Tänään on ollut oikein kävelytäyteinen päivä. Kz oli katsomassa työporukalla Palo Altossa baseballia, joten tarvitsi auton käyttöönsä. Samalla Eveliinalla oli koulussa Exploration day, jonka vuoksi kaikki menivät jo kahdeksaksi kouluun. Kz vei Lassin, minä kävelin Eveliinan kanssa ja hölkyttelin takaisin. Exploration dayssa ryhmät kiersivät eri pisteissä puuhaamassa kaiken näköistä. Eveliina kokeili mm. zumbaa ja joogaa ja tutustui pupun hoidon saloihin. Koulu myös loppui jo aikaisemmin klo11.40. jolloin kävelin taas koululle. Siellä odottelimme eväitä popsien ja kirjaa lueskellen Lassin bussia, joka saapui 13.40. Onneksi koulun pihalla on myös useampia kiipeilytelineitä, niin aika kului nopeasti. Aamupäivällä oli vielä suht viileää (eli siis uskoisin, että alle 20C), mutta kiipeilytelineillä alkoi tulla tuskan hiki. Otin mustat lenkkarit pois jalasta ja yritin olla paljain varpain, mutta maa oli polttavan kuuma. Sitten taas lenkkarit jalkaan, jotka olivat myös polttavan kuumat. Seuraava vaihtoehto oli jättää telineet ja mennä kokonaan varjoon. Minä idiootti en laittanut aurinkorasvaa aamulla (ja se oli jopa repussa mukana) ja nyt on taas naama ja kädet saaneet pikkuisen liikaa aurinkoa...
|
Koulussa syödään lounasta ulkopöydissä. |
Meidän oli tarkoitus mennä suoraan koulun jälkeen lasten kanssa kävellen/potkutellen johonkin ruokapaikkaan syömään (suht läheltä löytyy yhdessä läjässä McDonald's, Subway, Taco Bell, KFC, Starbucks ja kasa kaiken maailman intialais-, kiinalais- yms. ravintoloita, joita harmikseni ei olla vielä testattu.) Ajattelin, että kun jaksetaan reippailla sinne asti, niin sitten voi hyvällä omallatunnolla mässäillä. Eveliinan hartaasta toiveesta menimme Mäkkiin käkkiin, mutta ei se taida olla vasta kuin kolmas kerta muuton jälkeen, joten sallittakoot se meille. Koulun pihalla oli myös naapurin rouva hakemassa tytärtään ja sain huippuajatuksen. Annoin lasten reput hänen autoonsa, niin lasten oli helpompi potkutella meidän seikkailureissullamme. Katsoin muuten kartasta, että tänään olen "lenkkeillyt" 9,5km. Toki suuren osan kävellen, mutta hyvin reippaasti kävellen, koska lapset menivät tästä 6km potkulaudoilla aika haipakkaa vauhtia.
|
Eilen löysimme aika herkun synttäritarvikekaupan. |
|
Tästä saa valita kaikkea tilpehööriä mm. pussukoihin, joita sitten jaetaan synttäreinä luokkakavereille ja lisäksi jotain synttärijuhlissa annettavaksi. |
|
Mäkin edessä ihan hauska kukkaporttihärpäke. |
Kotona läksyjen jälkeen naapurin lapset tulivat vielä leikkimään. Kaikki ovat sanoneet, että tulemme yllättymään kuinka nopeasti lapset oppivat englannin ja pian he osaavat paremmin kuin me. Eivät he vielä sitä varsinaisesti puhu höpöttämällä, mutta huomaa, että Lassi ymmärtää jo yllättävän hyvin ja päivän mittaan tänäänkin on tullut sellaisia sanoja vastaan, joita Lassi tietää englanniksi ja opettaa sitten minulle.
|
Stanfordin baseball-stadion. |
|
Baseball-peliä aitiopaikalta nähtynä. Frank Drebin mustissa etualalla ;) |
|
Tässä vielä bonuksena yksi kuva eiliseltä. Tuossa lähikadulla on talo ollut huputettuna pari päivää ja oletus on, että siellä myrkytellään joitain tuholaisia. Vastaavia on näkynyt muutama jo aiemminkin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti