Päivä asunnottomana ja muita seikkailuja

Laitetaanpa tähän alkuun linkki blogikirjoitukseen vajaan kahden vuoden takaa, 30.3.2012. Nyt on nimittäin hiukan sellainen déjà vu -tilanne: istuskelen parhaillaan täsmälleen samanlaisen hotellihuoneiston täsmälleen samanlaisessa punaisessa tuolissa, kuin mikä on viimeisen kuvan etualalla. Olemme siis palanneet pariksi viikoksi juurillemme samaan huoneistohotelliin, josta käsin aloitimme Piilaaksoelämämme.

Mutta hypätkäämme takaisin tämän viikon alkuun kelataksemme hiukan tapahtumia. Ensimmäisenä on mainittava, että tämä viikko on vihdoin tuonut sitä kaivattua sadetta - ja suunnilleen joka päivä. Nurmikko kasvaa silmissä, uima-altaat täyttyvät ilman puutarhaletkua, ja ilma on mukavan raikas.

Lapsilla on ollut oikein urakalla play dateja, käytännössä joka päivä. Tahti tuntuu kummasti tiivistyvän kotiinpaluun lähetessä... Tiistaina olimme kuitenkin koko porukalla ystävillämme syömässä intialais-dinnerillä joka huipentui vanhaan kunnon levyraatiin.

Sinin kuvatekstit: Intialaista suomalaisittain. Erityismaininnan saa tietysti mangolassi <3

Sini oli kutsunut pari YMCA-ohjaajaa meille keskiviikoksi piknikille sillä porukka halusi vielä nähdä toisiaan vaikka Sinin jäsenyys YMCA:lla jo loppuikin. Kuntoiluhommia on kuitenkin jatkettu (siis minäkin) ihan sillä kotipermannolla, jota tyhjässä kämpässä riitti. Sini kävi kuulemma joinain päivinä kavereidensa kanssa vielä (viimeistä kertaa?) Ranchollakin juoksemassa.

Jos nämä lenkkeilymaastot ovat melko haastavia mäkiensä vuoksi ihan aina, niin voin sanoa, että tuplarattaat tuovat vielä pienen lisähaasteen. Tuolta alhaalta on tänne kivuttu kahden teräsnaisen voimin :) Mäet kävellen ja tasaiset juosten -toimii!

Tämän kerran lenkkinä aloitimme tuolta alhaalta (lähes kuvan vasemman alakulman tasolta, vaikka on se parkkis vähän itse laaksoa korkeammalla), jatkoimme tuolla oikealla kohoaviin kumpuihin, laskimme alas, kiipesimme tälle kuvanottokummulle ja juoksimme alamäen ja tasaiset kohdat kohti parkkiksia. (Lenkki oli muistaakseni pikkusen vajaa 9km.) 

Pikku lenkkeilykavereita oli myös matkan varrella.

Torstaina juuri tänne muuttanut mies kävi hakemassa imurin ym. sähkölaitteita, joita meillä vielä oli jäljellä. Kiitoksia muuten suklaalevystä, vaikkakin se loppui ihan liian nopeasti ;) Jos tänne on muuttamassa niin kannattaa kyllä hiukan kysellä mitä muilta liikenisi, sillä aina täältä on joku myös lähdössä. Suurimman osan meidänkin vehkeistä hankimme käytettynä pois muuttavilta suomalaisilta. Suomessa niillä ei kuitenkaan tekisi mitään ilman muuntajia, eikä kaikki laitteet toimisi niilläkään (kelloradio saattaisi käydä väärällä nopeudella ja tehosekoittimen wattimäärää ei ihan pieni muuntaja pysty tuottamaankaan).

Olimme saaneet mukavasti lainaan astioita, petivaatteita ym. kavereilta, ja loppuviikkoa kohti aloimme niitä vähitellen palauttelemaan ettei lopullinen muutto vaatisi kovin montaa ajokertaa. Perjantaina sitten alkoikin kamat olla pakattuina. Sini oli lupautunut kavereillemme aamupäivällä lastenvahdiksi, joten saatuamme omat lapset kouluun ja itse yhden työpalaverin hoidettua, sulloimme taas auton täyteen roinaa jotka jätin Sinin kanssa kavereillemme. Tämän jälkeen hurautin El Camino Realin Hertzille, jossa vaihdoin vuokra-Nissanimme hiukan uudempaan Ford Fusioniin. Tämä uusi kaara meneekin jo sitten firman piikkiin, osana muuttojärjestelyämme. Muutaman tunnin tehokkaan töiden paiskomisen jälkeen konttorilla palasin hakemaan Sinin, nappasimme lapset koulusta ja kotiuduimme viimestä kertaa vielä hetkeksi Pocatello Avenuelle. Viimeiset silmäykset kaappeihin (joista löytyi vielä muutama muuttoreiskojen huolimattomuutta jäänyt kynttilänjalka ja purnukan kansi...), loputkin kamat autoon ja evakkoon kavereillemme. Kun autotallin ovi sulkeutui ja käänsimme auton tielle alkoi Suomeen paluu ensimmäistä kertaa jotenkin konkretisoitua. Fiilikset oli hiukan samat kuin silloin, kun olimme saaneet Suomen-talomme muuttokuntoon ja pystyimme jättämään väliaikaiskämpän pölyt taaksemme. Uutta kohti ollaan oltu menossa vääjäämättä jo pidemmän aikaa, mutta silti sen koittaessa tuntee olevansa hieman kuin tyhjän päällä.

Lassin opettaja oli tuonut pojille perjantaiksi "Free Choice"-tunnille oman upean Taru Sormusten Herrasta -legotornin, jolla he saivat leikkiä. 

Sen lisäksi, että heräsimme tänään kodittomina ystäviemme lattialta, meillä oli myös hääpäivä. Kiitos, kiitos. Kävin vielä aamulla viemässä entisen kotimme omistajille avaimet, jonka jälkeen me vanhemmat olimme vuorotellen lastenvahteina kun toiset kävivät viettämässä hieman kahdenkeskeistä aikaa. Meidän kohdalla se tarkoitti uusien farkkujen ostamista meikäläiselle... Sini ehdotti Valley Fair Mallista Hollisterin farkkuja ja jonottelimmekin jo tovin pukukoppiin kun koko ostoskeskuksesta katkesi sähköt! Siinä meidät sitten taskulamppujen ja puhelinten valossa ohjattiin ulos liikkeestä, koska joutuivat sen luonollisesti sulkemaan kunnes sähköt tulisivat takaisin. Me emme sitä kuitenkaan jääneet odottelemaan, vaan ajelimme Westgate Malliin, nappasimme Burlingtonilta ensimmäiset hyvän kokoiset housut mukaan (Sinin lisäkommentti: niin täydelliset farkut kuin olla ja voi :) ) ja hurautimme hakemaan hotellihuoneistomme avaimia. Kyllä tulvahtivat parin vuoden takaiset muistot mieleen kun avasimme oven, sillä tämä on todellakin täsmälleen samanlainen kuin se aikaisempi (joka sijaitsee tuossa viidentoista metrin päässä).

Kannoimme jo suurimman osan tavaroistamme jo tässä vaiheessa huoneistoon, mutta palasimme vielä viettämään mukavan Putous-finaalin katseluhetken ystävillemme, jonka jälkeen pakkasimme loput kamat ja lapset autoon, ja tässä sitä nyt ollaan: seuraavan parin viikon ajan kotinamme toimivassa huoneistossa, väsyneenä, mutta toisaalta aika onnellisena. Täältä tähän.

Eveliina on kyllä niin innokas lastenvahti. Aina kun mahdollista, hän haluaa leikittää ja sylitellä pieniä lapsia/vauvoja, syöttää ja vaihtaa vaippaa. Tässä isoveli on kiivennyt pikkuveljen babysitteriin. 

Tyttöjen manikyyri, kyllä tuli hienot kynnet <3

Kippis hääpäivälle, ihanille avuliaille ystäville ja tietysti Putous-finaalille :) 

Hollisterin sovituskopeissa oleva kyltti. Tällaisen kyllä haluan kotiinkin :D

Tässä muutama kuva meidän hotellin sisältä. Todella sellainen tutun kotoisan jännä fiilis, kaikki on juuri kuin kaksi vuotta sitten, mutta niin valtavasti on tapahtunut välissä :D

Lapset kurkkaavat parveltaan.

Löysimme tuosta pihalta pienen minigolf-radankin. (Emme ehtineet tutkia, että paljonko niitä täällä ympäristössä on). Tätä emme nähneet silloin kaksi vuotta sitten.