sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pupu-beibe ja Beiben pupu

Torstaista ei kai ole sen kummempaa mainintaa ja perjantaina olikin sitten taas minuuttiaikataulu. Ensin Eveliinan luokkaan aamuksi, sitten punttikselle (viimeistä kertaa tämä täydellinen rituaali ystäväni kanssa) ja Ikeaan PELKILLE ruokaostoksille (ostin mm. glogiä ja piparitaikinaa). Siitä taas koululle vähän kopioimaan ja lapsia hakemaan. Eveliinan kaverin äiti kyseli puistoon piknikille suoraan koulun jälkeen. Aluksi ajattelin, että emme millään ehdi, koska pitää leipoa, käydä kaupassa ja muutenkin valmistella lauantaisia Halloween-partyjä, mutta kuitenkin päätimme mennä. Hain Kentycky Fried Chickenistä meille välipalaa ja vietimme pienenellä Suomi-porukalla iltapäivän puistossa.

Tässä vähän leipomuksia: Pumpkin cupcakeja ja Suklaa-cupcakeja hämähäkki- ja haamukoristein.



Lauantaina oli kauan odotetut Halloween-juhlat ja samalla valitettavasti tämän rakkaan ystäväni läksiäiset. Yritän nyt vaan pärjätä sen ajatuksen kanssa, että huomenna: "♫♫♫ Aamu nousee vaalenee ja lähdön hetki lähenee, kun aamu saa, me jälleen erotaan...Siis suukko viel viimeinen....♫♫♫"...nyyyh! No, juhlathan sinänsä olivat aivan onnistuneet ja ihanat! Sain ihanan uuden ystävän, jonka näin monen kuukauden jälkeen vihdoin livenä, huippua <3




Boolissa lillui silmämunia ja punainen kämmen, jonka sormet ovat jo vähän irronneet.


Vampyyri- ja Pääkalloviiniä. Huomatkaa takanaolevien viinilasien hämähäkit!  Jaiks!

Lapsille muumionakkeja.

Mun mussukoita!
Muiskis :*
Tänään kävimme Eveliinan (ja Suomi-ystävien) kanssa nopealla puistovisiitillä ja iltapäivä menikin valmistellessa dinneriä japski-naapureille. Teimme pääruuaksi uunilohta ja uuniperunoita kolmella eri kastikevaihtoehdolla. Parasta oli kun perheen poika kysyi lopuksi, että saako hän ottaa kotiin pari ylijäänyttä uuniperunaa folionyyteissä. Kun sanoimme, että toki jos niistä niin kovin tykkäsit, niin tämä pikkumies tokaisi: "Thank you. I love you." Naapurit toivat muuten yllätyksenä pieniä alkupaloja ja vielä itse tehtyä vanukasta jälkiruuaksi. Meidän jälkiruokaa jäi sitten jo lopulta niin yli, että he saivat siitäkin kotiinviemisiä ja huomiseksi suut makiaks!
Eveliina valloittamassa puiston puuta.

Japanilaisten tuomia herkkuja, nimeltä Ginnan. Nämä ovat siis jonkun puun pähkinän sisältä löytyvä osa.  Dipattiin suolaan ja nautittiin oluen kera.

Ensin päästimme lapset pulikoimaan ja telmimään altaaseen...

Aaaah....sitten oli aikuisten rentoutumisen aika. Tulikuuma vesi (no vain 38C), kirkas tähtitaivas (ja näin kerralla jopa kuuden lentokoneen valot vilkkuvan taivaalla kilpaa tähtien kanssa), etelän sirkkojen siritys...Elämän pieniä onnen hetkiä <3<3<3 

1 kommentti:

  1. Ihanaa kun kirjaitatte tänne ja laitatte kuvia <3 Ootte niin rakkaita! En oo pitkään aikaan muistanut lukea tätä blogia, mutta täältähän ne löytyy. Puss puss <3 <3 <3

    VastaaPoista