sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Japanilaista suomalaisittain ja suomalaista japanilaisittain

Tämä on ollut varsin kuuma viikko. Sini oli onnistunut kaverinsa luona altaalla maatessaan polttamaan naamansakin ihan kunnolla. Toisaalta äsken kun katselin ensi- ja sitä seuraavan viikon ennusteita, niin taitaa olla vettäkin taas jonkin verran luvassa ja parin viikon päästä ennustavat yölämpötilojen tipahtavan jo jonnekin viiden asteen paikkeille vaikka päivällä olisikin parikymmentä.

Sinin tekstit tähän kuvaan:  Meillä oli rakkaan ystäväni kanssa koko syksyn tapana käydä kerran-pari viikossa yhdessä punttiksella. Sen jälkeen haimme melkein aina Quiznosilta vähän Subi-henkiset patongit ja menimme altaalle syömään ja uimaan. Tällä viikolla loppui sekin perinne. Pari kertaa vielä punttista, mutta ei enää allasta. Meillä on kyllä vielä muita ihania suunnitelmia punttiksen jälkeiselle ajalle, koska sade aikoo muistaa meitä ensi viikolla. Katsomme Suomisarjoja yhdessä sohvalla filtin alla ja fiilistelemme syksyn saapumista. Pian ystäväni palaakin Suomeen, joten kirjaimellisesti nämä ovat nyt meidän lämpimiä (ainakin 30C) yhteisiä muistoja :D 


Halloween kun lähestyy, niin täällä alkavat talojen pihat jo täyttyä kurpitsoista, vamppyyreistä ja muumioista näköjään jo muutamaa viikkoa aiemmin. Ja täytyihän meidänkin pistää asut tilaukseen. Kolmella-neljällä kympillä saa jo tilattua jos jonkinmoista kostyymiä Party Citystä. Meillä on firmassakin luvassa jonkun sortin kekkerit ja ajattelin ihan tosissaan taistella asupalkinnosta ;) Suomalaisten kanssa on tarkoitus myös hiukan juhlistaa Halloweenia sitä seuraavana viikonloppuna, joten puvut tulevat ihan tarpeeseen.

Viikon loppupuoli huipentui kekkereihin, joita oltiin valmisteltu jo kolmisen viikkoa. Meillä piti olla japanilaisteemainen ilta jo pari viikkoa sitten Suomiporukalla mutta sairastapauksen vuoksi niitä jouduttiin siirtämään. Ennen lauantai-iltaa suoritimme kuitenkin jo hieman valmisteluja sunnuntaita varten: väänsimme koko perheen voimin karjalanpiirakoita (tästä lisää tuonnempana). Lauantaina siis pakkasimme mukaan levämattoja ja kaikkea muuta japanisälää ja hurautimme kaveriperheemme luo. Minä vanhana sushin-vääntäjänä koitin koordinoida sen osa-alueen ja lisäksi tarjolla oli mm. japanilaista viinaa (jotain saken johdannaista), pikkunaposteltavia suoraan Japanista ja mochi-jäätelöpalloja. Ja olihan hyvää settiä!

Kätilö piirakkaa rypyttämässä. 
Kyllä mies tietää miltä piirakan pitää näyttää.
Komeita tuli.
Lauantai-illan japanilasihuumaa.
Nimilaput pöydällä: Kaizu ja Sini.
Sunnuntaina heitin Lassin Santa Claraan israelilaisen luokkakaverinsa synttäreille, jotka järjestettiin sisätrampoliinipuistossa. Jäin hetkeksi katselemaan miten homma toimii ja kyllä siinä hiukan olisi itsekin tehnyt mieli päästä kokeilemaan hyppimistä noin 100m2 trampoliiniplaanilla... Synttärisankarin isä osoittautui vanhaksi HP:n tutkimuslabran johtajaksi ja nykyiseksi startup-yrittäjäksi. Ihan mielenkiintoinen uusi tuttavuus.

Lassi trampoliinimaassa.
Tänään sunnuntai-illaksi olimme kutsuneet japanilaiset naapurimme pitkästä aikaa maistelemaan Suomen erikoisuuksia. Siksipä siis olimme väsänneet ne karjalanpiirakatkin ja lisäksi valikoimista löytyi Suomesta tuotuja Ruispaloja ja varrasleipää (sitä kuivaa nääs). Piirakoiden päälle luonnollisesti munavoita ja jälkkäriksi ropsua eli pannukakkua. Hilloina mansikkaa ja karviaista, mehuina mustikkaa ja puolukkaa. Vieraat vaikuttivat pitävän kovasti tästä vaatimattomasta tarjonnasta - ja miksi eivät pitäisi, sillä sushi-riisiähän siellä piirakoissa oli! Suomalaiset suklaat ja Marianne-karkitkin upposivat paremmin kuin salmiakki. Päivän aikana keksimme myös jo seuraavan Suomi-kulttuuriaterian olevan lohikeitto tai uunilohi.

Sunnuntai-illan suomihuumaa.

Japanilaiset toivat taas hiukan tuliaisia. Olipa herkullinen suolattu ja kuivattu kalmari. Not. Tämä syömäni yksilö oli selvästikin urospuolinen.

2 kommenttia:

  1. Terveisiä syksyisestä Suomesta! Aina yhtä ihanaa lukea teidän tarinoita, työmatkat kuluvat mukavasti lukiessa Postia Piilaaksosta :) Nyt olen vähän liian myöhään ja vähän liian väsyneenä liikkeellä, kanssamatkustajat junassa katselevat kummissaan kun hihittelen kätilölle joka rypyttää piirakoita... :D Mukavaa syksyä sinne teille ja ikimuistoista Halloweenia! <3 t. Kukka & co

    VastaaPoista
  2. Halit myös teidän poppoolle <3 <3 <3

    VastaaPoista