Noh, lopulta lähdimme kauppakeskuksesta kokonaisen kolmen setin kanssa luistimia, sekä ranne-, polvi-, ja kyynärsuojia. Lapsetkin siis saivat omansa ja sovimme ensin katsovamme miten Sini innostuu lajista ennen kuin hankimme toisen meidän kokoisen setin. Itselläni on ehkä numeron isompi jalka, joten voimme treenailla samoilla hokkareilla. Samalla reissulla tutustuimme (tosin Sinille jo tuttuun) hyvään Fresh Choise -nimiseen ruokapaikkaan, jonka konsepti muistutti hiukan suomalaista Raxia, mutta tarjontaa ei ollut rakennettu pizzan ympärille (joskin sitäkin oli). Sen sijaan oli mm. monenlaista nuudelikeittoa, uuniperunaa, 10m pitkä salaattibuffet, limsat ja jälkkäripöytä. Suosittelen kokeilemaan.
Fresh Choisen jälkkäripehmistä turahti sekunnin sadasosassa tuuttiin kunnon torttu. |
Tänään sunnuntainakin lähdimme lasten kanssa pienelle rullailulle ympäri tätä meidän asuinaluetta. Ihan mukavasti homma kulkee kummallakin - Eveliinalla vielä hiukan haparoiden tosin. Alkulämmittelyiden jälkeen heitin vielä pidemmän lenkin itse ja aloin tosiaan miettiä, että pitäisiköhän joku kerta kokeilla jopa rullailla työmatka... Kattellaan.
Eikä viikonlopun liikunta suinkaan tähän loppunut! Tytöt tosin lähtivät Eveliinan kaverin luo kyläilemään mutta minä ja Lassi pakkasimme tenniskamat autoon ja hurautimme vielä tunniksi mäiskimään palloa.
Sini oli yrittänyt saada yhdestä lemmikistämme, nimittäin kolibrista, kuvaa ja kun huomasimme sen käyvän välillä hörppäämässä banaanipuumme kukista, niin istuin teleskooppilinssin kanssa odottelemaan. Onnistuin saamaan kaverista pari hyvää otosta lennossa sekä lepäilemässä viereisen omenapuun oksalla. Oravien ja kolibrien lisäksi meillä on takapihalla vielä yksi lemmikki, joka on ihan söötti mutta joka luultavasti pääsee vielä ennen pitkää hengestään. Nimittäin myyrä.
Peukaloisen lepohetki |
I believe I can fly... |
Hienoja kuvia, Kz.
VastaaPoistaIz
Kyllä te niin harrastatte siellä monipuolista liikuntaa,mä vain lenkkeilyä. Olkaahan varovaisia kuitenkin. R-mamma
VastaaPoista