sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Taekwondoa ja liiketoimintakauppaa

Edellinen blogi-päivitys taisi olla viime viikon lauantailta, joten jatketaanpa siitä. Sunnuntaina saimme kylään suhteellisen tuoreen suomalaisperheen, jonka olemme saaneet hiljattain Suomeen palanneiden tilalle. Pulikoimme ja väkersimme mittavan määrän pieniä pizzoja, joita koitimme olla polttamatta kahdella uunillamme (sikäli kun alimitoitetut keittiön sulakkeet pysyivät päällä).

Tämän viikon maanantai alkoi mukavasti Labor Day -vapaapäivällä. Yritin kuitenkin hiukan tehdä töitä päivän mittaan, kun Sini ja lapset olivat vuorostaan kyläilemässä sunnuntaisilla vieraillamme.

Tilasin viime viikolla Steve Wozniakin omaelämänkerrallisen kirjan iWoz ja huomasin miehen lapsuusajan kodin olleen ihan tuossa Homestead-tien toisella puolella Edmonton-kadulla. Lisäksi selvisi, että Steve Jobsin vanhempien talo, jonka autotallissa Apple perustettiin, ei sekään ole kaukana. Los Altosin puolella tosin, Crist Drivella. Kävinkin pikku happihyppelyllä pyörän kanssa molempien paikkojen kautta.

Se kuuluisa autotalli.
Maanantai-iltana odottelin viikottaisen työpuhelun alkua (Suomessahan ei ollut vapaapäivä, ja itse asiassa jo tiistaiaamu) kun firmasta tuli tekstiviesti, että voisi olla syytä tarkistaa sähköpostit. No sieltähän selvisi, että Nokia on päätynyt myymään kännykkätoimintonsa Microsoftille. Viikkopuhelun jälkeen katselinkin sitten tunnin verrn live-videota miten Elop, Siilasmaa ja Ballmer tiedottivat asiasta Nokia Housella Espoossa. Ei nimittäin ollut uni kovin herkässä vielä puoliltaöin lähetyksen päättyessä, ja seitsemältä aamulla alkaneessa seuraavassa palaverissa hiukan haukotutti. En nyt lähde asiaa tässä sen kummemmin ruotimaan mutta kiinnostuneille todettakoot, että täällä olemiseemme ei tuolla kuviolla nähtävästi ole vaikutusta.

Tässä Sinin lenkkeilykaveri tältä viikolta.
Lassi on jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut aloittamaan harrastuksena jonkun itsepuolustuslajin, joten olimme käyneet kertaalleen seuraamassa lähellä olevan Taekwondo-salin treenejä. Sovimme, että käymme vielä tiistaina katsomassa hänen ikäisten alkeiskurssilaisten harjoitukset ja jos menohaluja vielä on, niin ilmoitan pojan mukaan. Ja olihan niitä. Keskiviikkona ja torstaina olikin sitten ensimmäiset treenit ja ihan mallikkaasti homma alkoi sujua. Jatkossa treenipäivät ovat ti ja to. Eveliinakin alkoi kinuta mukaan mutta asetin ehdoksi, että läksyt pitäisi osoittaa pysytyvänsä hoitamaan sellaisella reippaudella, että harrastukseen jää aikaa...

Lassi punnertamassa lähimpänä vasemmassa reunassa.
Tällä menolla meikäläisen polvi kyllä vielä paranee.
Perjantaina Eveliina sai pari kaveriaan kylään, jonka jälkeen Sini lähti kaikkien tyttöjen kanssa koulun Movie Nightiin. Minä pidin Lassin kanssa elokuvaillan kotona, katsoen viikon teemaan sopivan Karate Kidin.

Eilen lauantaina olimme San Josessa kavereidemme luona grillailemassa ja viettämässä iltaa. Auringon laskiessa heidän neljännen kerroksen parvekkeeltaan aukesi näkymä upean väriseen iltataivaaseen. Laitanpa tähän kuvan havainnollistamaan asiaa.

Rankan työviikon jälkeen aikuisia ja lapsia rentoutumassa.
Iltatunnelmia San Josessa.
Täällä on koko viikon ollut erityisen kuumaa, vähintään kolmekymmentä joka päivä. Iltaisin auringon laskettuakin saattaa olla vielä 26C. Yritämme saada kämpän riittävän viileäksi nukkumista varten avaamalla kaikki ovet ja ikkunat noin kuuden jälkeen. Tuolloin ulkoilma alkaa olla sisäilmaa viileämpää ja läpiveto tekee tehtävänsä. Sisälläkin on pahimmillaan ollut yli 30C.

Taisimme muuten juuri löytää ensimmäisen mustan lesken pihaltamme. Se sai ns. kenkää mutta sitä ennen ehdimme tutkia hiukan sen ulkomuotoa ja kovasti muistutti mokomaa - joskaan mitään punaista tiimalasia ei mahapuolella näkynyt, joten tiedä sitten.

2 kommenttia:

  1. Hjuva! Aattelimme jo varoiksi etsiä majapaikkaa, jos tulette kotiin ennen kuin tulemme.

    VastaaPoista
  2. Aika söpö lenkkeilykaveri Sinillä ja vau, mitkä värit iltataivaalla !!

    -kummitäti

    VastaaPoista