perjantai 7. syyskuuta 2012

Kaiken maailman käänteitä :)

Kylläpäs on taas ehtinyt tapahtua pienessä ajassa paljon...Eveliina oli kaatunut sunnuntaina lainatessaan kaverinsa pyörää. Valitteli vähän sen jälkeen rannettaan, mutta ajattelin, että kyllähän se varmaan siitä menee ohi, jos pari päivää odottelee. Keskiviikkona hän oli kaatunut koulussa juostessa uudelleen vielä ja satuttanut kättä entisestään. Kun hain Eveliinaa koulusta, ranne oli selkeästi turvonnut. Kz varasi lastenlääkäriajan illaksi. Siellä otettiin röntgenkuvat ja olihan siellä pieni murtuma. Nyt on käytössä sellainen musta tuki neljästä kuuteen viikkoon, mutta tänään menemme vielä käsispesialistille ja saadaan vielä tarkemmat hoito-ohjeet. Kz meinasi, ettei ehdi varmaan mukaan lääkäriin...jaiks, kaikesta sitä pitää yrittää selvitä itse. No kai  me se paikka löydetään, mutta ymmärränkö hoito-ohjeet? Kai ne saa kirjallisena. Tai jos sitä täytyykin leikata...mutta epäilen vahvasti, että ei tarvi, koska kyseessa oli kai aika pieni murtuma. Kai ne leikkaukseentulo-ohjeet yms. asiaan liittyvät viralliset paperitkin saa tarvittaessa kirjallisena... Eveliina sai kaveriltaan eilen "parane pian"-kukkakimpun <3

Ennen kun oli se lääkäriaika silloin illalla, lapset ehtivät käydä vielä luistelemassa. Erään kaverin luistelutunneille sai käydä ilmaiseksi tutustumassa San Josessa Sharks Icessa. Varsinkin Lassi (joka kyllä taisi olla porukan vanhin) sai aivan upeaa hehkutusta opettajalta :) "Hän on niin taitava, oikein muiden oppilaiden esikuva". Vaikka olen yrittänyt pyhittää läksyjen teon rauhalliseksi hetkeksi, nyt lapset tekivät osan läksyistä koululla ennen luistelua, sitten jäähallilla vuoroaan odotellen ja loput vasta ilta seitsemältä kotona. No, ei kai se kerta pari heitä turmioon vie.

Pienet luistelijat <3

Iltaisin pitää vain ehtiä nukkumaan jo todella ajoissa. Juuri puhuimme viikonloppuna kaverini kanssa, että esim. intialaisia näkyy pihalla vielä kympinkin maissa illalla. Tapana on kai ensin syödä vähän iltapalaista kun päivä alkaa viilenemään ja siitä sitten lähteä vielä puistoon. Kun lasten täytyy herätä siinä 6.45. niin meillä ainakaan lapset ei jaksa nousta jos ei ole pedissä kasin maissa. Yleensä he lukevat hetken tai luen iltasatuja, mutta kuitenkin jo aika pian sammutetaan valot. Eveliinan paras luokkakaveri (Intiasta) menee kuulemma sänkyyn kympiltä, koska ennen ei väsytä...Tuntuu, että itsekin on ihan rättipoikki jo ysiltä kun kello soi joka aamu 6.30.

Tuli muuten mieleen, että lapset syövät nykyään school lunchin (en siis laita eväitä lunch boxiin). Tehdään tällainen hetken kokeilu ainakin. Molempien "tileille" oli talletettu shekillä rahaa. Molemmilla on oma koodi, joka pitää näpytellä koneeseen. Koodia oli harjoiteltu ahkerasti, että se sujuu. Joka aamu opettaja kysyy "Who is getting a school lunch today?" ja siihen pitää osata vastata. Kysyin koulun jälkeen Eveliinalta, että miten se sujui, niin hän sanoi, että pieni itku oli tullut kuitenkin, kun ei ollut varma riittikö se pelkkä koodin naputtelu vai pitäisikö olla lisäksi käteistä rahaa. Voi pientä rakasta isossa maailmassa. Hän ei ollut myöskään huomannut ottaa hot dogiin sämpylää, kun ne oli eri paikassa vaan syönyt nakin sellaisenaan. No, sen jälkeen school lunchit on sujuneet hienosti. Lassi ei niin välitä cheese pizzasta eikä cheese quesadillasta (molemmat kyllä Eveliinan herkkuja), mutta ensi viikolla odottaa molempien lemppari Macaroni & cheese. Onneksi joka päivä on myös maitoa ja hedelmiä/vihanneksia ettei ruokavalio muuttuisi liian jenkkimäiseksi.

Eilisen lasten kouluajan käytin perussetillä: ruokakauppaan, siivoamaan (lisäksi auton pesu), shoppailemaan rakkaan ystävän kanssa ja sitten jo kiirehdin hakemaan lapsia takaisin. Molemmilla kävi eilen kaverit leikkimässä. Tänään olin Eveliinan luokassa volunteeraamassa eli vapaaehtoistyöntekijänä. Heti kun kuulin (jo ennen muttoa), että täällä mielellään saa mennä luokkaan avuksi, päätin, että se kuullostaa ihan minun jutulta. Rakastan auttaa, puuhata, askarrella ja järjestellä. Oli tosi kivaa. Lähinnä järjestelin kotitehtäväkansioista vanhat tehtävät pinoihin ja jaoin uudet niihin, lajittelin jo tehtyjä ja tarkistettuja tehtäviä lokeroihin ja laitoin askarteluja seinälle. Varmaan niin kauan menee hyvin kun mun täytyy tutustua herra "kolme-kertaa-meidän-pöydän-kokoiseen" kopiokoneeseen. No, ehkä mä sitäkin osaan käyttää ainakin pienen treenin jälkeen :) Lassin luokkaankin tarvitaan kuulemma vapaaehtoisia. Ajattelin vaikka tänään kysäistä opettajalta tarkemmin, kun haen lapset. Olin jo tuberkuloositesteissäkin (joka pitää olla tehtynä ennen luokassa avustamista), joten ei muuta kuin puuhaan!


Ensimmäinen kouluaamu (USA:ssa :) )

Ai niin, ennen kuin muutettiin tänne, päätettiin, että ensimmäinen ostos on uusi kamera. No, hyvin me ollaan blogiakin päivitetty vanhalla rauskulla, mutta TÄNÄÄN se tapahtui. Nyt meillä on uusi kamera. Heti kun opitaan käyttämään, niin laitetaan myös sillä otettuja kuvia. BTW tajusin, että tämän kuun lopussa ollaan oltu täällä PUOLI VUOTTA !?!!!
  

1 kommentti:

  1. Mukava oli taas lukea kirjoituksiasi. Kiva varmaan olla siellä koululla apuna, sinä kun olet niin monitoiminen.Hyvä kun saatte lapset niin ajoissa iltaisin petiin kun on niinkin aikainen herätys aamuisin. R-mamma

    VastaaPoista