Paluu arkeen

Se on sitten taas karu arki edessä. Tai siinä mielessä vähemmän karu, että firman ja meidän organisaation vähentäessä rutkasti väkeä olen niiden muutamien onnekkaiden joukossa, joilla työt jatkuvat. Eli vielä ei lähdetä maitojunalla takaisin Suomeen.

Lapsilla alkoi maanantaina taas koulut. Molemmat käyvät nyt Nimiz Elementaryssä English Language Development -luokkia. Kevätlukukaudellahan Eveliina oli lähikoulussamme West Valleyssa, sillä eskarilaisille (kinderkarten) ei kielikylpyluokkia täällä ollut tarjolla. Ja kyllä taas on monenmoista lippua ja lappua täytelty ja allekirjoitettu, sekä kirjoiteltu shekkejä kouluruokia ja -aktiviteetteja varten. Molempien opettajat vaikuttavat kyllä tosi mukavilta. Täällä tuntuvat luokkajaot ja opettajat sekoittuvan aina kouluvuoden vaihtuessa, joten vain osa Lassin luokkalaisista on samoja kuin viimeksi.

Lassi on ottanut koulun alun sangen tyynesti mutta Eveliinalle muutos on selvästi kovempi paikka. Sen huomaa kyllä tytön kiukuttelusta, että ollaan taas uuden elämänvaiheen alussa. Sini on koittanut keksiä koulun jälkeen molemmille sellaista mukavaa puuhattavaa joiden parissa myös kielitaito karttuu.

Ensimmäinen koulupäivä

Tiistaina oli aika sanoa kiitos ja näkemiin Sinin äidille, jonka lento lähti kuudelta aamulla Chicagon kautta Hki-Vantaalle. Starttasin siis hänen kanssaan mersun kolmelta ja olimmekin hyvissä ajoin kentällä. American Airlinesin työntekijät raahautuivat check-iniin vasta neljäksi, joten seuraavalla kerralla herätyskellon voinee säätää melkein puoli tuntia myöhemmäksi. Lento oli kuulemma mennyt hyvin ja Chicagon vaihtokin oli tapahtunut saman terminaalin samalta käytävältä, mikä on tietysti väsyneelle matkalaiselle miellyttävää.

Tänään torstaina Sinillä oli kauan kaivattu ja pelätty inssiajo. Lasten ollessa koulussa ajelimme kahdella autolla (jotkoin itse myöhemmin toimistolle) DMV:n konttorille Santa Claraan. Laitoin mersun parkkiin ja sitten leikimme puolisen tuntia roolileikkiä jossa Sini ajeli viattomana ajokorttikokelaana kortteleita ympäri minun leikkiessä inssiä. Viime hetken hätäharjoittelut, vaikka suomalainen ajokortti onkin ollut jo 12 vuotta :) Kun aika koitti, suuntasimme ajokokelaiden jonoon. Kun katselimme edessä olevan vilkutteluja ja jarrun painamisia niin ymmärsimme, ettei kumpikaan meistä tiedä miten Audissa saa vilkut ja jarruvalot päälle auton moottorin ollessa sammuksissa...(ei saatu painettua avainta vain niin vähän, että virrat olisivat päällä, mutta moottori sammuksissa). No, selvisi lopulta sekin. Kun inssimies saapui olin jo poistunut kauemmaksi, sillä kokeessa pitää olla yksinään. Kyllä siinä kylmä hiki nousi itselläkin pintaan, mutta lopulta Sini sai startata varsinaiselle ajelulle. (En saa kuulemma tilittää tässä kaikkea mitä heppu oli matkan aikana tiuskinut ja muutenkin käyttäytynyt hankalasti, mutta) Lopulta he palasivat ja Sinin lapussa luki, että testi oli läpäisty.

Sinin jatkokommentti: Vaikka oli tosiaan aika ihmisarvoa alentavaa kohtelua, mutta nyt minulla on (huom. minun englannin kielen taidolla suoritetut ja läpäistyt) kirjallinen koe ja ajotesti takana!!! Huippuaaaaaaaaa!