sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ensimmäiset omat pool partyt

Lauantai-aamu alkoi melko ärsyttävissä merkeissä, koska kauan kaivanneitani piilareita ei alkanut löytyä, vaikka kontista tulleet laatikot on jo purettu. Vaikka minulla oli Suomessa jäljellä noin puoleksi vuodeksi piilareita, niin tilasin vielä vuodeksi lisää, ettei tarvitse täällä sitten huolehtia pitkään aikaan. Ja niiden piti tulla nyt kontin mukana, mutta eipä näy. En todella tiedä, mitä niille on tapahtunut. No, kun olin jo pari päivää etsinyt niitä ja tuska alkoi kasvaa, niin päätin tilata uudet netin kautta. Kaikki sujui kuten Suomessa tilattaessa, mutta viimeisellä sivulla kysyttiinkin lääkärin nimeä ja puhelinnumeroa! Tai jos ei ole nyt antaa, niin reseptin voi faksata myöhemmin! He soittavat aina lääkärille ennen tilausta. Että voidaan tehdä taas asiat vaikeasti! Haluaisin vain tilata vanhoja tuttuja piilareita, ja mieluummin nopeasti, piste.

No, kun tuska alkoi helpottaa ja tajusin, ettei piilarit merkitse koko elämää, aloin nauttia ajatuksesta, että meille tulee tänään 12 korealaista herkuttelemaan ja polskimaan. Veljeni sanoin, piti laittaa siis pöytä koreaksi, Etelä-Koreaksi :D Lähdin läheiseen kauppaan ostamaan ruokia, juomia ja koristeita. Tänään muuten myyjä kasseja pakkaillessa kysyi (papereiden lisäksi, jee, en ole vieläkään rupsahtanut) nyt ensimmäistä kertaa, että tarvisinko ulkona apua kassien kanssa. Kieltäydyin kohteliaasti. Ja tuli vielä muuten mieleen, että täällä minä vain hoitelen kaikkia tärkeitä koulujuttuja ja kauppojen bonuskorttitilauksia yksin englanniksi. Olen aina ollut huono englannissa, joten terkut vaan kaikille vanhoille enkunopettajilleni, täällä sitä vain porskutellaan eteenpäin ihan hyvin tuloksin ;)



Viiden jälkeen alkoi mustatukkaista väkeä tulvia sisään. Mukana oli jos jonkin näköistä herkkua. Yhdet toivat pari grillattua broileria ja muutaman laatikon mansikoita, seuraavat kahta eri etelä-korealaista perinneruokaa, jotka oli itse tehnyt, loput toivat tullessaan pari jättikokoista perhepizzaa sekä viiniä ja mielettömän määrän erilaisia popcorneja. Lisäksi vielä talon omat antimet. Ostin muuten tänään viiden litran pahvipönikän sangriaa kaupasta. Ei ehkä ollut ihan niin hyvää, kuin toivoin, mutta kyllähän se upposi. Aikuiset eivät olleet varanneet uikkareita (muistutettiin kyllä, että ollaan Suomesta, joten ei tarvikaan olla), mutta lapset polskivat sitten senkin edestä. Illalla lasten mentyä nukkumaan menimme Kaizun kanssa vielä "kuutamouinnille" altaan kuumalle puolelle. Iso puoli lämmitettiin n.26 asteiseksi päivällä (ilman lämmitystä olisi n.21C) Poreallaspuoli oli lapsilla 34C, mutta itse halusin sen ihan lämpöiseksi, joten testattiin, että 36C on meidän makuun juuri sopivan lämmin, mutta ei tukahduttavan kuuma.



Lapset odottavat etupihalla innolla vieraita saapuvaksi.

Lapsilla oli oma kattaus takapihalla.

Kaikki saivat omat saippuakuplapullot.
En olisi tätä pöytää ostettaessa kolme vuotta sitten arvannut mikä määrä  eri kulttuureista tulevia sen ympärillä tuleekaan istumaan.

Lassi taitaa kokeilla ensimmäistä kertaa pomppulautaa (Kz kokeili sitä toki heti kuin mahdollista ;) )

Pomppulauta oli kyllä isompien lasten suosiossa. Taka-alalla pienenä meidän lapset, hyppyvuorossa Laila.

Illan pimetessä bileet jatkuivat. Aikuiset istuvat meidän makkarin portailla.

Minä ensimmäistä kertaa meidän altaassa. Kyllä oli ihana lillua, ei olisi millään malttanut nousta pois. Ihana tuijotella tähtiä ja lentokoneita taivaalla. Vesi  muuten näyttää ihan keltaiseltaiselta siksi, koska siellä on niin kirkas lamppu.


2 kommenttia:

  1. No olihan teillä siellä paljon tummatukkaista väkeä koolla.Harmi että ne piilarisi ovat joutuneet hukkateille R-L ja T

    VastaaPoista
  2. Muistatko Sini, kun sanoin, että ei sulla kauaa mene ystävien löytämiseen vieraassa(kaan) maassa!! Teidän elämä siellä vaikuttaa juuri sellaiselta, mitä siinä kohtaa ajattelinkin. :) Haleja rakas!!!
    t: Hanna S

    VastaaPoista