lauantai 19. toukokuuta 2012

Kenkiä metsästämässä

Tänään ei oikeastaan ollut mitään ihmeempää suunnitteilla. Mietimme eilen, että voisimme joku päivä käväistä taas Santa Cruzin rantaa katsomassa mutta aamupalaverissa päätimmekin suunnata pre-visiitiltä tuttuun Great Mall -ostoskeskukseen Milpitakseen. Nimittäin Eveliinalla alkoi olla kenkäpula ja Sini oli vakuuttunut, että tämä Piilaakson Ideapark on oikea paikka sellaisia metsästää.

Ja kyllähän siellä kenkiä olikin vähintään joka toisessa liikkeessä. Viime käynnillämme paikasta jäi vähän tympeä maku mutta tällä kertaa fiilis oli parempi kun tiesimme mitä etsiä ja myös löysimme hyvät valikoimat. Siinä sivussa testasimme myös pari käytävällä ollutta laitetta, ja aterioimme taas tutulla ruokapaikkojen ympäröimällä aukiolla.
Elämämme ensimmäinen hurrikaani koettuna - simulaattorissa tosin.

Lapset pääsivät kokemaan vauhdin hurmaa ;)

Korealaisesta ruokapaikasta ostettu mikälie-rulla. Sisällä nuudelia, salaattia ja jättikatkarapuja. Kuori on riisipaperia (jonka siis voi syödä). Tätä dippailtiin hiukan pähkinälle maistuvaan ruskeaan töhnään. Ihan oli mukiinmenevää.
Great Mallista lähdettyämme Sini äkkäsi reittimme varrella Party City -kaupan, joka on yksi "täältä kaikki mihin tahansa juhlaan"-kaupoista. Lapset saivat käyttää osan omista rahoistaan erinäisten rekvisiittojen hankintaan, ja alla olevassa kuvassa on nähtävissä lopputulos.

Hermannin Pelle ja Potterin Hartsa.

Ajelimme kotiin Sunnyvalen keskustan kautta ja piipahdimme myöskin pre-visiitiltämme tutussa Las Palmas -puistossa. Pari kuukautta sitten altaissa ei vielä ollut vettä mutta nyt maisema oli aika tavalla toisenlainen. Leikkipaikkoja ympäröi laajat altaat, joiden vesi oli ilmeisesti värjätty hiukan turkoosin sävyiseksi (tai siltä se ainakin näytti) tuomaan enemmän merellistä tunnelmaa saarille.

"Oo Las Palmas, oo Las Palmas..." lauleli  jo Irwinkin.
Molempien lasten uudet läpsyt, eli flip-flopit täkäläisittäin
Kotiin palattuamme saimmekin taas naapurin lapset kylään ja samalla vierailukutsun huomenna japaniaiheiselle dinnerille. Saas nähdä onko rouva laittautunut ihan geishaksi ;)

Illan ratoksi kaivelin vielä maahan kukkasia jotka ovat tähän asti asuneet purkeissa pihalla. Tätä varten ostimme jo pari viikkoa sitten multapusseja ja lapion, jonka rautaisen kärjen jatkona on vain suora puinen varsi eikä kahvaa laisinkaan. Viiden pienen kuopan jälkeen sanoisin, että Fiskarsille voisi olla markkinoita täällä päin.

2 kommenttia:

  1. Vai hurrikaania on koettu,Eveliina taisi olla kauhuissaan mutta Lassia nauratti.Hienot läpsykengät lapsilla ja Potterlasit Lassilla.t.R-mamma

    VastaaPoista
  2. On ne aika onnettoman näköisiä vehkeitä, ne lapiot. Olenkin ihmetellyt, kun F:silaisia ei oo.
    Iz

    VastaaPoista