Maanantaille osui kaksi kohokohtaa. Kävimme katsomassa Eveliinan kaverin (ja hänen äitinsä) kanssa elokuvan, nimeltä Brave. Löysimme samalla tästä ihan läheltä kivan ostoskeskuksen, jossa elokuvateatteri sijaitsi. Kätevää, sinne pitää ehdottomasti palata. Olin vain ensimmäistä kertaa täällä elokuvissa ja tuli opittua täkäläisille tavoille. Ostimme lippuluukkujen vierestä itselleni ja lapsille ihan kunnon kokoiset pirtelöt. Juuri kun olin maksamassa ystävämme saapuivat ja sanoivat, että ette varmaan saa tuoda niitä sisälle leffateatteriin. Opin, että leffateatterialueelle ei saa tuoda mitään omia eväitä. Onneksi ei ollut kassi täynnä karkkia ja poppareita, kuten helposti olisi voinut olla. Leffateatteriin saa kyllä viedä herkkuja, mutta ne pitää olla ostettuna kiskurihintaan rajojen sisäpuolelta. No, nytpä opin senkin. Kurkku jäässä ryystimme juomamme portilla ja heitimme loput pakon edessä roskiin.
Olimme kuulleet, että tammikuussa tilaamamme Audi Q5 on saapunut vihdoin perille. Koska Kz:n töiden jatkuminen on vielä epävarmaa (kuten suunnilleen kaikilla Nokialaisilla) mietimme muutaman päivän voimmeko kuitenkaan ottaa tilaamamme autoa. Päädyimme kuitenkin siihen, että se ei pelaa joka pelkää. Päätimme siis ottaa auton vastaan. Emme voineet lasten kanssa leffan jälkeen vastustaa kiusausta käydä katsomassa olisiko kauan, hartaasti ja intohimoisesti odotettu uusi perheenjäsenemme jossain näkösällä siellä Audi-liikkeen pihalla (joka oli suht lähellä kyseistä ostoskeskusta). Löysimme yhden, jonka värin uskoimme täsmäävän, samoin penkkien värin. Soitin Kz:lle joka luetteli meidän tilausnumeron ja sehän se oli. Teki mieli tanssia ja kiljua ja hyppiä siellä autokaupan pihalla. Otin joka suunnasta kuvia, edestä, takaa, ylhäältä, sivulta, sisältä... No, perjantaista lähtien (kun vakuutus astuu voimaan) saamme sen käyttöömme.
Tiistain kokohkohtia taisi olla retki taas sinne "vesiläträys"puistoon ihanaisten Suomi-ystävien kanssa. Ihanaa seuraa ja ihania piknik-eväitä. Lapset saivat juosta suihkulähteiden alla ja kiipeillä telineissä. Täällä alkaa olla UV-säteilyt sitä luokkaa, että edes 50 suojakerroin ei meinaa riittää. Vaikka lämpöä oli 27C, olin silti pitkillä vaatteilla ja olimme suureksi osaksi varjossa.
Tänään oli hauska, kun olimme pyytäneet Lassin parhaan koulukaverin ja muutaman Eveliinan luokkalaisen tytön äiteineen meille vohvelikesteille ja uimaan. Naisten kesken meillä on aina tiiviit sähköpostiringit, mutta Lassin kaverin kutsumisen hoiti Kz puhelimitse. Vanhemmat puhuvat melko huonoa englantia (kotoisin Meksikosta), joten Kz katsoi parhaaksi lähettää vielä tekstiviestin puhelun jälkeen: aika (3pm), paikka ja uikkarit mukaan. No, ovikello soi klo 12. Minä menin bikineissä ovelle ja sieltähän se ystävä jo saapui. Kysin voisiko hän olla koko päivän (jotta ehtisi juhlia myös muiden lasten kanssa). Sovittiin, että tulevat kuudelta hakemaan. No, viideltä ovikello soi, juuri kun saimme pyyhittyä vasta kermavaahdot suunpielistä ja olimme menossa uimaan. Onneksi kaveri sai vielä lisäaikaa. Kahdeksalta tuli taas noutaja. Hyvin oli pojat keksineet tekemistä, vaikka englanti on vielä vähän molemmilta hakusessa.
Olin aivan otettu kaikista kehuista. Sain vielä sähköpostin äsken, jossa oli, että olen "a very generous and gracious hostess" Eli pitää oikein hehkuttaa suommennoksia: antelias, reilu, epäitsekäs, jalomielinen, runsaskätinen, hyväntahtoinen, suopea, armollinen, ylellinen... Näin kiitollisia vieraita viitsii kestitä useamminkin :) Paras oli, kun heti pari äitiä kyseli vohvelireseptin perään ja yksi tilasi kuulemma netin kautta heti itselleen oman raudan kotiin päästyään ja lupasi pitää kestit myös heillä :)
Olimme kuulleet, että tammikuussa tilaamamme Audi Q5 on saapunut vihdoin perille. Koska Kz:n töiden jatkuminen on vielä epävarmaa (kuten suunnilleen kaikilla Nokialaisilla) mietimme muutaman päivän voimmeko kuitenkaan ottaa tilaamamme autoa. Päädyimme kuitenkin siihen, että se ei pelaa joka pelkää. Päätimme siis ottaa auton vastaan. Emme voineet lasten kanssa leffan jälkeen vastustaa kiusausta käydä katsomassa olisiko kauan, hartaasti ja intohimoisesti odotettu uusi perheenjäsenemme jossain näkösällä siellä Audi-liikkeen pihalla (joka oli suht lähellä kyseistä ostoskeskusta). Löysimme yhden, jonka värin uskoimme täsmäävän, samoin penkkien värin. Soitin Kz:lle joka luetteli meidän tilausnumeron ja sehän se oli. Teki mieli tanssia ja kiljua ja hyppiä siellä autokaupan pihalla. Otin joka suunnasta kuvia, edestä, takaa, ylhäältä, sivulta, sisältä... No, perjantaista lähtien (kun vakuutus astuu voimaan) saamme sen käyttöömme.
Tiistain kokohkohtia taisi olla retki taas sinne "vesiläträys"puistoon ihanaisten Suomi-ystävien kanssa. Ihanaa seuraa ja ihania piknik-eväitä. Lapset saivat juosta suihkulähteiden alla ja kiipeillä telineissä. Täällä alkaa olla UV-säteilyt sitä luokkaa, että edes 50 suojakerroin ei meinaa riittää. Vaikka lämpöä oli 27C, olin silti pitkillä vaatteilla ja olimme suureksi osaksi varjossa.
Tänään oli hauska, kun olimme pyytäneet Lassin parhaan koulukaverin ja muutaman Eveliinan luokkalaisen tytön äiteineen meille vohvelikesteille ja uimaan. Naisten kesken meillä on aina tiiviit sähköpostiringit, mutta Lassin kaverin kutsumisen hoiti Kz puhelimitse. Vanhemmat puhuvat melko huonoa englantia (kotoisin Meksikosta), joten Kz katsoi parhaaksi lähettää vielä tekstiviestin puhelun jälkeen: aika (3pm), paikka ja uikkarit mukaan. No, ovikello soi klo 12. Minä menin bikineissä ovelle ja sieltähän se ystävä jo saapui. Kysin voisiko hän olla koko päivän (jotta ehtisi juhlia myös muiden lasten kanssa). Sovittiin, että tulevat kuudelta hakemaan. No, viideltä ovikello soi, juuri kun saimme pyyhittyä vasta kermavaahdot suunpielistä ja olimme menossa uimaan. Onneksi kaveri sai vielä lisäaikaa. Kahdeksalta tuli taas noutaja. Hyvin oli pojat keksineet tekemistä, vaikka englanti on vielä vähän molemmilta hakusessa.
Lapset pääsivät vohvelien makuun. |
Erään äidin ottama kuva meistä. Lapsetkin tunkivat välillä lämmitetylle puolelle, vaikka pääosin temmelsivät ja pomppivat ison altaan puolella. |
Upean näköinen auto!
VastaaPoistaKiitos :) Se on mun monien vuosien haave ja uskomatonta, että nyt se toteutuu.
VastaaPoistaAudin luulis riittävän normikäyttöön :D
VastaaPoistaT:S&V <3
Audin luulis riittävän normikäyttöön :D
VastaaPoistaT:S&V <3