lauantai 25. helmikuuta 2012

Pre-visiitillä Sunnyvalessa

Tämä blogi-kirjoittelumme alkakoon  tutustumismatkastamme Piilaaksoon. Olimme olleet kaikki vuorollamme influenssassa ennen matkaa ja molemmilla lapsilla oli vielä Tamiflu-kuuri kesken, ja Eveliinalle nousi vielä lähtöä edeltävänä iltana 38.5 asteen kuume, joten pientä jännitysmomenttia oli ilmassa. Perjantaina 24.2.2012 oli aikainen herätys (3:00) että ehdimme Lontooseen lähtevään koneeseen. Kone lähti ihan ajoissa mutta Heathrowlla piti silti aika kiirusta, että ehdimme San Franciscoon lähtevään koneeseen. Koitimme Eveliinan takia ottaa rauhallisesti mutta kiirettä oli kuitenkin pidettävä. Vaihtoaikaa oli aikataulun mukaan noin puolitoista tuntia mutta kone teki ennen kentälle saapumista ylimääräisen kierroksen ilmassa ja terminaaliin piti mennä bussikuljetuksella. Lopulta aikaa lähtöportin sulkeutumiseen olikin enää tunti. Meidän piti vaihtaa Terminaali 3:sta 5:een, joten ravasimme violettien Flight Connection -kylttien perässä minkä ehdimme ja päädyimme terminaalien väliseen bussikyytiin, turvatarkastukseen, ja lopulta olimmekin terminaali 5:ssä parikymmentä minuuttia ennen portin sulkeutumista. Huokaisimme helpotuksesta kuitenkin liian aikaisin sillä tajusimme pian koneen lähtevän B-rakennuksesta, kun olimme saapuneet A-rakennukseen. Ja niiden väliä ei voinut juosta vaan piti matkata metrolla... Ei muuta kuin etsimään hissiä metroon. Lopulta pääsimme portille juuri kun meidän penkkirivejä oltiin kutsumassa koneeseen.
Yhdentoista tunnin lento Lontoosta San Franciscoon meni lähinnä elokuvia katsellen ja taisi jokainen pienen tovin torkahtaakin. Perillä oli vuorossa vielä pari jännitysmomenttia: ensimmäinen viisumin kera maahan saapuminen (oliko kaikki tarvittavat dokumentit mukana?) ja olivatko matkalaukut ehtineet vaihtaa konetta Lontoossa. Maahantulovirkailijaa ei lopulta kiinnostanut kuin yksi (mukana ollut) lomake mutta emme olleet koneessa tajunneet täyttää viisumilla maahan tulevien valkoista lomaketta, joten jouduimme vielä täyttelemään ne ennen kuin pääsimme eteenpäin. Ja matkalaukutkin näyttivät ehtineen perille.
Kävimme hakemassa Hertziltä vuokra-auton ja kruisailimme Sunnyvaleen hotellillemme. Matkaan meni kolmisen varttia iltapäiväruuhkassa. Kävimme pienellä kävelylenkillä läheisen Cherry Orchard –asuntolan luona ja sovimme uudet treffit seuraavaksi päiväksi klo 10, jolloin saisimme myös opastetun kiertokäynnin alueella. Sitten palailimme hotellille, kävimme pulikoimassa pihan lämpimässä altaassa ja haimme naapurissa olevasta pikamurkinapaikasta jotain nopeaa ja epäterveellistä. Suomessa oli kuulemma tullut taas lisää lunta. Lopulta simahdimme kaikki jo ennen kahdeksaa.
Lauantai alkoikin sitten varsin aikaisin ja  olimme aamiaisella heti seitsemän jälkeen. Loppupäivän kiertelimme Sinin löytämiä potentiaalisia asuntoloita Sunnyvalessa, Santa Clarassa, Cupertinossa ja Mountain View:ssä. Palasimme hotellille taas viideltä, kävimme pulahtamassa, ja nautimme hintaan sisältyvän ”hors d’oevres”-aterian, joka ei respan mukaan tarkoita iltapalaa, mutta sellainen se ainakin meille oli.
Pari tämän päivän ihmettelyn aihetta ovat olleet kuun sirppi joka on eri päin kuin Suomessa (täälä se on U-kirjaimen muotoinen) sekä se miten monet paikalliset kulkevat pelkissä shortseissa ja T-paidassa kun me suomalaiset palelemme. Luulisi olevan toisin päin. Niin ja omenapuita ei ole nähty ainuttakaan mutta appelsiinipuita näyttää kasvavan joka pihalla.
Eveliina ja Evelyn
Las Palmas parkkia katsastamassa

Vuorinäkymiä matkalla Sunnyvalesta kohti Santa Claraa

Eveliina ja kirsikkapuu

Hotellin kuumavesialtaalla

1 kommentti:

  1. Olipa kiva katsella kuvia sieltä ja lukea aika hurjalta kuulostavasta matkasta sinne.Kesäistä näyttää olevan.Terveisin Riittamamma ja Tapani

    VastaaPoista