sunnuntai 18. elokuuta 2013

Loman lopputunnelmia

Taas olemme seikkailleet äidin kanssa pitkin maita ja mantuja. Suurimmaksi osaksi olemme kuitenkin päätyneet olemaan kotinurkilla, altaassa lekotellen ja lähimaisemista nauttien. Kaizu on hoitanut varsinaisen reissailun ollen Seattlessa työmatkalla muutaman päivän. On ollut kertakaikkisen mahtavaa huomata, miten lapset ovat olleet kuin parhaat kaverukset koko ajan. On se vain ihanaa, kun on niin saman ikäiset lapset. He ovat rakentaneet majan, jossa jopa nukkuivat (eli yhdessä Lassin sängyssä rinta rinnan) ja puuhanneet ulkona ja sisällä yhdessä. Tehneet videoita ja kuulin Lassin jopa lukevan Eveliinalle (vaikka osaisi hän itsekin toki lukea).

Olemme viikon aikana käyneet kävelemässä mm. Ranchon maisemissa, käyneet viinitilalla ja Sunnyvalen Farmers Marketissa. Harmiksemme Kaizu ei ole ehtinyt työkiireiltään moneenkaan seikkailuumme mukaan, mutta on ollut muuten niin ihanaa viettää laatuaikaa perheen kesken. Tänään sunnuntaina kuitenkin suuntasimme koko porukalla San Franciscoon ja Sausalitoon.


Edessä loistava tulevaisuus, toivottavasti :)

Viinitilalle lähdössä, uusi kampaus ensimmäistä kertaa kokeilussa :)


Farmers market

Auringonkukka-aika, täälläkin.

San Franciscon Twin Peaks-kukkulalla.

Sausalitossa.

Hauskan näköistä kaarnaa Sausaliton rannalta.
Golden Gatella on kyllä usein ihan mieletön sumu vaikka muuten päivä olisi lähes pilvetön.

Purjeveneitä poikineen.


Tänään illalla oli jokavuotiset Potluck partyt taas naapuruston kesken. Me leivoimme kolmen sukupolven voimin Suklaaneliöitä ja Kinuskikissanneliöitä viemisiksi. Kaikki toivat jotain mukanaan (sukunimen mukaan alkuruuat, pääruuat ja jälkiruuat) ja naapuruston pojat myivät vielä hattaroita 25 sentillä :)


Olen niin tyytyväinen kun sain tehtyä todella helposti maukkaita ja koossapysyviä vehnättömiä Kinuskikissanneliöitä, tai no siis ympyröitä. Olen nyt ollut vehnättömällä ruokavaliolla parisen viikkoa ja näillä saan sitten herkutella :)
Naapurustoa ja sen asukkaita.
Tuoretta hattaraa, njamiiiii.
Matkalla kotia kohti.
Nyt on taas varsinainen lämpöaalto saavuttanut Piilaakson. Tänään taisi olla parhaimmillaan lähemmäs 35C ja jopa illalla seitsemän jälkeen kotiuduttuamme vielä 32C. Nyt lapset ovat jo pedissä ja meillä läpiveto käynnissä, kaikki ovet ja ikkunat auki. Pian vielä hetkeksi ilmastointi päälle. Sisälämpötila oli aluksi 86F (30C), mutta alkoi siitä jo vähän laskea. Tuli muuten mieleen kun ovet ovat auki tätä kirjoittaessa, että on aikamoinen mekkala tuolla ulkona. Enkä tällä kertaa tarkoita tuota moottoritietä vaan niitä "etelän sirkkoja", jotka sirittävät oikein urakalla heti hämärän tultua. Aika konsertti. Huomenna Lassi aloittaa viidennen luokan, Eveliina siirtyy tokalle. Perjantaina julkaisiin sekä uudet opettajat, luokkahuoneet että luokkakaverit. Ihan mukavilta kokonaisuuksilta näytti molempien osalta.

Täällä on monissa palmuissa esim. kauppojen pihoilla ja teiden varsilla (ja viinitiloilla) valot vähän piristystä tuomassa illan pimeyden keskelle. Laitoimme valot myös pariin palmuun ja kyllähän koko takapihan tunnelma muuttui! Nyt varsinkin kun on lämmin ilta, tunnelmavalaistus ja ne sirkat sirittävät, niin tuntuisi ihan kuin olisi jollain lomamatkalla :)

3 kommenttia:

  1. Voi kuinka tunnelmallisen näköistä pihalla! :)
    Lasken päiviä että oltaisiin taas jo siellä! Lokakuun ensimmäinen päivä olisi tarkoitus hypätä koneeseen! :) Voi kun silloin vielä riittäisi lämmintä... täällä mittari näyttää 16C ja vettä tulee kaatamalla :/

    VastaaPoista
  2. Ajattelenpa tässä kun klo on puol 8 ma iltana että siellä lapsukaiset jo koulun markilla, toivottavasti ovat loman jälkeen innoissaan! Niin, opettaja vaihtuu ja luokka on eri. Terveisiä ja onnea uuteen kouluvuoteen Lassille ja Eveliinalle Riitta-mammalta
    On teillä siellä lämmin ja ne sirkka sirittäjät, niitä minäkin kuulisin kun en suomen sirkan ääntä. kuule

    VastaaPoista
  3. Jee, Jenni, odotan jo innolla :)
    Riitta, siellä tosiaan jo lapset koulussa. Just laitoin kuvan Faceen ekasta aamusta :)

    VastaaPoista