sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Skeittailuviikko

Lassi innostui viime viikonloppuna kokeilemastaan naapurin tytön rullalaudasta sen verran, että sovimme hankkivamme moisen tähänkin talouteen. Tilaus ei kuitenkaan mennyt ihan purkkiin sillä huomasin maanantaina, että kyseisen Positiv-merkkisen laudan värivaihtoehtoa ei ollutkaan myyjän varastossa ja sen saapuminen kestäisi vähintään kuukauden. Noh, vaihdettiin väritystä ja lauta tulikin keskiviikoksi. En tiedä mitä kunnon laudat Suomessa tänä päivänä maksavat mutta en ollut uskoa silmiäni, kun Amazonista näytti saavan ihan kunnon lautoja (siis koko paketti, ei pelkkää dekkiä) alkaen kuudestakympistä ylöspäin. Parina iltapäivänä ehdimme hiukan harjoitella alkeita ja alkoi kyllä kuumottaa hankkia lauta taas itsellenikin... Saatanpa vielä tänään laittaa laudan tilaukseen vanhan skeitti-idolini Tony Hawkin putiikilta.

Sini vietti päivät tiiviisti parin Suomi-äidin kanssa ja on käynyt välillä napsimassa hiukan syksyisiä kuviakin. Tämän viikon lämpötila on kuitenkin huidellut lähempänä kolmeakymmentä, eli ihan välitöntä syksyn vaaraa ei ole aistittavissa. Tosin altaan vesi alkaa jo väkisinkin viiletä: kun se kesällä oli 24-25-asteista, nyt mennään noin 18-21 -asteessa.

Tämä kuva unohtui laittaa puhelimesta viime viikon blogiin. Ystävän luona uimassa lasten kanssa. 

Tässä muutamia makupaloja pieneltä kävelymatkalta miltä Sunnyvale näyttää syyskuun lopulla.







Ystävän takapihalta, olisikohan viikunapuu kyseessä...

On se elämä ihmeellistä kun tomaatit ovat keltaisia ja päärynät punaisia :)

Eilen lauantaina ajattelimme lähteä Lassin kanssa Homestead High:n pihalle hiukan skeittailemaan, mutta sitten tajusimme lähiseudulla olevan useammankin skeittiparkin joten päätimmekin lähteä vilkaisemaan niitä. Sunnyvalesta löytyikin oikein mainio mesta Fair Oaks -puistosta - joka on itse asiassa hyvin lähellä hotellia jossa asuimme kuukauden ennen tähän taloon muuttamista. Viihdyimme siellä pari tuntia ja kävimme katsastamassa vielä toisen, pienemmän parkin, Lakewood-puistosta (joka oli kyllä aika mitätön).

Fair Oaks -puiston skate parkissa. Aikas hieno betonista tehty syvänne, jossa on monenlaisia liuskoja ja ramppeja. Porukkaa taiteili laudoilla, rullaluoistimilla ja potkulaudoilla.
Sini sai idean paistaa lättyjä iltapalaksi ja kutsuimme naapurit maistiaisiin ja kylpemään. Virittelimme paistinpannun grillin parilan paikalle ja sain kokeilla vieläkö lätynkääntö heittämällä onnistuu. Ja onnistuihan se.
Illan hämärtyessä alkoi takapihan lättyjuhlat.

Kaizu paistomestarina.

Tänään ajoin Lassin ja Eveliinan kanssa Mountain View:hin asti katsastamaan paikallisen skeittipuiston. Eveliinalle otimme potkulaudan mukaan. Ihan OK-mesta, käytännössä erilaisisia puoli- ja kokoramppeja sekä joitain temppuilupaikkoja. Ei kuitenkaan missään määrin vedä vertoja Sunnyvalen Fair Oaks -parkin betonirakennelmalle. Tuolla vain oli vetonaulana se, että la & su on pari tuntia varattuina alle 12-vuotiaille skeittareille. Eveliina meni vielä reissultamme kaverillensa muutamaksi tunniksi play dateille.

Sini on jo kauan hinkunut lapsille uusia sänkyjä jotka myös veisimme Suomeen ja tänään olikin umpeutumassa joku Macy's:n tarjous. Kun sitten lopulta kävimme yhteistuumissa koneelle, kävikin ilmi, että heidän "verkkokauppansa" tarkoittaa, että tuote pitää tilata soittamalla (ennen puolta päivää) tai käymällä itse kaupassa. No Sini lähti sitten vielä West Gate Mall:iin sänkykaupoille. Toimitus on kuitenkin vasta kuukauden päästä, etteivät turhaan olisi tiellä kun parit seuraavat vieraamme ovat täällä.

1 kommentti:

  1. Ei pahalta näytä teidän syksy siellä. Skeittailuharrastus tuntuu maittavan niin isälle ku pojallekin. Syysterkuin R-mamma

    VastaaPoista