On tämä vaan aivan erityisen hassua. Päivisin lämpötila huitelee parissakympissä ja taivas on joka päivä kirkkaan sininen (vaikka nyt on vähän niin kuin se sadekausi, eli saattaa jopa sataa tässä muutaman kuukauden sisään jossain vaiheessa). Aamuisin on aina jo todella valoisaa ja näin joulun aikaan oikein odotan todella hartaasti, että laskisi jo aurinko ja alkaisi hämärtää, jotta pääsisimme joulun tunnelmaan taas. Neljältä alkaa olla jo pieni toivo ilmassa, aurinko ei enää paista niin kirkkaasti sisään ja viitsii sytytellä kynttilöitä. Viideltä on jo ihan riittävän hämärää oikean joulutunnelman saavuttamiseksi. Aina silloin syttyy kasa päin kynttilöitä ja joululaulut soivat tauotta sekä netin jouluradion kautta (suomalaisia lauluja), CD:iltä että radiosta.
|
Kyllä tässä tulikin jo kärvisteltyä kylmässä säässä. Nyt taas kelpaa :) |
|
Matkalla lähikauppaamme. Oli vaan pakko ottaa kuva, että yritäpä tässä sitten päivisin päästä joulutunnelmaan, kun palmut huojuu ja aurinko paistaa. Mutta eipä se tietenkään haittaa, toki nautimme joka hetkestä :D
|
Jouluaattoa vietimme erään suomalaisperheen kanssa. Meille tuli kyllä Joulupukki illalla, mutta sovimme kätevyyden vuoksi, että pukki jakaisi kaikille lapsille vain yhdet paketit (ettei toisen perheen pitänyt raahata kaikkia lahjojansa meille) ja loput jakaisimme perheidemme kesken omaan tahtiin. Päätimme jakaa lastemme paketit pikku hiljaa niin, että arvostus säilyisi jokaista yksittäistä pakettia kohtaan. Ensimmäiset he avasivat heti herättyään, seuraavat aamupuuron jälkeen, sitten joulukylvyn/suihkun jälkeen... Niin, että välissä oli aina n. 2-4 tuntia jonka aikana lapset ehtivät nauttia juuri kyseistestä lahjasta ja keskittyä siihen. Illalla pukin lähdettyä molemmille taisi jäädä vielä muutama lahja avattaviksi.
|
Tässä pari parasta otosta lasten ilmeistä, kuinka yllättyneitä he ovat lahjoistaan :) Tämä kuva otettiin heti heräämisen jälkeen eli lupa oli avata kaksi ensimmäistä pakettia. |
|
Tässä on kanssa niin huiput ilmeet, klikkaamalla kuvan saa vähän isommaksi. Olen oikeasti kiitollinen, että lapset eivät ole (vielä) mitään tunteettomia viilipyttyjä, että innostusta ei ole lupa näyttää eikä mikään tunnu miltään. (Tai vaikka tuntuisikin, niin sitä ei olisi lupa (coolia) näyttää) Ihanaa aitoa innostusta :D |
|
Olisihan joulusaunakin ollut poikaa, mutta kuuma joulukylpy kynttilänvalossa oli kyllä myös oikein mielyttävä kokemus. |
|
Parasta kun kylvyn jälkeen pääsee kuivattelemaan hiuksiaan aurinkoon. |
|
Tässä tunnelmia jouluaaton pieneltä kävelylenkiltä. Kyllä näitä muistellaan sitten muina jouluina. |
|
Takana olevasta koivusta on jo lehdet tippuneet, mutta sitruspuut ovat kyllä täydessä vedossa. |
|
Jollei jouluna ole lunta, voiko joulupukki tullakaan... Kaliforniassa pukki pääsee näppärästi ainakin autolla jakamaan lahjat kilteille lapsille, tässä todiste ;) |
|
Kello löi jo viisi (pm), nyt alkoi kuin sormien napsautuksesta se ihan perinteinen, tunnelmallinen joulu. Tässä vähän näytettä jouluruuistamme. |
|
Tein tapaninpäivän vieraitamme varten kyltit myös englanniksi ja hepreaksi. Takana on bataattilaatikko ilman kylttiä. |
|
Jaoimme tuomiset ystäväperheen kanssa ja teimme osittain ruokia valmiiksi pakkaseen, joten jouluvalmistelut ovat olleet erittäin stressittömät ja mieluisat. |
|
Voih, he toivat mukanaan aatoksi THE perinteisen enkelikellon kilkattamaan vienosti joulupöytäämme <3 Se on tuttu niin Kaizun kuin omastakin lapsuudestani. |
|
Kyllä oli kiva yllätys kun ystävämme toivat vielä mukanaan suklaisen juustokakkun. Kaiken kukkuraksi meillä oli kaksi nimipäiväsankaria, joten laitoimme kynttilät kakkuun ja lauloimme päivänsankareille. |
|
Joulupukki pääsi hurmaamaan viulunsoittotaidoillaan ja lauloimme yhdessä Joulupuu on rakennettu. |
|
Tässä on taas Eveliinalla aika innostunut ilme, kun hän on avaamassa pukin tuomaa pakettia. |
|
Joulumme pienin hurmuri. |
|
Takkatulen ääressä on hyvä rupatella ja vaihtaa kuulumisia. |
Yritimme muistuttaa lapsia aattona siitä, että joulu ei ole vain tavarapaljouden ja yltäkylläisyyden juhla, vaan pitää olla kiitollinen toki ihanien lahjojen lisäksi terveydestämme, rakkaudesta, puhtaudesta (esim. vesi) ja katosta päämme päällä sekä ruuasta jota on tarjolla. Lapsilla oli tänä vuonna todella hillitty lahjamäärä. Yritän joka vuosi pysyä alle kymmenessä paketissa, jotta kiitos ja arvostus säilyisi jokaista pakettia kohtaan. Lapset saivat useita mieluisia lahjoja (mm. E:n kännykkä ja Lassin Lego-paketit: mm. Empire State Buildingin ja Burj Khalifan pienoismallit), mutta tässä ehkä yhdet mieluisimmista toiveista täytettynä:
|
Lassin uusi kauko-ohjattava helikopteri |
|
Perheemme uusi jäsen Adele Iida Aleksandra. Eveliinan "pikkusisko", jota hän hoivaa nyt koko ajan. |
Joulupäivänä meille tuli toinen suomalaisperhe, jonka kanssa jatkoimme joulun viettoa. Päivä meni taas kauniista ilmasta nauttien, mutta heti kun tuli hämärä, niin alkoi soida Tip-tapit ja loimme jouluisen tunnelman taas hetkessä.
|
Yritin tuoda epätoivoisesti joulun tuntua myös pihalle punasilla ruseteilla. |
|
Tässä harjoittelemme Lassin helikopterin lennättämistä. |
|
Tytöt etupihan palmumajassa. |
Tapaninpäivänä eli meidän tänään eräs oikein kiva israelilaisperhe oli meillä puolestaan viettämässä joulua, koska me olimme heillä viettämässä hanukkaa. Ilta oli oikein onnistunut ja uskokaa tai älkää, mutta kaikki jouluruuat upposivat kotikaljaa ja glögiä myöden ja jopa santsikierros nähtiin. Eivät vain siis syöneet kohtelijaisuudesta lautasta tyhjäksi :) Pidimme kyllä aluksi pienen puheen, että emme yhtään ihmettele jos lanttulaatikot ja muut jäävät lautasen reunalle, mutta turha pelko, kaikki eri lajit upposivat hyvin ;)
|
Suihkun jälkeinen tapaninpäivä-hiustenkuivatusopetaario pihalla auringon avuin. Eka joulu biksuissa. Takapihalla oli tosi lämmin, ehkä en kuitenkaan käyttäisi muuten pihalla shortseja tai muita. Se on talvi nyt :) |
|
Pienet söpöliini-tontut <3 |
Voi kuinka ihanannäköistä joulun viettoa teillä siellä on. Eveliinan Adelea luulin oikeaksi lapseksi. Hyvät ilmeet todella lapsilla, Lassilla varsinkin. Kyllä teillä on ollut oikein joulu joulujen. Meillä täällä nyt aste lämmintä ja veten sijaan sataa räntää. Riitta-mamma
VastaaPoista