Joulu 2012 South Lake Tahoella

Lasten ja minun joululomani alkoivat perjantaina 21.12.2012. Nääs kun ei tullut sitä maailmanloppuakaan. Siskoni saapui samana iltana, sillä hän oli lähtevä meidän ja täkäläisen tuttavaperheemme kanssa viettämään joulua South Lake Tahoelle.

Pitkin viikkoa vilkuilimme sääennusteita ja vähitellen alkoi näyttää siltä, että saisimme kokea todella lumisen joulun. Itse asiassa lunta oli luvassa lauantaista maanantaihin sellaisia määriä (noin metri), että päätimme molempien autokuntien kesken lähteä matkaan anivarhain lauantaiaamuna ehtiäksemme vuorten yli ennen pahinta myräkkää.

Starttasimme siis viideltä aamulla. Oli vaikea kuvitella millaista lumimaisemaa edessä odottaisi, sillä lähtiessä tuli vettä kuin Esterin saavista ja taivas löi tulta. Yllättävän paljon oli liikennettä jo tuohon aikaan eikä pimeys ja vesimassat tiellä tehneet ajosta sen miellyttävämpää. Noin kolmen tunnin ajon jälkeen aloimme kivuta vuorenrinnettä ja vesisade alkoi jäädä hyhmänä lasiin. Vähitellen lunta ilmestyi tien pientareillekin ja saavuimme lumiketjujen tarkastuspisteelle. Koska meillä oli alla neliveto Audi Q5 Quattro ja siinä "lumirenkaat" (merkinnällä snow & mud), niin saimme jatkaa ilman ketjuja. Suurin osa kuitenkin pysähtyi asentamaan ketjut alle. Eikä tarvinnut ajaa pitkällekään kun lunta alkoi tulla siihen malliin, ettei ketjujen vaihto itsellekään ollut kovin kaukainen ajatus. Kuitenkin, kun ajelimme pariakymmentä mailia tunnissa lumisateessa kuunnellen Juha Tapion joulu-CD:tä, tuli äkisti varsin jouluinen olo!

Olimme ensimmäisinä perillä Tahoella ja kävimme pyörähtämässä mökin edessä (jossa melkein jäimme jumiin) ja etsiydyimme yhteen keskustan ruokapaikoista odottelemaan loppuseuruetta. Heillä oli perus-kesäkumit alla, joten ketjut olivat tarpeeseen. Lisäksi pyry oli sakeutunut ja vauhti tippunut sen jälkeen kun itse pääsimme läpi. Saimme porukan kasaan hiukan ennen yhtätoista, söimme ja pohdimme pääsisimmekö mökkiin jo ennen ilmoitettua aikaa, joka oli vasta neljältä. Muutaman yrityksen jälkeen saimme huoltofirman edustajan linjoille ja hän kertoi ettei mökkiä ole vielä käyty valmistelemassa meille mutta lupasi hoputtaa asiaa ja ilmoittaa milloin homma on hoidettu. Naisväki lähti ostoksille ja me muut ihmettelimme sitä tahtia millä lunta taivaalta tuli. Välillä ei meinannut eteensä nähdä. Vaikka soittoa ei huoltofirmasta alkanut kuulua, päätimme kuitenkin suunnata jo mökille, sillä hetken päästä sinne tuskin pääsisi - oli ketjut alla tai ei. Audi osoittautui melkoiseksi kiipijäksi, sillä matkalla ohitimme muutaman ketjuilla varustetun menopelin, jotka olivat jääneet ylämäkeen jumiin.

Pihasta soitin taas huoltofirmaan ja sovin, että saisimme mennä jo mökkiin jos suvaitsisimme tehdä lumityöt itse. Näin siis tehtiin ja asetuimme taloksi. Huoltomieskin tuli lopulta puoli neljän aikoihin mutta hänen ainoaksi hommaksen taisi jäädä takapihan porealtaan virittely. Altaan lisäksi mökin erikoisvarusteisiin kuuluivat autotallissa/kellarikerroksessa olevat biljardipöytä ja pöytäjalkkis, keskikerroksen takka, sekä yläkerran sauna. Kiukaan pohjalle oli ripoteltu kymmenkunta kiveä, joten katsoin parhaaksi kysyä huoltomieheltä onko se mallia "sähkölaite jolle ei tietenkään saa heittää vettä" tai sellainen joksi me kiukaan ymmärrämme. Heppu totesi ettei hän vaan tiedä ja kehoitti kokeilemaan. Kysyin varoiksi myös sulakerasian sijainnin...

Lapset nauttivat lumesta täysin siemauksin ja takapihan rinne olikin pian valjastettu mäenlaskuun. Löysimme kellarista muutamia pulkkia, jotka saivat päivittäin kyytiä lähes koko sen ajan mitä valoa riitti. Heti lauantai-iltana testasimme myös porealtaan (hot tub) ja saunan. Molemmat tarjosivat hyvät lämmöt, vaikkakin saunan oikeaoppinen käyttö jäikin hiukan askarruttamaan: ei löylykiulua, ei lattiakaivoa, ei tuuletusta, ja sähköjohdot tulivat näppärästi lattialaattaan tehdyn (tiivistämättömän) kolon kautta suoraan kiukaan alta. Villi veikkaukseni on, että rakentaja ei ole kuullutkaan vedeneristyksestä.

Jouluvaloin koristeltu "mökki".

Lapset vuoroin vedessä, vuoroin lumessa.

Tunnelmakuva saunasta.

Sunnuntai eli aatonaatto sujui rauhallisissa merkeissä. Lunta tuli kuin viimeistä päivää ja autoja sai lähes etsiä nietoksista. Iltapäivällä kinkku heitettiin uunin ja ohjeen mukainen arvio oli, että se olisi valmis noin kahdeksan aikoihin. Mutta paistomittari tuntui kohoavan tuskastuttavan hitaasti. Lopulta naiset jäivät vahtimaan kinkkua muiden painuessa pehkuihin ja Sini taisi lopulta kömpiä kainalooni joskus puoli kahden aikoihin.

Ihanat naiset hangella.

Jouluaattoaamu valkeni pilvettömänä ja pienen pakkasen kera. Toinen meistä miehistä toteutti haaveensa päästä laskemaan laudalla neitseelliseen lumeen ja minä puolestani jäin pikku flunssassa ottamaan ihan vain rennosti. Lapset viettivät aamun katsoen TV-Kaistasta perinteisiä jouluohjelmia - niitä samoja joita Suomessa oli katsottu 10 tuntia aiemmin. Päivän ruokavalio ei juuri poikennut siitä mitä se olisi ollut Suomessa. Aamupalaksi riisipuuroa ja luumukiisseliä, joulupöydässä oli joka sortin laatikkoa (jopa herkkuani punajuurilaatikkoa), kinkkua, rosollia, paria sorttia lohta, ym. Illalla pukki toi pari paperipussillista lahjoja oven taakse. Pimpotti vain ovikelloa ja karkasi matkoihinsa ennen kuin lapset ehtivät saada oven auki.

Katumme päästä siinsi näkymä Lake Tahoelle.

Audi yöllisen kuorrutuksen jäljiltä

Mökkimme julkisivu

Pukki oli laittanut pakettiin Kindle Firen

Build-the-bearit sekä bear builderit

Joulupäivänä jatkoimme herkkujen ahmimista ja kävimme naisväen kanssa myös kääntymässä Nevadan puolella (rajalle oli vain hiukan yli kilometri) sekä Tahoe-järven rannalla. Koska mökki oli luovutettava Tapaninpäivänä klo 11 mennessä, pakkailimme ja siivoilimme valtaosan jo edellisenä iltana. Illalla jatkoimme myös hot tubin ja saunan hyödyntämistä melkoisen pitkään.

Sinin ja lasten taidonnäyte.

Tapanin aamuna siivoilimme loput, etsimme autot lumihangesta, pakkasimme ne ja hakeuduimme kotimatkalle. Lumiraja oli siirtynyt selvästi alemmaksi kuin tullessamme ja haikeina katsoimme miten talven ihmemaa vaihtui loskakeliksi ja lopulta vesisateeksi eikä lunta näkynyt enää kuin autojen katolla, kunnes sekin katosi. Olin jo tulomatkalla miettinyt, että olisi hieno poiketa Colomassa katsomassa paikkaa mistä Kalifornian kultaryntäys sai alkunsa vuonna 1848 ja koska kotiin ei varsinaisesti ollut kiirettä, niin poikkesimme tietä 49 pitkin sinne. Nostalgisen oloinen paikkahan se oli vaikka vettä edelleen ripottelikin. Olen lukenut hiukan noista ajoista, joten osasin suunnilleen kertoa mistä ensimmäiset kultakimpaleet löytyivät vaikka paikkaa ei varsinaisesti mainostettukaan. Parkkeerasimme sopivaan kohtaan American-joen varrelle ja laskeuduimme siskon ja lasten kanssa rantaan. Selostin tietävänä, että nämä rannat on varmaan huuhdottu jo niin moneen kertaan, että kultaa taitaa olla turha etsiä, mutta kuinka ollakaan, kun aloimme tutkia rantahiekkaa lähemmin, niin pieniä kullanhohtoisia murusia alkoikin löytyä. Ei mitään kimpaleita vaan pikemminkin halkaisijaltaan hiekanjyvän kokoisia lastuja. Saatoimme lähes kuulla historian havinan.

Hetkeä ennen lumen katoamista.

Kultaa huuhtomassa.

Jatkettuamme kohti Piilaaksoa sade lakkasi ja tien vierellä kumpuilevat vehreät mäet saivat lumisen joulun tuntumaan kuin unelta. Vasta muutama tunti takaperin olimme keskellä tyypillistä Suomen joulu-tammikuuta ja nyt taas jossain huhti-toukokuun paikkeilla! Sinin lisäys: Minulle juuri sopiva talven kesto on tuo viisi päivää. Ai että oli ihanaa, kun ruoho taas vihersi, kukat kukkivat ja pihalle sai lähteä vain huppareissa. Ihana pikakelaus kevätfiilikseen :)

Tunnin ajomatkan päässä lumiselta seudulta.

Tänään 27.12. palasin itse taas töihin (johon useimmat eivät vielä näyttäneet palanneen) ja muut totuttelivat taas kotielämään. Koulun loma tosin jatkuu vielä ensi viikon. Illalla heitimme siskon vielä San Josen lentokentälle, josta hänen lähes vuoden mittainen Amerikan-seikkailunsa päättyy Seattlen kautta Suomeen.