sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Koko viikon mega-pläjäys :D

Tämä viikko on todella vilistänyt pikakelauksella Suomi-vieraiden läsnäollessa. Sää on ollut tosissaan viileämpi ja pilvisempi aivan kuten oli povattu. Mielestäni on niin epäreilua, että nyt taas ensi viikon lopulla on luvattu jopa 30C. Miten voi olla näin kylmä ja synkkä viikko tämän helteen välissä? No, aivan mielettömän huippuja ja hienoja kokemuksia on kuitenkin ehtinyt kertyä säästä huolimatta. Niitä jaan tässä nyt teidän kanssanne. (Ja taidan olla vähän liian kriittinen sen sään suhteen. Söimme kyllä dinneriä ulkona, otimme ainakin välillä altaalla aurinkoa ja hot spassa lilluimme useampana iltana :) )

Maanantaina kiertelimme tässä lähellä olevaa suosikkiostoskeskustani ja ylipäätään tätä ympäristöä. Tiistaina vein vieraamme koko päiväksi sinne Gilroy Premium Outletteihin "säästämään". Tällä kertaa itse sain pidettyä homman suht hanskassa, koska olin vasta käynyt. Keskityin lähinnä tuliaisten ostoon. Keskiviikkona olikin sitten aikamoinen maisemaseikkailu. Ajoimme ensin Half Moon Bayhyn Tyyntä valtamerta ihastelemaan. Sieltä jatkoimme vuorijonon huippua pitkin menevää Skylinea pitkin kohti punapuumetsää Big Basinia. Seuraavaksi jouduin huomaamaan, että yksi aivan ihana kohteemme Santa Cruz toimii todellakin paremmin kesäkaupunkina kuin lokakuun puolessa välissä harmaan taivaan kanssa. Se ei ollut oikein uskottava, ainakaan niin upea kuin kesäkuukausina täynnä surffareita, aurinkoa ja bikinibeibejä. Sieltä jatkoimme vielä ihanien vuoristomaisemien läpi uudelleen Gilroyn kautta kotiin.

Half Moon Bayn maisemia. Kuvassa Tyyni valtameri.





Matkalla Skylinea pitkin kohti punapuumetsää.


Punapuuta pukkaa.


Torstaina pidimme välillä pientä hengähdystaukoa. Kävimme tässä lähiostoskeskuksessa (pakko oli ainakin yrittää aiheuttaa myös vieraille Hollister ja Abercrombie villitys), Sunnyvalen keskustassa (samalla Kz:n työpaikan ohi), Applen pääkonttoreilla ja touhusimme lasten kanssa. Perjantaina alkoikin sitten Eveliinan luokassa puuhaamisen jälkeen taas oikea matkailuelämys. Ajoimme San Franciscon läpi Golden Gaten toiselle puolelle ja jatkoimme siitä aivan rantaa pienen pientä tietä pitkin kohti pohjoista. Maisemat olivat taas aivan ihanat. Matkalla oli monen monta aivan ylisöpöä pientä kalastajakylää. Käväisimme myös rannalla, jossa on kuvattu Hitchcockin linnut. Siitä jatkoimme sisämaahan aivan upeiden ruskaisten vuoristomaisemien ympäröimänä. Ajoimme Napa Valleyyn jossa on kymmeniä, kymmeniä kilometreja viiniviljelmiä. Käväisimme upeassa viinitilassa, joka oli tehty linnaksi. Minä olin kuski enkä oikein viinien eri sävyistä ymmärrä, mutta maisemat olivat upeat, vaikka juuri kyseiset viinit eivät nyt niin makuhermoja kutkutelleetkaan verrattuna moniin muihin. Mutta enpä ollut ennen maistanut 80-90 dollarin pullosta (maistoin toisen lasista kun kerran tilaisuus oli). Kokemus se oli sekin.


San Franciscon profiilia. Taitaa pelikaanikin olla eksynyt kuvaan.


Matkalla rannikkoa pitkin kohti viinitilojen ihmeellistä maailmaa.



Rypälettä poikineen.




Viinitila



Vähän erikokoiset lampaat kuin meillä Suomessa vuosi sitten.










Viininmaisteluhuone.


Oikeasti, niitä viljelmiä jatkui...ja jatkui...ja jatkui.




Lauantai ei jäänyt yhtään hullummaksi. Ensin nautimme aamun auringot altaalla ja siitä suuntasimme viimeisille tuliaisostoksille ja kohti San Franciscoa. Lapsilla oli ystävänsä synttärijuhlat ja he saivat onneksi jäädä ystävilleen leikkimään koko loppupäiväksi. Me saimme aikuisporukalla kierrellä rauhassa Friscon nähtävyyksiä.








Golden Gate vaihteeksi ylhäältä kuvattuna.
Minun arvion mukaan tämä on greippipuu.

Kaksi ilmalaivaa yhdellä kuvalla.


Hummeria tarjolla. Oli kyllä todella hyvää.
Viereisessä pöydässä oli taskurapua.
Pier 39 ja ne kuuluisat merileijonat.
Alcatraz

Chinatown ja kaapelivaunu.


Auringonlasku pilvenpiirtäjien yllä.

Kz kävi yöllä heittämässä Suomi-vieraat lentokentälle ja juuri jännitämme New Mexicossa yritettävää ennätystä, jossa se mies hyppää avaruudesta laskuvarjolla :D  Ja nyt selvisi sekin, että hän selvisi hengissä. Hyvä näin!

2 kommenttia:

  1. Moi!

    Saisiko teille lähetettyä sähköpostia? Minulla olisi muutama kysymys, jos osaisitte auttaa :)

    Heidi

    VastaaPoista
  2. Bloggerin kautta ei näköjään saa lähetettyä meille mitenkään privaattiviestejä tai s-postia. Enkä viitsi osoitteita tänne selkokielisenäkään laittaa. Mutta jos olet Dan Brownisi lukenut, niin voisit osata ratkaista seuraavan kryptografin: koko oikea nimeni löytyy tuolta sivun alareunasta ja minulla on gmail-osoite, jossa on piste etu- ja sukunimen välissä.

    VastaaPoista