keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Niin se sää vain lähti lämpenemään...

Puolen vuoden lähes sateettoman ja pilvettömän ajanjakson jälkeen minulla oli vahva perusärsytys viimeviikon säätä kohtaan. Ja ilman vieraita se olisi ollut aivan OK, että välillä on viileämpää, mutta nyt se tuntui tuplakurjalle. Heti tietysti silloin sunnuntaina vieraiden lähdettyä alkoi helteet. Aurinko on porottanut kirkkaan siniseltä taivaalta taas siitä lähtien. Tänään oli 30C, huomiseksi luvattu vielä lämpimämpää...Olin siitä niin ärsyyntynyt, että en ihan yhden naisen mielenosoituksen vuoksi mennyt ulos sunnuntaina enkä maanantaina. Tulin niin kiukkuiseksi kun näin sen sinisen taivaan jota olin toivonut hartaasti koko edellisen viikon. No, nyt kun se pahin lapsetuskiukuttelu jäi taakse olen nauttinut ihan täysillä. Kuulin, että Suomeen on jo osittain satanut ensilumet samalla kun minä täällä bikineissä ja varvastossuissa hengaan päivästä toiseen. Täällä on edelleen silmän ruoaksi ihania kukkaistutuksia, joista otin kuvia ihan mielen piristykseksi :)

No kävinhän minä ulkona sittenkin...Eveliina halusi järjestää illalla auringon laskiessa vielä piknikin takapihalle.
En tiedä minkä kukka, mutta tuoksuu niin vahvalle, että sen haistaa metrien päähän.
Tässä otoksia ystäväni pihalta :)



Tässä kypsä sitruuna...
...tässä vähän vielä raakoja versioita.
Näistä puolestaan tulee appelsiineja.
Tässä meidän takapihan kaksi banaanipuun kukkaa. Innolla odotan joka päivä, että miten tiulanne on niiden kanssa edennyt.
Tässä vielä toinen lähikuvassa.
Tässä tämän päivän kaunokaisia kuvattuna punttisalireissulta.
Nyt Eveliinalta on kokonaan se kipsi ja rannetuki pois. Kyllä taas kelpasi olla kiipeilytelineissä :D
Ostin tänään vielä tuollaisen yhden Halloween-koristeen, jos vaikka "karkki- vai keppostelijat" uskaltaisivat sitten ihan ovelle asti. Jätin luurangot, hautakivet, haamut ja hämähäkit kauppaan. Ajattelin pysytellä kiltimmällä linjalla.

Muita mainitsemisen arvoisia asioita on mm. se, että Lassin opettaja kysyi voisinko alkaa "class motheriksi". Tämä kuulemma tarkoittaa sitä, että olen yhteyshenkilö opettajan/vanhempainyhdistyksen ja muiden vanhempien välillä. Huolehdin myös kaikkien tulevien ohjelmien tiedottamisen muille vanhemmille yms.  Huomenna lähtee koko luokalle minun esittelykirjeeni yhteystietojen kera. Katsotaan osaanko vastata mihinkään kysymyksiin... siis ymmärränkö edes kysymystä :)

Lassi muuten aloitti tällä viikolla "Academic Chess"-harrastuksen eli kerran viikossa harjoitellaan shakin pelaamista ja välillä kai on jotain kilpailuitakin. Lassi oli jo Suomessa innokas shakin pelaaja. Tällä viikolla hän voitti molemmat pelit, joita ehtivät pelata. Toivottavasti yhtä hyvä meno jatkuu myöhemminkin. Kaizu oli puolestaan tänään työporukalla pelaamassa Bocce ballia eli jotain petanquen tapaista.

Bocce ballia heittelemässä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti