lauantai 31. elokuuta 2013

Läksyralli taas käynnissä

Isän porukka on ollut tämän kuluvan viikon seuranamme. Olemme tasapainoilleet nähtävyyksien, shoppailun ja levon (altaalla rentoutumisen) välillä. Unohtamatta toki mainita maan mahtavia dinnereitä joita vieraamme loihtivat joka ikiseksi illaksi. Vein aamulla lapset aina kouluun ja siitä ravitsevan aamupalan jälkeen (joka päivä erilaisia smoothieita mm. tuoreista marjoista, hedelmistä, avokadosta, vehnän oraasta ja superfood-jauheista) suuntasimme aina päivän seikkailuihin. Toisina päivinä suuntasimme shoppailemaan, toisina taas nautimme nähtävyyksistä. Aina iltapäivisin meidän piti olla kuitenkin jo takaisin kotikonnuilla hakemassa lapsia koulusta. Iltapäivisin vieraat saivat vähän hengähtää kun lapset tekivät läksyjään. Ja voi pojat, että niitä taas riittää. Yksi hassuimmista jutuista on, että Eveliina on nyt samassa "reading groupissa" missä Lassi oli tasan vuosi sitten. (Lapset jaetaan ryhmiin kielen osaamisen ja lukemisosaamisen mukaan). Näin ollen Eveliina tekee tänä syksynä tasan samat englannin tehtävät kuin Lassi viime vuonna. Aika hurjaa. Minulle ei oikein vieläkään mene perille tämä läksypolitiikka täällä. (Vasta viikko läksyjä takana, mutta heti on pakko vaahdota ;) ) Tavoiteaika läksyille on kai Eveliinan tapauksessa 20min ja Lassin tapauksessa 50min. Molemmilla menee monisteisiin (sis. englanti ja matikka) ehkä joku tunti-pari. (Kylläkin varsinkin Eveliinalla se on osittain ihan tahallista vetkuttelua, saisi tehtyä ne kerralla pois pyörimästä, jos vain haluaisi). Lisäksi pitäisi lukea kirjaa 20min, lukea tietokoneelta Raz-kidsiä n. 20min ja harjoitella oman tasonsa englannin sanastoa monisteista 10-20min. Näistä siis jo kertyy se tunti päivässä ja näiden päälle vielä ne monisteet. Pääsemme aloittamaan noin 15:30 eli koulun jälkeen syödyn välipalan jälkeen. Ei siinä ole tekemisen puutetta arki-illoiksi kun juuri ennen dinneriä saadaan reput pakattua ja pian odottaakin jo hampaiden pesu ja oma sänky.  

Koululta on taas kovasti kyselty vapaaehtoisavun pariin. Eveliinan luokan mukana olen lupautunut "field trip"-avuksi aina kun reissuja tulee ja muuten tarvittaessa avustamaan luokassa. Lassin luokkaan lupauduin torstai-aamuiksi aina tekemään "blue folderit" valmiiksi ja lupasin olla taas tänäkin vuonna Room Rep eli yhteyshenkilö opettajan ja vanhempainyhdistyksen ja muiden vanhempien välillä.

Tässä vähän otoksia seikkailuiltamme. Etualalla viiniköynnöksiä, taka-alalla Piilaakso ja vastapäiset vuoret. (Näkyvät vähän isommalla jos klikkaa kuvaa)

Sato kerätään kuulemma noin kolmen viikon päästä (Kuvan otosta on kyllä noin viikko).
Matkalla Big Basiniin punapuita katselemaan.

Family Havukainen 


Santa Cruzin rannalla.

Pelikaaneja poikineen.

Elokuun kukkatarjontaa Stanford shopping centerillä.

Tässä on muuten siskospaita päällä. Nyt meillä kaikilla neljällä "siskossarjaan" kuuluvalla on samanlaiset paidat :)





Perjantaina aamuyöllä kävin heittämässä isän poppoon San Franciscon kentälle. Näin ollen meidän huhtikuusta alkanut vieraiden viihdytys alkaa olla tällä erää ohi ja on aika palata arkeen. Marraskuussa on sitten tulossa vielä ainakin pari poppoota :) Eilen tuli pestyä seitsemän koneellista pyykkiä kun vaihdoin ja pesin kaikki lakanat yms. Tein myös pieniä muutostöitä talossamme. Nyt oikeasti yksi ajanjakso on ohi ja elämme taas omana pienenä perheenämme näitä arkipäiviä eteenpäin. Tämä päivä on mennyt aivan lepäillessä ja otin jopa 11h:n yöunien päätteeksi vielä iltapäivällä päikkärit kun Lassi ja Kaizu teki reippaana 14km:n pyörälenkin. Ehkä huomenna on jo sellainen "piilarit, meikit tai no edes päivävaatteet päälle"-päivä, tämä päivä on mennyt täysin löffäilyn piikkiin. Ulkona helle jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Niin pitkälle kuin sääennuste näyttää, on luvattu 25-33C. Ei tässä vielä tarvi villavaatteita sentään kaivaa :)

Alla vielä todiste meidän jokailtaisesta konsertista takapihalla. Sirkkojen ääni pitäisi kuulua mutta pimeää on.


2 kommenttia:

  1. No kuulin kovan sirityksen, jossain etelänreissulla mua puri sormeen sirittäjä kun laitoin käteni pensaaseen sirittäjälle. Surettaa kun lapsilla/teillä on taas niin rankkaa läksyjen kanssa mutta onneksi on viikonloput, koettakaa silloin rauhoittua nyt kun meidän aloittama vierasrumbakin on takana, kivaa se varmaan on ollut teille mutta "työnsä"siinäkin.Terv.R-mamma Nimiäiväonnittelut Sinille 2.9.

    VastaaPoista
  2. Kiitos onnitteluista :D Meillä onkin nyt ollut pitkä viikonloppu takana kun oli labor day tänään maanantaina. Tämä viikko on siis kevyempi kouluviikko onneksi :)

    VastaaPoista