sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Silveradon seikkailu

Meille kävi harvinainen onni kun saimme ystäviltämme lahjakortin Napaan Silverado Resortiin. Napa on siis se täkäläinen kuuluisa viinialue, jossa olemme käyneet kyllä maistelemassa viiniä ennenkin, mutta nyt matkamme päätarkoitus oli rantoutua spassa, kasvohoidossa ja viettää ihanaa yhteistä aikaa. Maanantai oli lapsilla vapaapäivä koska oli Marthin Luther Kingin päivä ja Kaizu otti sen myös vapaaksi. Olimme siis reissussa sunnuntain ja maanantain.

Tästä matkamme alkoi kohti Napaa. Oli pakko ottaa kuva legendaarisesta kohtaa tieltä nro 237. Ai että tästä on tultu ajeltua muinoin paljon :)

Hotelliin kuului päärakennuksen lisäksi erillinen spa-alue ja erillistalot, joissa huoneistot sijaitsivat. Sunnuntaina sain nauttia rauhassa ensin saunasta (siis ihka oikeasta, jossa saa heittää löylyä ja jossa olla ilman uikkareita/pyyhettä) ja siitä siirryin välillä ulos altaille uimaan ja auringosta nauttimaan. Välillä kokeilin myös höyrysaunaa. Spa-päivän kruunasi ihana kasvohoito (jonka olin myös saanut lahjaksi). Kyllä sitä oli iltasella hymy herkässä. Ja kiitollisuus tietenkin päällimmäisenä mielessä. Kz oli ollut lasten kanssa sillä aikaa lähinnä hotellin allasalueella uimassa.

Silveradon Resortin päärakennus

Kuva keittiöstä olohuoneeseen päin. 
Makuuhuoneemme. Huomaa miten korkeita perinteiset jenkkisängyt ovat. Lapsilla on jopa vaikeuksia päästä kipuamaan niille.

Huoneemme takapihalla oleva (jääkylmä) allas. Uimme kuitenkin isommissa altaissa, jotka olivat lämpimiä.

Spa-puolen kaapissa minua odotti kylpytakki ja tohvelit, ja eikun menoksi!

Ihka oikea sauna, jäädytettyjä pyyhkeitä ja vesipiste. 

Privaattisuihkut, joiden läheisyydestä löytyi kaikki pumpulipuikoista deodoranttiin, mitä ikinä osaat vain kaivata. 

Spa-puolen allas. 
Näkymä paarakennuksesta takapihalle. 
Maanantaina saimme nauttia valmista aamiaista, jonka jälkeen lähdimme pelaamaan bocce ballia ja myöhemmin siirryimme taas altaille. Yö oli ollut todella kylmä, koska aamupalalle kävellessä huomasimme auton ikkunoiden olevan jäässä. (Onneksi otin villakangastakit mukaan, niin hassulle kuin se sillä hetkellä tuntuikin.) Heti kun aurinko pääsee vähän korkeammalle, niin sen voima on jo aika tehokas ja saimme nauttia lämmöstä taas loppupäivän. Aamulla saattaa olla tyyliin 3-4C, päivällä 23-24C.

Aamulla päärakennukselta spalle päin.

Ja spalta päärakennukselle.

Raitapaidat (kylläkin vähän vahingossa) bocce ballia pelaamassa. 


Jee, vielä ehtii uida kirkkaan sinisen taivaan alla lämmitetyssä vedessä. Ei hajuakaan koska tämä mahdollisuus on seuraavan kerran :)

Hotellin golf-kenttää.
Viiniköynnökset näyttivät vähän surkeille ilman lehtiä.

Kotiinpäinajomaisemia. Menee myös tämän päivän kuvista, koska ajoimme Livermoreen tänään ystävien kanssa juuri samojen maisemien läpi :)



Keskiviikkona minulla oli ensin kunniatehtävä hoitaa ystävieni pieniä lapsia (toinen vasta ihan pieni vauva) aamun ajan. Illalla toinen kunniatehtävä oli päästä ystäväni mukaan hääpukuostoksille. Uskomatonta, mutta löysimme upean puvun suht. helpon etsinnän jälkeen. Kyllä siinä meinasi silmät kostua, kun teimme lopullisen päätöksen, tässä tämä nyt on. Eli vastaus on "yes", kuten siinä yhdessä hääpuvunvalintaohjelmassa aina kysytään :) Sniif!

Tuohon peilistä näkyvään korokkeeseen tuleva morsian saa aina nousta hääpukukokelaan kanssa. 
Jee, mahtavaa, me teimme sen!!!! Nyt on THE täydellinen hääpuku valkattuna (ja piilotettuna pukupussiin ;) )!

Päivät ovat muuten taittuneet suht. tuttuun tapaan. Kz painaa töitä (kuten nytkin su iltana tätä kirjoittaessani), lapset porskuttaa vanhaan malliin koulussa ja minä puolestani YMCA:n jumpilla. Ennätys taitaa olla kaksi eri jumppaa samalle päivälle (eri tyyppiset, esim. yogalates ja body pump) ja siihen vähän salia lisäksi (lähinnä kyllä vaan niissä vetkuttimissa). Jopa läpi viikonlopun jaksoin humpata, pumpata ja jumpata, mutta huomenna on sitten lepopäiväni. Enää kolme viikkoa jäsenyyttä jäljellä, joten haluan ottaa kaiken irti :) Oikeasti se on minusta puoli-ilmaista. 6vk $49! Ja saa olla niin paljon salilla, jumpissa, uimassa yms. kuin jaksaa ja ehtii! (Eikä siis mitään muita jäsenyysmaksuja tai muita). Siellä käy muuten lisäkseni ainakin 6 suomalaista, joten aika usein sinne sattuu joko sovitusti tai yllättäen suomenkielistä seuraa :)

Muuttofirmasta eräs nainen kävi arvioimassa lähtevän tavaran määrän tiistaina. Joudumme siitä huolimatta vakuutuksen vuoksi tekemän Excel-taulukon kaikista asioista, joita konttiin pakataan. JEP! Sanoin, että tästä ei ilman kuohuvaa selviä ja niin me poksautimme pullon auki ja aloimme laskea lautasia, laseja, haarukoita, veitsiä, kulhoja.... Valmiina on keittiön lisäksi jo Eveliinan huone, elektroniikka ja makuuhuone on jo hyvällä mallilla. Kontti lähtee kolmen viikon päästä!

Tänään kävimme tyttöporukalla Livermoren outleteissä vielä viimeistelemässä tuliaisostoksia ja ostamassa joitain vaatteita varastoon itselle. Nyt alkaa olla jo kaikki aika hyvällä mallilla muuttoa varten :)

Perjantaina koulun pihalla oli myynnissä dollarilla cupcakeja. Eveliina pääsi herkuttelemaan parhaitten luokkakaveriensa  seurassa. 

Tämän kuvan otin, kun olin nauttimassa auringosta takapihalla. Ihanan kirkas sininen lintu laskeutui palmun runkoon. No, siitä kirkkaudesta ei oikein ole tietoakaan (hyvä jos linnun erottaa), mutta lopulta ihan kiva kuva takapihan palmusta :) Seuraavat kaksi viikkoa on vissiin vähän sellaista pilvistä ja viileämpää. Ihanaa, kun nyt olemme saaneet nauttia auringosta ja lähes hellelukemista oikeastaan niin pitkään kuin vain muistan.  Katsotaan nyt saammeko me sitä kauan odotettua sadetta jo vihdoin tänne. Täällä on jo koitettu kaiken maailman sadetansseja ja muita, mutta ei sitä sadetta vain kuulu. Vain yksittäisiä pisaroita vuoden sisään. Veden säännöstely ei ole vielä alkanut, mutta siitä puhutaan jo kovasti.
 Ensimmäiset puut alkavat olla muuten jo valkoisten ja punaviolettien kukkien peitossa (jos tarkkaan katsoo, niin takana oleva puu on ihan valkoinen). Ihanasti piristää maisemaa. Ja osaan puista alkaa tulla jo uudet hennon vihreät lehdet. (Eihän täällä siis kaikista puista tipukaan lehdet). Pakko myöntää, että aika kaukaiselta tuntuu ajatus, että palaamme pian lumen keskelle!!! Nythän on jo ihan kevät! (Kuvan nappasin tänään kun kävin YMCA:lla)

4 kommenttia:

  1. Hyvää Päivää.
    Minä olen Tomo.
    Olen opiskellut suomea Japanissa.

    Minä kysyin tästä blogista minun sisarenilta(siis Rie).

    Kävin Sunnyvalessa viime vuonna,joulkuussa.
    Kävin Napassakin minun perheeni kanssa. Joimme viiniä.

    Haluan kirjoittaa paljon muuta,mutta valitettavasti osaan suomea hyvin vähän.

    VastaaPoista
  2. Wau! En tiedä onko kukaan muu japanilainen lukenut blogiamme. Puhumattakaan siitä, että olisi kirjoittanut kommentin - ja selvällä suomen kielellä! Todella hienoa Tomo! Asuessamme täällä olemme saaneet monia hyviä japanilaisiä ystäviä ja oppineet paljon kulttuuristanne. Luultavasti tulemme joskus myös käymään maassanne. Jatka sinä suomen opiskelua, niin ehkä mekin innostumme opiskelemaan japanin kieltä!

    VastaaPoista
  3. No olihan teillä siellä Napassa kaikki niin viimeisen päälle,vau!
    Hauska lukea edellinen Japanilaisen kirjoitus. R-mamma

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista! Opiskelen suomea ahkerasti,ja haluan kirjoittaa taas kommentin.Odotan innolla blogiisi.
    Tomo

    VastaaPoista