Emme ole nyt hetkeen kirjoitelleet, koska ei tässä ole oikein ihmeitä tapahtunut. Laitan tähän nyt vähän yleisiä asioita ja kuulumisia. Kaiken maailman asioita täällä ihmettelen. Täällä esimerkiksi on aivan älyttömän paljon sisiliskoja. Jonain päivänä ennen kymmentä olen saattanut nähdä jo kymmenen sisiliskoa Eveliinan koulumatkalla. (Samaisilla koulumatkoilla hymyilen aina, kun näen täkäläisittäin heitetyn sanomalehtirullan ihmisten pihoissa.) Koulusta tuli mieleen, että Lassilta irtosi tänään koulussa hammas (ja ilmoitti vaativansa siitä hyvästä "kaksi dollaria plus verot"). Tällä viikolla oli muuten Lassin koulussa opettajienkunnioitusviikko, mutta hieman erilaisesti toteutettuna kuin Eveliinalla. Sinne vietiin vain yhtenä päivänä per luokka joko herkkuja tai kukkia yms. Ne vietiin toimistolle ja ne jaetaan sitten koko henkilökunnan kesken. Tänään vietiin kiitoskortti omalle opettajalle.
Yksi jatkuvista ihmettelyni aiheista on kierrätys. Se kyllä omalla laillaan ihastuttaa minua, mutta samalla tekee elämästä asteen verran hankalaa. Olen kyllä valmis näkemään sen vaivan maapallon eteen :) Täällä ruoantähteet laitetaan jätemyllyyn, joka on keittiön lavuaarissa. Itseasiassa kun siihen on tottunut ja sitä uskaltanut jo jopa käyttää, niin siitä alkaa tulla riippuvaiseksi. Saatan siis jäädä kaipaamaan sitä Suomessa. Sitten varsinaiset puutarhajätteet (esim leikattu nurmikko) kerätään yhteen isoon roska-astiaan. Kysymys kuuluu, että saakohan sinne laittaa myös banaaninkuoret yms. isommat biojätteet, joita en ole uskaltanut jätemyllyyn laittaa? Otan selvää. Sitten yhteen astiaan tulee paperit ja pahvit, vähän kuten Suomessa, mutta ne siis saa laittaa samaan. Sitten tulee "suosikkini": astia, johon laitetaan kaikki lasi, metalli (eli siis kaikki pullot, tölkit), kierrätyskelpoinen muovi yms. Täällä kun melkein kaikki (monet marjat, hedelmät, salaatit, porkkanat...) myydään muovirasioissa, niin tälle roskikselle on kyllä tarvetta. Samoin vaikka täkäläistä hanavettä voi juoda, silti jotenkin täällä on tapana juoda pullovettä. Itselläkin kuluu sitä todella paljon. Mutta pullot siis saa laittaa tähän kierrätykseen. (Ja vesi on todella halpaa!). Samoin jäätävän kokoiset (n. 4 l) muoviset maitopönikät sopivat kierrätettäviksi, joskin meillä on usein pienempiä ja pahvisia. No, kuitenkin hassua (ja siis varmasti hyödyllistäkin) kun joka ruokailun jälkeen joka ikinen jugurttipurkki, suojamuovi yms. pitää tarkistaa erilaisten merkkien varalta, että ovatko kierrätyskelpoisia vai päätyvätkö siihen yhteen vaihtoehtoon eli ihan tavalliseen roskikseen, johon siis lopulta päätyy hyvin harva asia.
Maitopönikästä tuli mieleen luomu-ruoka. Tuntuu, että Suomessa se on paljon harvinaisempaa ja kalliimpaa kuin täällä. (En kyllä yhtään tiedä onko luomu-kriteerit samat). Täällä ihan taviskaupassakin tulee ostettua vähän vahingossakin luomua. Täällä on lisäksi ihan lähes pelkästään luomu-kauppojakin. Viimeksi kun tulin kaupasta ja purin kasseja, niin huomasin, että lähes kaikki marjat, vihannekset ja hedelmät olivat luomuja vaikka en niitä mitenkään erityisesti etsinyt. Samoin esim. luomu-maito on täällä hyvin yleistä.
Tässä tämänpäiväisiä kuvia takapihamme puista: luvassa on kai omenoita, nektariineja ja persikoita. Taas muuten yksi hassu kommentti: Naapurin isäntä virkkoi, että heillä on vain omenapuu takapihallaan. "Olisi se niin eri olla vaikka appelsiinipuu tai sitruunapuu, joita voi oikeasti syödä!" Ööööö...onkohan nuo lajikkeet jotain erilaisia kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Kyllä itse ainakin syön mieluummin omenaa kuin sitruunaa :)
Tuosta luomu-ruuasta, veikkaan että jenkkien luomu on lähempänä samaa tasoa kuin Suomessa tavallinen tuotanto. Ainakin jos katsotaan tavallista jenkkituotantoa, jossa hormonit, antibiootit, geenimuuntelu yms. ovat ihan rajoittamatta sallittuja, toisin kuin meillä täällä.
VastaaPoista