Maanantaina lapsilla alkoi koulu uusissa luokissa, uusien opettajien ja osittain uusien oppilaiden kanssa. Molemmilla lapsilla oli kyllä onnekkaasti myös vanhoja hyviä kavereita samalla luokalla. Molemmat ovat myös viihtyneet hyvin koulussa. Kaizu on painanut töitä totuttuun tapaan ja minä ja äiti olemme viettänyyt vielä neljä päivää yhteistä laatuaikaa tällä mantereella ennen äidin paluulentoa.
|
Pienet aarteet aloittamassa viidettä ja toista luokkaa. |
|
Sattumalta huomasimme, että koulun pihalle on istutettu mm. maissia. |
Päivät olemme viettäneet lähinnä kierrellen nähtävyyksiä ja kauppoja, jotka eivät olisi ehkä lapsia jaksaneet kiinnostaa. Kävimme mm. kuolaamassa Santana Rowlla Tesla-sähköautoa, joka vei varsinkin äidin sydämen totaalisesti!
|
Santana Rowlla oli suht, isoja aloeita. |
|
Teslaaaa... vielä kun olisi sellainen reilu satatonnia ylimääräistä kahisevaa ja Suomessa hyvät latausmahdollisuudet, niin sitä voisi harkita jopa ihan tosissaan :) |
|
Aikas ihanan näköisiä herkkuja Whole Foodsissa. Olen muuten pikkuisen kokellut 5-2 diettiä äidin seurana ja jättänyt vehnän pois, niin tämän kuun aikana paino on vähän niinkuin vahingossa tippunut 3kg. |
Keskiviikkoiltana meille tuli jo uudet vieraat, joita olimme Kaizun kanssa vastassa San Franciscon kentällä. He ovat pari yötä ensin San Franciscossa ja tulevat sitten meille Palmula Guest Houseen. Itse asiassa olen juuri tätä blogia kirjoittamassa SFO:n kentällä, koska saatoin juuri äitini tänne ja tästä jatkan San Franciscon hotellilta hakemaan uusia vieraita. Ennen tänne muuttoa olen jotenkin ajatellut, etten uskaltaisi ajaa Helsingin liikenteessä tai varmaan eksyisin matkalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Näiden Los Angelesin ja San Franciscon seikkailujen jälkeen uskon, että mielipiteeni on muuttunut :D (Mutta ihan kiva silti, että on navigaattorit keksitty ;) )
Nyt blogin julkaisun aikaan olemme uusien vieraidemme kanssa jo kotona. Eilen illalla uni maittoi aikaisin myös minulle, koska olin herännyt edellisenä aamuyönä 1.50. ja sen jälkeen kierrellyt mm. San Franciscossa, Sausalitossa ja vielä illalla läheisellä viinitilalla. Tänään oli vuorossa minulle ja vieraille Gilroy, Kz ja lapset olivat sillä välin minigolfailemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti