lauantai 8. maaliskuuta 2014

Hotellielämää

Tämän aamun aloitus: "Hyvää naistenpäivää rakas. Oon tonne järkännyt oikein runsaan valmiiksi katetun aamupalan. On kato munakasta ja erilaisia hedelmiä. Myös vohveleita ja Chai Lattea on tarjolla..." Näin romanttinen voi suomalainen mies olla heti aamusta, toki totuushan on se, että meitä on hemmoteltu tällä saman kaltaisella aamupalalla jo viikko. Lapset ovat olleet vielä tämän viikon koulussa ja minä olen nähnyt kavereita. Lenkilläkin kävin vielä Rancholla (ihan reippaasti jalka nousi sen 9 km taas) mutta sitten samana iltapäivänä alkoikin flunssa joka ei meinaa hellittää vieläkään. Ei ole kuumetta tai muuta, mutta en ole sitten viitsinyt mitään jumppajuttuja harrastella.

Viikko on ollut melko pilvinen ja jopa tainnut sataakin. Eilisestä lähtien on ollut sitten ne odotetut allaskelit. Aaah, ihanuutta. Ensi viikolla kun tähän aikaan istumme jo lentokoneessa ja voimme vain muistella tätä lämpöä. Puut ovat niin kauniisti kukassaan, mutta siitepölyä on senkin edestä. Voi olla, että tämä minun flunssani on oikeasti enemmän tai ainakin osittain jotain siitepölyallergiaakin.

Kaunis puu lasten koulun pihalla. Vai pitäisikö sanoa entisen koulun?!?


Kevään merkkejä puistossa.


En ole varma, mutta voisikohan tämä olla granaattiomenapuu?

Hotellimme pihakukkia.

Tänään altaalla vierähti viisi tuntia.

Muuuutaman kerran ehdimme pelata mm. Arvaa kuka -peliä. Vähän lisähaastetta saa, kun ottaa kerralla kaksi tyyppiä..."Onko kummallakaan niistä/onko niillä molemmilla..."

Joka päivä on kaiken maailman läksiäisiä ja jäähyväisiä. Silti ainut kerta kun meinasi tulla tippa linssiin oli siellä Taekwondossa, kun oli Lassin viimeinen kerta. Ei ne ihmiset olleet siellä niin läheisiä meille, mutta se oli ensimmäinen asia, joka jäi meillä täällä taakse, joten ehkä siksi se tuntui haikealle. Se konkretisoi lähtömme. Silloin ajattelin, että en selviä viimeisestä koulupäivästä. Itken varmaan ihan hirveästi. No, se oli perjantaina. Ihan normaali fiilis. Ennemminkin on tosiaan vaikea tajuta, että lapset eivät enää maanantaina mene Nimitz Elementary Schooliin. Niin hassua!!!!! Lapset saivat ihania läksiäislahjoja ja kasapäin haleja. Minäkin sain Lassin opettajalta kiitokseksi rannekorun ja kortin, jossa luki mm. näin: "A million thanks to you. You have been such a dedicated and wonderful volunteer. Thank you for your constant kindness and support. We will miss you and your lovely, lovely family very much..." <3 Aaaawwww XOXOXO Äsken sain vielä naistenpäivändinnerillä ystävältä upean kortin ja kauniita sanoja: "Sini, kun sinä lähdet... Kaliforniasta katoaa yksi sen kauneimmista kukkasista ja säihkyvimmistä auringonsäteistä!..." Nyyh, pian minä alan nyyhkyttämään, nenä on ainakin jo valmiiksi ihan tukossa :)


Eveliinan saamat läksiäispiparit.

Eveliina pitää koulun pihalla piknikkiä ystäviensä kanssa. Ruokana toimi E:n maanjäristyshätävararuokapaketti joka piti olla koululla varoiksi ja jota ei onneksi tarvittu.

Perjantaina ajelimme erään ystävän kanssa Half Moon Bayhin. Ensin ihastelimme aaltojen kohinaa rannalla ja siitä suuntasimme läheiselle hotellille nauttimaan juustoista, kuohuvasta ja upeasta auringonlaskusta!!! Varsinainen pöytävaraus meillä oli illaksi sitten italialaiseen ravintolaan.






Otin pari kuvaa hotellin sisältäkin. Ihan oli hulppeaa meininkiä.


Tämän kuvan otin hotellin ravintolasta ikkunan läpi. Saimme onneksi ikkunapöydän, joten pääsimme ihastelemaan merta ja aurinkoa koko sen laskun ajan.

Hotellissa toimi valet-parking. Niin näppärää, koska ei tarvinnut miettiä mitään parkkeerausjuttuja. 


Tänään illalla olimme naistenpäivändinnerillä kahdeksan suomiystäväni kanssa yhdessä lempiravintoloistani Benihanassa. Siinä kokki kokkaa ruuan meidän pöydän yhteydessä ja vetää samalla oikein kunnon shown. Olimme viimeksi siellä syömässä joulukuussa. Show ja ruoka olivat suht samoja, mutta kylläpä ne silti jaksoivat naurattaa ja ruoka toki maittoi hyvin. 

Tässä erään ystäväni näkemys minusta. Ja miten se voikaan olla niin todellinen ja kuvaava? :D Siis tuo valkoinen Hollisterin hame on minulla melkein aina, ja Hollisterin huppari ja valkoiset bikinit. Ja villasukista olen todella riippuvainen. Ja superfood-smoothie kädessä. Ja tuo kaulakoru ja korvikset!!! Kuin kopiot omistani! Sini <3 Kaizu - rakkauskassi täynnä Cakes-leivontajuttuja, maalipensseleitä ja punaviiniä. Tämä on täydellinen yhteenveto Kaliforniaelämästäni :D Ja miten muutenkaan kuin kukka ohimolla :D Sanoin kyllä, että tuo orastava habakumpu valitettavasti pitäisi olla roikkumassa tuolla käden alapuolella :D


2 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa ja Tervetuloa kotisuomeen sieltä Ameriikasta! Täällä paistaa aurinko ja muutenkin on kuin toukokuussa ( Paitsi että viikonloppuna pukkaa takatalvea, mikäli säätietoihin on uskomista)
    kummitäti

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Ollaankin ehditty jo hekumoida, koska Suomessa kevät on jo niin pitkällä tänä vuonna, mutta nuo uutiset jopa 20 cm tulevasta lumipeitteestä kyllä alkoi ahdistaa :D Nooooh, ei sentään, tuleehan se kevät sieltä ja lapset saa mennä tekemään sitten innoissaan lumiukon, koska emme ole nähneet lunta yli vuoteen.

    VastaaPoista