Tämä viimeinen joululomaviikko on mennyt varsinkin loppuviikon osalta enemmän ja vähemmän sairastellessa. Kaikilla on vuorotellen (Lassia lukuunottamatta) ollut vähän puolikuntoinen olo. Minulla varsinkin torstaina poskiontelot huusivat hoosiannaa ja nenä on ollut tukossa jo yli kuukauden. Kaizulla on suhteellisen hyvä vointi, mutta Eveliinalla oli puolestaan keskiviikkoiltana kurkku kovin kipeä. Onneksi Eveliinan kurkkukipu alkoi ennen nukkumaan menoa ja oli ohi aamuun mennessä (se siirtyi yön aikana minuun). Ollaan varoiksi peruttu treffejä: ensinnäkin ettei tartutettaisi, ja toiseksi, emme ole paljoa muuta jaksaneet kuin olla kotona ja puuhata pikku juttuja. Torstaina käväisimme puistossa Suomi-ystäviä tapaamassa ja veimme kuusen jo pihalle, mutta niiden jälkeen olo olikin sitten heikko. Makasin vain palellen filtin alla lukemassa lehtiä, koska vanha kirja loppui (ja uuden hain vasta perjantaina).
|
Lähipuiston touhuja |
Täällä alkaa olla oikeasti jo kevättä rinnassa. Jos olisi terve ja voimia, niin sisäinen palo olisi tehdä iso kevätsiivous. Samalla kun riisuimme kuusta koristeista Eveliinakin hinkui jo keväthommia tekemään. Hän halusi harjata pihaa ja kyseli, että onko nyt jo kevät. No, tavallaan. Tuoksu ja näky on aivan kuin Suomen toukokuussa. Osassa puissa on lehdet, osassa silmuja (osassa ei mitään). En tiedä mikä katupöly täällä tuoksuu, mutta sama kuin keväällä Suomessa kun lumet ovat sulaneet. Päivälämpötila taitaa tyypillisimmin olla jotain 14C ja vielä jokunen viikko sitten sisälämpötila oli ilman lämmitystä pahimmillaan 65F (18.3C), niin keskiviikkona auringon lämmöstä se oli parhaimmillaan jopa 73F (22.7C).
|
Raahasin kuusen suosiolla pihalle ja purettiin se vasta siellä. |
|
Tänään on ollut selvästi pilvisempi päivä. Mutta ihan vehreää tämä Kalifornian tammikuu, vaikka muutaman kuukauden päästä the vehreys vasta alkaakin. |
Keskiviikkona kun olimme vielä enemmän terveitä meillä oli vieraita talo täynnä. Illalla lapset innostuivat esiintymään tanssi- ja lauluesityksiä. Eveliina oli tehnyt oikein kutsukortitkin. Laulut tulivat kyllä Ipodilta ja lapset keskittyivät siihen esityspuoleen. Pitihän se arvata, kun kerran äiti ja isi ovat tavanneet ilmaisutaidon lukiossa :D
|
Olisikohan tässä Jean S taustalla soimassa... Esitys piti sisällään Suomipoppia laidasta laitaan. Keskiviikkoisissa kuvissa kuusi on vielä sisällä. |
|
Kamera käy. Otos numero 2. |
Lassin erästä kaveria yritettiin suojata erityisesti flunssalta, koska hänen vanhempansa lähtevät pian Havaijille. Olisi kurja saada flunssa juuri ennen reissua. Tästä syystä veinkin Lassin heille leikkimään eikä pyydetykään poikaa meille. Ehdin jo verestää vanhoja oppeja juutalaisille sopivasta ruokavaliosta ruokavieraan toivossa. No, huomenna on tulossa Eveliinan israelilainen kaveri leikkimään, joten ei mene nekään opit hukkaan :) Kokeilemme muuten nyt taas vaihteeksi niin, että lapsilla ei olisi play dateja kavereiden kanssa maanantaista torstaihin. Elämä on paljon rennompaa ja lepposampaa, kun minun ei tarvitse hoputtaa pää kireänä läksyjen teossa, että ehditään saada ne määräaikaan mennessä valmiiksi. Nyt läksyjen jälkeen lapset saavat vain rentoutua ja vaikka katsella halutessaan telkkaria ja löhötä sohvalla tai leikkiä keskenään mitä ikinä haluavat.
Läksyistä muuten tuli mieleen, että lapsilla oli toki lomallekin kunnon tehtävät. Lassin mm. piti lukea 17 kirjaa ja kirjoittaa niistä kustakin "pääidea" yms. paperille. Mutta on niistä tehtävistä hyötyäkin. Alkaa meinaan melko upeasti jo se englanti sujua. Tänään kun Kaizu kyseli koulutehtävään liittyviä englanninkielisiä sanoja, niin molemmat lapset tiesivät sanoja joita itse en tiennyt. (Toki siihen ei paljoa tarvita, mutta olin silti yllättynyt :) )
Tänään tuli vihdoin kauan odotettu paketti Suomesta: Risto Räppääjä ja Viileä Venla. Molemmat lapset olivat todella innostuneita elokuvasta ja hihkuivat ihan ääneen. Eveliinahan halusi olla tietysti heti Viileä Eveliina ja halusi opetella kaikki OMG ja LOL-sanonnat. Hän teki taas kutsukortin ja esiintyi muutaman tanssikappaleen ajan. Kysyi myös, että koska pääsisi lavalle tanssimaan ja mietti, että tässähän saa pian alkaa jakamaan nimmareita :D
|
"♫ Kun sä otat iisisti sä sanot chillaillaan...♫" |
|
" ♫ Cool on siistii, tyyli on style... ♫ " |
Näin hienoja kuveja! Edellytämme, että saamme seuraavalla kerralla toiston esityksistä, kun lapset tulevat. Mummu ja vaari
VastaaPoistaNo ehdottomatsi :D
VastaaPoista