kuin mihin he ovat tottuneet... Samoin olemme saaneet vieraiksi useampiakin vanhoja tuttuja - jopa hyvät Kalifornian-ystävämme, jotka muuttivat Suomeen jo muutama kuukausi sitten. Melkoisen metka fiilis tavata nyt aivan eri ympyröissä.

Lauantaina pääsimme Sinin kanssa tekemään hiukan hankintoja. Esimerkiksi sellaista pientä tuli osteltua kun pesukone, kuivausrumpu, vuodesohva ja pari mattoa... Noh, tämähän on hiukan kuin uusi alku joten siihen pitää myös hiukan investoida.

Kaiken kaikkiaan viikko on sujunut emotionaalisesti paljon helpommin kuin olimme ounastelleet. Luultavasti tuo kaunis keväinen sää on auttanut asiaa mutta ei tässä mitään kiirettä ole takaisin lähteä. Kun vain pian saataisiin autot ja muut kamat, niin elämä alkaisi taas asettumaan uomiinsa.

Lauantai-illalla saavuimme siskon perheen luo Turun saaristoon. Serkut saavat viettää yhdessä täydellistä laatuaikaa ja aikuiset nauttia toistensa seurasta. Itsekin asumme aika maalla, mutta tällä varsinkin on maalaistunnelma kohdallaan ;) 

Kotieläinosastolta löytyy mm. kanoja. 

Päivän saldo oli yhteensä kuusi munaa, yksi joka kanalta.

"... täältä tulee munavaras!" ;)

Kullervo-kukko orrellaan

Pieni ajatusten yhteenveto

Enää yksi täysi päivä Kaliforniassa. Nyt lienee oikea aika tehdä pientä yhteenvetoa täällä vietetystä ajasta tai oikeastaan ajatuksista, joita se herättää. Yleisin puheenaihe taitaa olla tällä hetkellä "mitä jäät eniten kaipaamaan". Päätin kirjoittaa blogiin ensimmäisenä mieleen tulleita asioita.

Tämä ilmasto on tietysti ihan huippu. Aurinko paistaa lähes joka päivä kirkkaan siniseltä taivaalta ja lämpöä piisaa. Onhan siis talvella pilvien ja sateen mahdollisuus ja joskus kylmäkin, mutta pääasiassa saa aina nauttia siitä kirkkaan sinisestä taivaasta. (Tämä ei muuten pidä paikkaansa esim. San Franciscossa vaan Piilaaksossa.) Täällä kun suunnittelee vaikka piknikkiä tai synttäreitä, niin ainakaan puoleen vuoteen ei tarvi miettiä, että millainenhan sää silloin on. Tietää aina satavarmasti, että aurinko paistaa. Saa keskittyä olennaiseen, kuten missä nähdään ja mitä herkkuja otetaan mukaan. Ja koska ei sada, niin tiet ovat aina kuivat. Koska tiet ovat kuivat, niin autot, kengät ja vaatteet pysyvät puhtaina. (Okei, ja sadettimet laulaa...) Muutenkin tämä yhdistelmä: vuoret, aurinko ja palmut saa minun suuni entistä leveämpään hymyyn. Ja sielu lepää. Samoin kuin merenrannalla, jossa Tyyni valtameri pauhaa valtavien aaltojen myötä. Eikä mikään vedä vertoja sille henkilökohtaiselle onnelleni, että olen saanut olla kotiäitinä nämä vuodet. Silloin kun lapset olivat pieniä opiskelin ja olin töissä eikä ollut mahdollisuutta viettää niin kauaa kotona näiden pienten aarteiden kanssa. Nyt on ollut ilo viedä heidät aamulla kouluun ja hakea iltapäivällä ja puuhata kaikkea yhdessä. (Eikä se toki häijyä ole ollut viettää päivät itsekseen ja kavereiden kanssa puuhaillen). Tämäkin aika on luksusta kun lapset eivät ole koulussa, niin saamme puuhata kaikkia asioita yhdessä ja olla läsnä lasten elämässä.

On se ihanaa, kun lapsille äiti ja sisarus ovat yhä näin läheisiä. Tässä me kaikki kolme makoilemme, vaikka taisimme olla ainoita altailla, tilan puutteen vuoksi ei siis tarvinnut änkeä samaan tuoliin :D

Tässä Eveliina makaa tuolla jalkopäässä taas. Pitäähän sitä nyt äidin lähelle päästä kun on kerran mahdollisuus. Okei, tiedän ettei tätä kiehnaamisen iloa ehkä kestä kauaa kun teini-ikä alkaa kolkutella. Siksi nautin siitä nyt täysillä.  (Tätä kirjoittaessakin molemmat lapset ovat tässä kosketusetäisyydellä, olen onnellinen <3 )

Sunnuntain piknik japanilaisten ystävien kanssa. 

Yhdestä renkaasta riittää paljon iloa.

Emme me ihan koko viikkoa ole uineet. Välillä maltamme touhuta myös pelikentän puolella. 

Minä toimin pelikentällä tuomarina... tai ainakin sivustaseuraajana.

Nämä vuoret, nämä vuoret. Ne jaksavat sykähdyttää joka päivä.

Eilen vietimme syntymäpäiviäni. Aluksi meillä oli pieni piknik muutaman ystävän kanssa altaalla (eräs ystäväni toi mukanaan tiaran ja Eveliina askarteli Birthday princess-nauhan :) ). Myöhemmin meillä oli dinner Kaizun tiimin kanssa pomoa ja assaria myöden. Oli aivan loistosakkia. Ja työkaverit vitsailivat, että paljonko olimme luvanneet maksaa lapsille, että he käyttäytyivät niin nätisti koko 2.5-3 tuntia. Tällä kertaa emme edes lahjoneet heitä :D 

Juhlista jään kaipaamaan tavallaan Thanksgivingiä. Ihana ajatus olla kiitollinen siitä mitä on ja jakaa sitä iloa ystävien ja sukulaisten kanssa. Sitä varmaan tulemme juhlilmaan jossain määrin myös Suomessa. Myös kaikki terveysruuat ovat aivan eri mittakaavassa täällä kuin Suomessa. Kauppojen hyllyt pursuavat ihan ok-hintaisia superfoodeja ja organic-tuotteet ovat melko tavallisissa hinnoissa. Toki täkäläinen luomu voi olla lähellä Suomen tavallista ruokaa, mutta esim. porkkanapusseissa (luomu ja tavallinen) hintaero taitaa olla 20 senttiä, joten totta kai otan aina luomua. Olen esimerkiksi yleensä ostanut jauhelihaa, joka on tehty vain ruoholla ruokitun naudan lihasta. Tämän tyyppiset elintarvikeet kaikkine kananmunineen, maitoineen yms. ovat mielestäni paljon kohtuuhintaisempia kuin Suomessa. Tai siis se ero halvempaan tuotteeseen saattaa olla alle dollarin. Ja viini... saman pullon saa täällä neljällä dollarilla kun Suomessa kymmenellä eurolla! Rahasta tuli mieleen myös outletit. Tätä halpojen merkkivaatteiden paratiiseihin tottumista kuvaa ehkä seuraava puhelu: minä "Heippa rakas. Täällä Hollisterilla olisi kaikki farkut $25 (18e). Mikä sun tuumakoko on?" Kaizu: "Noooh, en mä nyt tiedä, ei ehkä viitsi maksaa tota hintaa...". Etsipä Suomesta merkkifarkkuja tuohon hintaan! Lisäksi kaupoissa saa todella siirappisen kohteliasta palvelua. Ja aina kysytään voiko olla avuksi, löytyikö kaikki mitä etsit, miten näin niinkuin muuten elämä sujuu ja tarvitko (sen jälkeen kun muut ovat pakanneet kauppakassimme) apua kassien kanssa pihalla. Ai niin ja jätemyllyä muuten tulen kaipaamaan. En ole ihan varma miten osaan enää elää ilman sitä. Se oli niin kätevä lisä lavuaarissa kun esim. huuhteli tiskikoneeseen meneviä astioita joissa oli jotain rääpettä jäljellä, samoin kuin puurokattiloita ja taikinakulhoja pestessä. Kaikki se mömmö surautettiin vain myllystä alas, samoin esim. mansikan kannat ym.

Olen myös yhtäkkiä herännyt muutamaan ajatukseen, että oliko Suomessa oikeasti niin, että... jos ei aja moottoritietä, niin siellä on oikeasti vain yksi kaista yhteen suuntaan? Eli jos haluaa ohittaa auton niin ajetaan VASTAANTULEVIEN kaistalla! Tuntuu näin yhtäkkiä ihan pelottavalta! Samoin kuin se, että siis tosiaanko Suomessa ei saa viiniä ihan tavallisista kaupoista!?! Suomessa asuessa se tuntui ihan normaalille kun siihen oli tottunut, nyt aivan käsittämättömälle. Myös jalankulkijan arvostusta jää kaipaamaan. Aina kun täällä näkee jalankulkijan niin suojatiellä (tai sen lähellä), parkkipaikalla kuin jopa ihan missä tahansa kohtaa tietä ylittämässä niin heille annetaan aina tila. Varsinkin täällä Piilaaksossa korostuu vielä yksi positiivinen asia: koulukiusaamattomuus. Tänne melkein kaikki ihmiset ovat tulleet ympäri maailmaa, joten kaikki ovat eri värisiä, eri rotuisia, harjoittavat eri uskontoa ja arvostavat erilaisia vaatteita. Ihmiset ovat vain niin eri näköisiä ja kokoisia, eri lähtökohdista ja kulttuureista, että ei tule mieleenkään ajatella, joku olisi erilainen. Kaikki ovat erilaisia täällä suhteessa muihin.

No, mitä asioita sitten odotan Suomessa eniten... Tietysti ehdottomana ykkösenä on sukulaiset ja rakkaat Suomi-ystävät. Ihan uskomatonta, että ihan pian pääsemme halaamaan heitä. Ja tietysti suht. vasta rakentamamme talo, joka siellä nyt meitä odottaa. Sitten se kaikkien ulkomaalla asuvien perusvastaus: sauna. En edes niin paljoa kaipaa saunaa huoneena tai peseytymismahdollisuutena vaan sitä koko saunakulttuuria kun istutaan iltaa kaveriporukalla ja saunotaan tunti tolkulla yhdessä. Myös tiiviit, kunnolla rakennetut talot, lattialämmitys ja muutenkin hiljaiset lämmitysjärjestelmät todellakin houkuttelevat. Keskuspölynimuri ja parkettilattia ovat myös paljon houkuttelevampi vaihtoehto kuin täkäläiset imurit ja kokolattiamatto. Suomessa elämä helpottuu myös siltä osin, ettei tarvitse miettiä joka tilanteessa, että tarviiko antaa tippiä ja kuinka paljon. Ravintolat, kampaajat, manikyyrit, hotellit, autopesut ym. ovat selviä tapauksia. Mutta entä kun joku muuttomies ja kotiinkuljetusäijä tuo paketteja... joka kerta eri ammattiryhmissä pitää miettiä, että pitääkö tipata. Tai entä he, jotka auttavat kauppojen pihalla kantamaan kassit autoon? (Vastaus on ehkä ei, mutta kaikkea tuollasta pitää miettiä). Taas Valet-parkingissa yleensä tipataan. Helppoa, kun ei enää tarvi miettiä. Kasvohoidoista ja kampaamoista saa nauttia vapaasti kun tietää ettei tarvi yrittää laskea loppusummaan 20% lisää tipiksi vaan saa kerralla maksaa lopullisen summan. Sama koskee kaikkia hintoja. Kassalla maksetaan oikeasti se summa, joka hintalapussa näkyy eikä tarvitse miettiä siihen itse erikseen veroja päälle. Niin ja onhan se tavallaan helpotus (vaikka haikeaakin) ettei lapsille enää pakata lunch boxeihin eväitä vaan koulu tarjoaa ruuan joka päivä.

(Kaizun lisäys: Yksi asia joka täällä jaksoi jonkin aikaa hymyillyttää mutta lopulta vaihtui lähes piinaksi, on radion mainoskatkot. Kuvitelkaa joku ihan perus mainosvuoropuhelu tyyliin "Voi kun nyt on hiukan pikkurahasta pulaa."; "Ei huolta, meidän X-pankista saat luottoa ilman vakuuksia!" Suomessa mainos voisi loppua tähän mutta täälläpä tarina jatkuu: "Soita 123-triple five-6789, siis 123-triple five-6789"; "Ai mikä se numero olikaan?"; "123-triple five-6789!" Eikä tämäkään vielä riitä, vaan seuraavaksi saamme kuulla parikymmenen sekunnin ajan tuplanopeutettua puhetta jolla mainostaja vetäytyy kaikesta vastuusta ja luettelee jokaisen mahdollisten poikkeustapauksen milloin tarjous ei kaikista lupauksista huolimatta olekkaan voimassa - tämä siis vastaa sopimusten ns. pikkupränttiä. Huoh... Radio Suomipopin aamuja odotellessa...)

Monet ovat muuten kyselleet, että loppuuko tämä blogi nyt tähän kun muutamme takaisin. Mietimme Kaizun kanssa, että toki laitamme itse kotiinpaluureissusta päivityksen ja sitten silloin tällöin vielä Suomen arjesta. Miten koulu on lähtenyt käyntiin ja miltä elo Suomessa tuntuu. Kunhan saamme kontin kotiin ja kaikki tavarat paikoilleen, niin siihen on varmaan hyvä lopettaa (jos malttaa ;) ). Siinä sopivasti ympyrä sulkeutuu ja ehkä normaali Suomen elämä pääsee alkamaan.

Nöyrä kiitos kaikille blogimme seuraajille, satunnaisille lukijoille ja kommentoijille. Kalifornia kiittää, palailemisiin sitten Suomesta käsin. Täältä tähän. 

Hotellielämää

Tämän aamun aloitus: "Hyvää naistenpäivää rakas. Oon tonne järkännyt oikein runsaan valmiiksi katetun aamupalan. On kato munakasta ja erilaisia hedelmiä. Myös vohveleita ja Chai Lattea on tarjolla..." Näin romanttinen voi suomalainen mies olla heti aamusta, toki totuushan on se, että meitä on hemmoteltu tällä saman kaltaisella aamupalalla jo viikko. Lapset ovat olleet vielä tämän viikon koulussa ja minä olen nähnyt kavereita. Lenkilläkin kävin vielä Rancholla (ihan reippaasti jalka nousi sen 9 km taas) mutta sitten samana iltapäivänä alkoikin flunssa joka ei meinaa hellittää vieläkään. Ei ole kuumetta tai muuta, mutta en ole sitten viitsinyt mitään jumppajuttuja harrastella.

Viikko on ollut melko pilvinen ja jopa tainnut sataakin. Eilisestä lähtien on ollut sitten ne odotetut allaskelit. Aaah, ihanuutta. Ensi viikolla kun tähän aikaan istumme jo lentokoneessa ja voimme vain muistella tätä lämpöä. Puut ovat niin kauniisti kukassaan, mutta siitepölyä on senkin edestä. Voi olla, että tämä minun flunssani on oikeasti enemmän tai ainakin osittain jotain siitepölyallergiaakin.

Kaunis puu lasten koulun pihalla. Vai pitäisikö sanoa entisen koulun?!?

Kevään merkkejä puistossa.

En ole varma, mutta voisikohan tämä olla granaattiomenapuu?

Hotellimme pihakukkia.

Tänään altaalla vierähti viisi tuntia.

Muuuutaman kerran ehdimme pelata mm. Arvaa kuka -peliä. Vähän lisähaastetta saa, kun ottaa kerralla kaksi tyyppiä..."Onko kummallakaan niistä/onko niillä molemmilla..."

Joka päivä on kaiken maailman läksiäisiä ja jäähyväisiä. Silti ainut kerta kun meinasi tulla tippa linssiin oli siellä Taekwondossa, kun oli Lassin viimeinen kerta. Ei ne ihmiset olleet siellä niin läheisiä meille, mutta se oli ensimmäinen asia, joka jäi meillä täällä taakse, joten ehkä siksi se tuntui haikealle. Se konkretisoi lähtömme. Silloin ajattelin, että en selviä viimeisestä koulupäivästä. Itken varmaan ihan hirveästi. No, se oli perjantaina. Ihan normaali fiilis. Ennemminkin on tosiaan vaikea tajuta, että lapset eivät enää maanantaina mene Nimitz Elementary Schooliin. Niin hassua!!!!! Lapset saivat ihania läksiäislahjoja ja kasapäin haleja. Minäkin sain Lassin opettajalta kiitokseksi rannekorun ja kortin, jossa luki mm. näin: "A million thanks to you. You have been such a dedicated and wonderful volunteer. Thank you for your constant kindness and support. We will miss you and your lovely, lovely family very much..." <3 Aaaawwww XOXOXO Äsken sain vielä naistenpäivändinnerillä ystävältä upean kortin ja kauniita sanoja: "Sini, kun sinä lähdet... Kaliforniasta katoaa yksi sen kauneimmista kukkasista ja säihkyvimmistä auringonsäteistä!..." Nyyh, pian minä alan nyyhkyttämään, nenä on ainakin jo valmiiksi ihan tukossa :)

Eveliinan saamat läksiäispiparit.

Eveliina pitää koulun pihalla piknikkiä ystäviensä kanssa. Ruokana toimi E:n maanjäristyshätävararuokapaketti joka piti olla koululla varoiksi ja jota ei onneksi tarvittu.

Perjantaina ajelimme erään ystävän kanssa Half Moon Bayhin. Ensin ihastelimme aaltojen kohinaa rannalla ja siitä suuntasimme läheiselle hotellille nauttimaan juustoista, kuohuvasta ja upeasta auringonlaskusta!!! Varsinainen pöytävaraus meillä oli illaksi sitten italialaiseen ravintolaan.

Otin pari kuvaa hotellin sisältäkin. Ihan oli hulppeaa meininkiä.

Tämän kuvan otin hotellin ravintolasta ikkunan läpi. Saimme onneksi ikkunapöydän, joten pääsimme ihastelemaan merta ja aurinkoa koko sen laskun ajan.

Hotellissa toimi valet-parking. Niin näppärää, koska ei tarvinnut miettiä mitään parkkeerausjuttuja. 

Tänään illalla olimme naistenpäivändinnerillä kahdeksan suomiystäväni kanssa yhdessä lempiravintoloistani Benihanassa. Siinä kokki kokkaa ruuan meidän pöydän yhteydessä ja vetää samalla oikein kunnon shown. Olimme viimeksi siellä syömässä joulukuussa. Show ja ruoka olivat suht samoja, mutta kylläpä ne silti jaksoivat naurattaa ja ruoka toki maittoi hyvin. 

Tässä erään ystäväni näkemys minusta. Ja miten se voikaan olla niin todellinen ja kuvaava? :D Siis tuo valkoinen Hollisterin hame on minulla melkein aina, ja Hollisterin huppari ja valkoiset bikinit. Ja villasukista olen todella riippuvainen. Ja superfood-smoothie kädessä. Ja tuo kaulakoru ja korvikset!!! Kuin kopiot omistani! Sini <3 Kaizu - rakkauskassi täynnä Cakes-leivontajuttuja, maalipensseleitä ja punaviiniä. Tämä on täydellinen yhteenveto Kaliforniaelämästäni :D Ja miten muutenkaan kuin kukka ohimolla :D Sanoin kyllä, että tuo orastava habakumpu valitettavasti pitäisi olla roikkumassa tuolla käden alapuolella :D