lauantai 7. huhtikuuta 2012

Vähän erilaista pääsiäisen viettoa

Pitkäperjantai meni melko perinteisissä (= jokapäiväisissä) merkeissä: Kz töissä, me altaalla, potkuttelemassa, yms. Se on kyllä hassua, että täällä ei oikein vahingossa huomaa mistään, että on pääsiäinen. FB-toivotukset ja päivitykset ovat ainoita, mistä kyseisen juhlan huomaa. Illalla käytiin taas siellä samassa kaupassa kuin edellispäivänä. Ne paketit ovat niin isoja, että järki lähtee. Pillimehuja/kaakaoita on aina 24kpl/paketti. Kaikki hedelmät ja vihannekset, esim. porkkanat ovat varmaan 5-10 kg:n pusseissa. Pahvinen muropaketti on ainakin tuplat totuttuun kokoon (sen sisällä on kolme irtopussia muroja). Ei ole oikein sinkkujen kauppa. Itsekin miettii, että ehtiikö syödä kaikkea ennen kuin ne pilaantuu.






Pidin meidän 42" TV:tä isona, kunnes näin 60":sen.
Lauantai oli odotettu päivä. Tänään mentiin grillaamaan uusille Suomi-ystäville. Sitä ennen käväistiin nopeasti respatytön suosittelemassa kaupassa etsimässä sohvia. Myytiin/annettiin kaikki vanhat sohvat sillä ajatuksella Suomessa, että ostetaan täältä uusi ja tuodaan se sitten mukanamme Suomeen. Olimme mitanneet jo valmiiksi Havula-kodin mitat, että osaamme ostaa oikean kokoisen. Marssimme Macy's-kauppaan ja heti silmiimme osui hyvä, tyylikäs, valkoinen nahkasohva. Se oli budjetin sisällä, oikean kokoinen ja mikä tärkeintä: valkoinen. (Toki muitakin malleja olisi saanut valkoisena, mutta sen näki heti, että väri toimii sohvassa hyvin). Se tuli siis valittua hyvin nopeasti. Saadaan se tilattua suoraan uuteen taloon, kunhan saadaan avaimet/päästään muuttamaan.


Uuden sohvamme malli, tilaamme sen vaan peilikuvana.
Iltapäivällä tuli grillikausi avattua oikein toden teolla. Ystävällinen isäntäperhe loihti toinen toistaan parempia herkkuja. Grillattiin possua, tonnikalaa, sieniä, maissia yms. Lisänä vielä kaikkea ihanaa tuoretta. Jälkiruuaksi herkuteltiin jäätelöä ja tuoreita mansikoita sekä mm. porkkanakakkua. Kyllä se korvasi oikein hyvin perinteisen pääsiäisaterian. Lammasta en olisi kaivannutkaan pöytään viimekesäisten omien lampaiden, Sampon, Sulon ja Onnin jälkeen :) Lapsille oli vielä luvassa pihalla pääsiäismunien etsintää. Siitä tuli mieleen hassu juttu, meinaan ollaan leikitty tuota "leikkiä" lasten kanssa täällä ihan turhaan -kaupoissa siis. Täällä ei kai vaan oikein ole perinteisiä suklaamunia, joissa olisi yllätys sisällä. Löysin tänään yhdestä kaupasta pienen suklaapupun seitsemällä dollarilla -jäi ostamatta!

Grilliherkkuja
Pääsiäismunia metsästämässä.
Osan munien sisällä oli tuttitikkarit, jotka värjäsivät kielet. Lapset halusivat ehdottomasti kuvan kielistään blogiin.
Kello on 20.30. ja Kz ja lapset ovat vielä pulikoimassa. Huomiseksikin on luvattu lämmintä. Ehkä siis luvassa ainakin uimista ja kenties autokauppojen kiertelyä. Ihanaa, että sohvienkiertelyrumba loppui ensimmäiseen puotiin :D








2 kommenttia:

  1. Riittamamma taas luki innolla terveisiänne ja kivoja kuvia katseli. Kaunis sohva on tulossa.Lämmin olo tulee uinti ym.kuvista Toiv.väri kielistä lähtee.

    VastaaPoista
  2. Terveisiä Raumalta!
    Täällä on kyllä pääsiäismunia, mutta myös lunta ja pakkasta. Juuri nyt säätiedotuksessa luvataan huomiseksi etelä-Suomeen jopa viisi astetta lämmintä, joten ei hätää, kalifornian kesä koittaa vielä tännekin!

    VastaaPoista