Kuin viimeistä päivää Piilaaksossa

Tämä kirjoitus on laitettu blogiin vasta lauantaiaamuna 3.3.2012 Suomesta mutta kerron tässä viimeisestä pre-visiittipäivästämme, joka oli paikallista aikaa 1.3, sekä paluumatkasta.

Koska lentomme lähtikin vasta ilta- eikä aamuseitsemän jälkeen (kuten olin luullut), niin meillä oli vielä mukavasti aikaa kierrellä lähiseutuja ennen kentälle siirtymistä. Emme olleet käyneet vielä Saratogassa, jonka opastätimme Noriko oli nimennyt yhdeksi harkitsemisen arvoiseksi asuinpaikaksi. Käytännössä vain ajelimme samaa Cupertinoon vievää De Anza -katua kuin monta kertaa aiemminkin mutta nyt jatkoimme vielä muutaman mailin pidemmälle, ihan Piilaakson eteläpuolisten kukkuloiden juurelle. Varmaan tuossakin kylässä jonkinlainen keskusta jossain on mutta paljon kiinnostavampaa oli ajella pitkin asuinalueiden katuja. Täytyy sanoa, että komeita kämppiä joillain on...

Saratogasta suunnistimme Milpitasissa silaitsevaan Piilaakson isoimpaan ostoskeskukseen nimeltä The Great Mall. Nimi antaa odottaa paljon mutta kun on asunut muutaman vuoden Ideaparkin naapurissa, niin eipä se meitä juuri hetkauttanut. Hiukan keräilimme mukaan tuliaisia ja nautimme perinteisen hääpäiväateriamme ravintolassa – tällä kertaa pikaruoka-sellaisessa. Eveliina valitsi lounaaksi hod dogin ja lopulta kävi niin kuin olimme jo koko reissun ajan ounastelleet: pitkään heilunut etuhammas jäi kiinni sämpylään. Hauska yksityiskohta oli, että nappasimme läheltä sisäänkäyntiä ostoskärryt mukaan ja tajusimme vasta pois lähtiessä, että kellään muulla ei moisia ollut. Ilmeisesti olimme kaapanneet jonkun yksittäisen liikkeen omat kärryt.

The Great Mallista löytyi jopa ihan selvää suomen kieltä.

Muutama vaihtoehtoinen ruokapaikka.

Niin sanotusti hot dog otsassa...

Eveliina, hot dog ja irronnut hammas (edelleen kiinni hot dogissa)

Milpitasista lähdettyämmekin aikaa oli vielä reippaasti, joten poikkesimme siellä viimeisen kerran Sunnyvalen Target-kauppaan, jossa Lassi oli iskenyt silmänsä (yllätys yllätys) Harry Potter –aiheiseen kirjaan, johon halusi investoida. Ruokapuolella vilkaisimme myös hiukan paikallista valikoimaa ja huomionarvoista oli, että sipsiosasto kattoi noin kymmenmetrisen hyllyrivin molemmat puolet, kun taas jauheliha ym. tee-se-itse-ruoka mahtui noin kolmen metrin matkalle viileäkaappiin. Welcome to America!

Kentälle ajelimme taas 280-tien maisemareittiä, joka tarjosi varmasti paremmat näköalat kuin suorin 101-tie. Lento lähti ajoissa mutta harmittavasti penkkien selkämyksissä olleet telkkarit eivät suostuneet tällä kertaa näyttämään elokuvia. Toisaalta suurin osa tästä Lontoon-lennosta meni kaikilla nukkuessa. On se erikoista, kun nukahtaa yhdeksältä illalla ja muutaman tunnin torkkuen jälkeen päivä onkin puolessa. Heathrown terminaalin vaihto sujui nyt paljon helpommin kuin tulomatkalla, mutta Finskin kone pääsi lopulta lähtemään vasta kolmisen varttia myöhässä.

Sateen jälkeen laakson eteläpuolen kukkuloiden metsistä haihtui kosteutta sellaisella vauhdilla, että niistä käytännössä nousi pilviä taivaalle.

Tässä vähän erikoisempi huusholli 280-tien varrella.

British Airwaysin kone San Franciscon kentällä valmiina lähtöön kohti Lontoota.

Summa summarum, onnistunut reissu on takana ja odotamme kaikki innolla muuttopäivää kuun lopussa. Ensin tosin muuttavat meidän kamat. Kontin pitäisi saapua pihaan maanantaina ja pakkauksen olla ohi parissa päivässä. Alkeellista asumista tiedossa siis muutamaksi viikoksi.

Unirytmit ovat nyt vielä hiukan hakusassa. Itse pakottauduin uneen kahden aikoihin yöllä ja heräsin 10:30, joka on jo aika lähellä normaalia, mutta Sini kertoi lasten valvoneen viiteen asti... Eiköhän tämä taas tästä.

Viikon aikana oli tullut sen verran lunta, että lumiukostamme näkyi enää pelkkä pipo.