lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kulttuurien kirjoa

Torstai meni Suomi-perheen kanssa pulikoidessa. Odottelimme myös Eveliinan luokkalaista tyttöä ja hänen äitiään saapuvaksi meidän yhteispiknikille. Heille tuli kuitenkin este ja siirsimme treffit ensi viikkoon.

Lapset viilentymässä pihasadettimien alla.
Eilen (perjantaina) saimme nauttia erään toisen Eveliinan luokkalaisen tytön ja hänen äitinsä seurasta. Grillasimme ja lilluimme altaassa koko illan. Ihana löytää itsensä kaltaisia ihmisiä. Aika kuluu kuin siivillä. On se vaan jännää, kun puhuu englantia, niin oppii uusia sanoja joka päivä. Tämä nainen muuten piti maistamastaan turkinpippurista :)

Tänään on ollut meidän täälläoloajan kuumin päivä. Meillä ei ole mittaria kotona (paitsi autossa), mutta kuulemma yli neljänkympin oli lämpötila noussut. Aamupäivällä kun menimme pelaamaan tennistä, oli 98F eli 36.6C. Voin sanoa, että sää oli aikas lämmin tenniksen pelaamiseen. Sieltä suuntasimmekin heti altaalle, joka teki olosta huomattavasti miellyttävämmän.

Illaksi oli luvassa koko tämän naapuruston nyyttärit. Odotin sitä innolla, jos vaikka löytyisi vielä uusia ystäviä lapsille. Jokainen toi jotain herkkua mukanaan sukunimensä mukaan. A-F alkupalat ja salaatit, G-R pääruokaa, S-Z jälkiruokaa. Juomaa oli myös tarjolla. Siellä taas kerran tajusi, että täällä on kyllä aivan joka maasta ihmisiä. Tuntuu, että täällä ei vain kertakaikkiaan asu paljoa ihan perusjenkkiläisiä. Jokaiselle ensimmäinen kysymys nimen lisäksi oli, että mistä olette kotoisin. Naapurustossa asuu ihmisiä mm. Thaimaasta, Japanista, Kiinasta, Saksasta, Alankomaista, Iranista, Meksikosta, Italiasta yms. Yhden juuri Eveliinan ikäisen thaimaalaistytön kanssa alkoi leikki sujua siihen malliin, että vaihdoimme keskenämme yhteystiedot. Lupasivat tulla ehkä jo ensi viikolla uimaan.

Katunyyttärit

Kotimatkalla oli ihania kukkivia pensaita.

Tulimme juuri kotiin ja laitoimme ensimmäistä kertaa ilmastoinnin päälle. Sisällä oli 30C. Toisaalta ulkona alkaa jo viiletä (tietokoneen mukaan "enää" 28C), niin päätimme vaan avata kaikki ovet ja ikkunat jos se vähän viilentäisi sisäilmaa. Eveliina nauttii tuolla itsekseen kuuman illan iloista uimalla.

Hauska sattuma vielä tähän iltaan. Lasten eteläkorealaisten ystävien (joiden kanssa vietimme hotellissa ensimmäisen kuukauden) Lailan ja Evan isä on taas työmatkalla täällä. Hän kävi juuri tuomassa meille paketin Etelä-Koreasta. Voin sanoa, että on kyllä kertakaikkiaan tänne muuton jälkeen maailmankuva avartunut entisestään!!! 

3 kommenttia:

  1. No on teillä siellä kuumaa huh ja aina jotakin mielenkiintoista tapahtumaa meneillään. R-L

    VastaaPoista
  2. Voi kun Suomessakin osattaisiin olla noin ystävällisiä ja yhteisöllisiä kuin siellä. Kaikilla olisi parempi olla. Mukavaa lukea blogianne :)

    VastaaPoista
  3. Ihaninta kumminkin kaiken partyilyn keskellä on se että olette pian täälla kotoSuomessa, mm. Erkki-vaarin ja Marjamummin ilona. Kovasti odotetaan!

    VastaaPoista