Kanada-kierroksella

Binghamptonista lähdimme siis kohti pohjoista ravitsevan McDonaldsin puuroaamiaisen jälkeen (motelliyöhön ei kuulunut aamiaista). Painelimme ensin suoraan ylöspäin Syracuse-nimisen kaupungin paikkeille josta tie kääntyi suoraan kohti länttä. Saimme matkalla Skype-puhelun vierailtamme, jotka olivat jo turvallisesti Hämeenlinnan paikkeilla matkalla kotia kohti. Pientä fiilistelyä siinä oli kummallakin puolella mahtavasta reissusta. Pysähdyimme jossain vaiheessa pikaisesti lounaalle moottoritien varrella, mutta seuraava etappi oli Buffalon keskusta. Juuri ennen keskustaa tie kulki hienosti jonkun urheiluareenan ohi (baseball?), joka olisi varmaan säväyttänyt hiukankin enemmän penkkiurheilijan oireyhtymästä kärsivää. Nätti keskusta mutta onhan näitä nähty... joten matka jatkui noin viiden minuutin päästä kohti Niagaraa.

Niagaran putouksethan kulkevat aivan USA:n ja Kanadan rajalla. USA:lla on vesimassasta hallussaan ehkä suurempi osa, mutta Kanadan puolelta on paremmat näkymät. Jo kaukaa, ajaessamme joen vierellä kulkevaa tietä kohti putouksia, näkyi Kanadan puolella olevan kaupungin silhuettia vasten putouksesta nouseva hesihöyrypatsas. Parkkeerasimme auton kuitenkin ensin USA:n puolelle (ylihintaiselle parkkialueelle) josta käppäilimme joen rantaan napsimaan kuvia. Ilma oli taas aivan riittävän kuuma ja kosteutta oli vaikka muille jakaa. USA:n puolella on kokonaan yksi leveä putous, sen perässä pieni saarenmoinen jonka toiselta puolelta virtaa myös pieni putous. Näiden takana on vielä isompi saari, jonka takana vasta sijaitsee vasta varsinainen kaareva The Niagaran Putous. Käppäilimme näiden kaikkien kautta ja vilvoittelimme hetken kauimmaisella näköalatasanteella, johon ripotteli mukavasti putouksesta ilmoille lentävää vesitihkua.

Putoukset USA:n puolelta nähtynä. Kaukana pöllyää se kuuluisin Horse shoe -putous, vieressään Kanadan puolella olevia rakennuksia.

Horse shoe -putous vielä lähempää. Vaikka USA:n puolelta noin lähelle näköalatasanteelle pääseekin, ei näkymä ole kummoinen.

Tämän jälkeen suuntasimmekin Kanadan puolelle vievälle sillalle, jossa kuluikin sitten runsas tunti jonotellessa. Sillan alussa maksettiin taas luonnollisesti hiukan tullimaksua ja lopussa setä tutki passit ja halusi tietää miksi olemme tulossa maahan, missä aiomme reissata, onko tarkoitukseni ottaa yhteyttä Nokia Canadaan töiden merkeissä, kauanko perheemme oleskelee vielä USA:ssa, jne. Lopulta saimme kuitenkin hienosti passeihin leimat ja hurautimme Kanadan puolella kulkevalle putousten ohi menevälle tielle. Lapsia ei enää tässä kohtaa kiinnostanut liiemmin patikointi, joten Sini kävi nappaamassa muutaman mestarillisen otoksen kun me muut ihailimme putouksesta syntyvää sateenkaarta ajellen tietä pari kertaa ees-taas.

USA:n puolen putous kuvattuna Kanadasta.

Ja tässä se kuuluisin osa. USA:n puolen näköalatasanne siis äärivasemmalla. Huomaa joen keskellä seilaava laiva.

Sitten löimme puhelimen navigaattoriin osoitteeksi Burlingtonin kaupungissa sijaitsevan seuraavan hotellimme osoitteen ja taitoimme tuota runsaan 50km matkaa noin pari tuntia jonkun tien tukkeen takia. Kanadaan sopeutuminen meni muuten varsin mukavasti, sillä nopeusrajoitukset ovat km/h, lämpötilat celciuksia, ja taitaa SI-järjestelmä olla käytössä laajemminkin, hurraa! Hotellille päästyämme kävimme oikein fiinillä dinnerillä pihassa olleessa ravintolassa, jonka jälkeen pulahdimme pikaisesti hotellin sisäuima-altaaseen. Siinä vieressä olisi ollut myös sauna varattavana $15 hintaan, mutta valitettavasti infrapuna-sellainen. Perinteinen versio olisi kyllä kelvannut.

Aamulla kieppasimme Ontario-järven rantaan, joka oli kyllä mahtavan suuri. Aivan kuin meren ulappaa olisi katsellut. Melkoisia lukaaleja olivat myös rannalle pykänneet. Sitten sompailimme Toronton keskustaan runsaan puolen tunnin matkan, laitoimme auton parkkihalliin ja kävimme kummastelemassa paikallista Näsinneulaa joka on kai ollut joskus maailman korkein rakennelma tai jotain. Talsimme keskustaa ristiin rastiin muutaman tunnin, jonka jälkeen haimme auton ja suuntasimme vielä toviksi viilentymään rannalle, jonka biitsin olimme huomanneet tulomatkalla. Lopulta suuntasimme majapaikkaan, joka osoittautui opiskelija-asuntolan hesähotelliksi. Yhtä kaikki, se oli tolkuttoman halpa (alle $60), kahdella erillisellä makuuhuoneella ja omalla keittiöllä varustettu sekä sisälsi aamupalan. Hinta-laatu -suhde ehdottomasti kohdillaan!

Ontario-järven rannalla aamutuimaan. Veden kirkkaus yllätti positiivisesti. Rannan pikkukivet olivat hioutuneet täydellisiksi leipien heittelyä ajatellen.

Näkymiä Toronton keskustasta.

Toronton oma Näsinneula. Himppasen korkeampi vain.

Kävelyreittimme kulki myös kaupungintalon ohi. Tämä viheralue oli itse asiassa sen ensimmäisen kerroksen katon päällä ja siitä oli hieno näkymä viereiselle aukiolle sekä ympärillä oleviin uusiin ja vanhoihin rakennuksiin.

Vielä kerran Ontario-järvessä.

Hyvästelimme majapaikan taas kymmenen tietämissä ja näpyttelimme puhelimeen seuraavan pysäkkimme, joka oli puolisentoista tuntia lounaaseen oleva London. Tämä oli valikoitunut majapaikaksi puhtaasti nimensä perusteella. Kaupungin läpi virtaa joki, joka on nimeltään - yllätys, yllätys - Thames. Jostain syystä hyvin meitä opastanut Nokian puhelin-navigaattori halusi ohjata meitä kummallisen pitkää lenkkiä pitkin Ontario-järven rantaa pitkin, vaikka Lontooseen kulki ihan suora 401-tiekin. Itsepintaisesti painelimme vain 401:stä pitkin ja vasta parikymmentä kilometriä ennen määränpäätä navigaattori antoi periksi ja ohjasi suorinta reittiä perille. Ennustettu ajoaikakin lyheni matkan aikana 45 minuuttia... En tiedä mikä teinikapina siihen iski. Lontoon keskusta ei varsinaisesti säväyttänyt ensinäkemältä mutta sitten löysimme aivan Thamesin rannalta leikkipuiston, jonka yhteydessä oli lapsille pieni vesipuisto. Ja se toden totta tuli tarpeeseen! Mittarissa oli taas jotain 35 astetta ja kosteutta 80% päälle. Lapset kirmasivat pari tuntia sydämensä kyllyydestä ja täytyi siinä aikuistenkin välillä käydä hiukan suihkujen alla viilentymässä.

Vedellä läträystä.

Kävimme juuri päivällisellä/iltapalalla Subwayssä ja ostelemassa hiukan eväitä huomista varten. Olisi tarkoitus palata taas USA:n maaperälle Michiganin osavaltioon ja voipi olla, että rajalla saadaan taas hetki jonotella. Ajatus on ylittää Blue Water Bridge Sarnia-nimiseen kaupunkiin ja kääntyä siitä etelään Detroitin läpi ja yöpyä Toledossa, joka on juuri ja juuri Ohion puolella Erie-järven rannalla. Loput Kanadan dollarit on tarkoitus jättää hotellisiivoojalle, sillä ilmeisesti tietullejakaan ei ole enää luvassa ennen rajanylityssiltaa, jossa käy USD:t. Vaikka ilmeisesti Kanadan Ontariossa käy monessa paikassa kummatkin valuutat. Lontoon keskustan parkkiautomaatteihinkin olisi voinut lykätä kumpia kolikkoja vaan. Muuten, juuri nyt hieman jylisee taivaalla mutta vettä ei ainakaan vielä tule maahan asti. Ehkä yöllä saamme hiukan sitäkin pitkästä aikaa.