Muutama päivityksen arvoinen juttu on tapahtunut parin päivän aikana, joten laitetaanpa jälleen pikku päivitys.
Viikonloppuna alkoi varsinainen intiaanikesä. Sata Fahrenheitia (n. 37C) on paukkunut muutamana päivänä, ja nyt tiistai-iltana klo 9pm meillä on poikkeuksellisesti ilmastointi viilentämässä kämppää. Yleensä kun seitsemältä avaa ovet niin kämppä viilenee tunnissa sopivaan nukkumislämpötilaan mutta vieläkin on ihan hellelämpö ulkona, vaikka onkin ihan pimeää. Onneksi ei sentään ole sellaista kosteutta kuin Floridassa oli. Valitettavasti kun viikonloppu ja Suomi-vieraittemme saapuminen lähestyy, niin ennusteiden mukaan lämpötilat laskevat jonnekin parinkymmenen tietämille.
Maanantaiaamu alkoi koululla huikeasti, sillä jonkun High/Middle Schoolin oppilaat olivat järjestäneet paraatin koulun kentälle. Sini ja lapset pääsivät ihmettelemään kun viisi bussillista erilaisia soittimia ja soittajia, tanssityttöjä- ja poikia ja muuta reksvisiittaa laittoivat parastaan.
Lassi sai myös maanantaina kuulla, että oli noussut kahdeksanportaisella englanninkielen osaamisasteikolla tasolle kaksi!
Koulun jälkeen oli vuorossa tarkistuskäynti terveyskeskuksessa Eveliinan käden tiimoilta ja kipsi otettiin suunnitellusti pois. Pitkään paikallaan ollut ranne on tietysti hiukan heikkona ja sitä pitääkin treenata päivittäin. Lisäksi vielä on pidettävä sitä samaa mustaa tarroilla irrotettavaa rannetukea minkä ensimmäisellä käynnillä saimme.
Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä täytyy kehaista, että otin tunti sitten uunista elämäni ensimmäiset ruisleivät. Sinin kanssa herkuttelimme jo reikäleipien reiät sillä välin kuin itse leivät jäähtyivät. Lisää aamupalalla!
Viikonloppuna alkoi varsinainen intiaanikesä. Sata Fahrenheitia (n. 37C) on paukkunut muutamana päivänä, ja nyt tiistai-iltana klo 9pm meillä on poikkeuksellisesti ilmastointi viilentämässä kämppää. Yleensä kun seitsemältä avaa ovet niin kämppä viilenee tunnissa sopivaan nukkumislämpötilaan mutta vieläkin on ihan hellelämpö ulkona, vaikka onkin ihan pimeää. Onneksi ei sentään ole sellaista kosteutta kuin Floridassa oli. Valitettavasti kun viikonloppu ja Suomi-vieraittemme saapuminen lähestyy, niin ennusteiden mukaan lämpötilat laskevat jonnekin parinkymmenen tietämille.
Maanantaiaamu alkoi koululla huikeasti, sillä jonkun High/Middle Schoolin oppilaat olivat järjestäneet paraatin koulun kentälle. Sini ja lapset pääsivät ihmettelemään kun viisi bussillista erilaisia soittimia ja soittajia, tanssityttöjä- ja poikia ja muuta reksvisiittaa laittoivat parastaan.
Paraatia |
Koulun jälkeen oli vuorossa tarkistuskäynti terveyskeskuksessa Eveliinan käden tiimoilta ja kipsi otettiin suunnitellusti pois. Pitkään paikallaan ollut ranne on tietysti hiukan heikkona ja sitä pitääkin treenata päivittäin. Lisäksi vielä on pidettävä sitä samaa mustaa tarroilla irrotettavaa rannetukea minkä ensimmäisellä käynnillä saimme.
Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä täytyy kehaista, että otin tunti sitten uunista elämäni ensimmäiset ruisleivät. Sinin kanssa herkuttelimme jo reikäleipien reiät sillä välin kuin itse leivät jäähtyivät. Lisää aamupalalla!
Leipurimestari |
Maistuis varmaan sullekin. |
Sokerina pohjalla pari kuvaa uudesta lemmikistämme. Täällä on ihan riittävästi oravia mutta tämä Kurre on monena päivänä tullut ihan tuohon takapihan nurtsille kaivelemaan jotain ja näyttää välillä ottavan jopa hörppyä altaastamme. Ei ihme, että sitä joutuu täyttämään tunnin verran viikoittain...
Oikeinko olivat pelkistä ruisjauhoista nuo leivät, mahtoi tulla rupsuja jälkimainingeissa,mahtavaa kun kaikkea viitsitte kokeilla. R-mamma
VastaaPoistaJuu ei ollut aineksina muuta kuin ruisjauhoja, suolaa ja vettä. Eikä kyllä aiheutunut kasvihuonepäästöongelmaakaan, kun ei liiaksi kerralla ahnehdittu. Tänään vedin aamupalaksi viimeisen siivun, eli nelisen päivää kesti kolme leipää.
VastaaPoista