Täällä on ollut nyt alkuviikko hieman viileämpää ja maanantaina oli harvinainen sääilmiö - sade. Viimeksi muistan sataneen 26.4. Ja seuraavaan kertaan voi olla hyvin pitkä aika. Lupasin sunnuntaisesta lenkistä intoutuneena itselleni, että lähden maanantainakin lenkille. (Myös kännykkään asennettu Sports tracker houkuttaa liikkumaan, kun näkee koko ajan kulutetut kalorit, liikutun ajan ja matkat yms.) No, Eveliina halusi kävellen kouluun. Matkalla oli kevyttä tihkua. Siitä jatkoin suoraan lenkkiäni. Noin 3 km:n jälkeen alkoi sataa jo ihan kunnon tihkua ja sitten jo ihan kunnolla. Lopulta olin ihan litimärkä kun pääsin kotiin 7 km:n lenkin päätteeksi. Tämä kuuluu osioon hulluja on monenlaisia.
Vaikka ei edes vielä kunnolla satanut, niin oli pakko laittaa kouluun sadevermeet kerrankin kun oli mahdollisuus :) |
Kokeilussa palomiessadetakki kaupassa. (Päädyimme merirosvosadetakkiin kyllä.) |
Tiistaina tuli pakollinen juoskulenkki, kun muistin kesken kävelymatkan, että Eveliinan koulu alkoikin jo 9.30. eikä klo 10, kuten muina aamuina. Siinä sitten juostiin kauheaa kyytiä koululle ja jatkoin samaa vauhtia takaisin kotiin. Eilisen päivän kohokohta taisi olla se, kun todella hartaasti odotettu Harry Potter -puku saapui vihdoin kotiin. Niitä on etsitty eri kaupoista ja yritetty tilailla netistä, mutta nyt tilaus oli onnistunut ja paketti odotti kuin odottikin vihdoin pientä Harry Potteria. Joku saattaa muistaakin, että lasit ja kravatin Lassi osti jo hieman aikaisemmin. Eveliinalle ostettiin söpö leppäkerttupaita.
Leppäkerttu ja Harry Potter |
Iltapäivällä Eveliinan luokkakaveri oli leikkimässä meillä äitinsä ja siskonsa kanssa. Oikein kivaa oli ja opin taas (jo aamupäivän aikana puistossakin) monta uutta sanaa ja käytännön vinkkiä :) Illalla Kaizu intoutui lähtemään vielä lasten kanssa tennistä pelaamaan, ihan vain kokeeksi. Huomenna taidetaan mennä vähän eri kentälle ja paremmalla ajalla.
Ootte te niin ihania <3<3<3 Ikävä vain lisääntyy..
VastaaPoistat. Mumma
No ette te siellä lihomaan pääse ku noin olette liikunnallisia. Ihanat asut lapsilla t.R-mamma
VastaaPoista