sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

7-vuotias suloisuus

No nyt on päässyt kuulemma Suomessakin kokemaan Kalifornian kuumuutta. Joinain päivinä alkuviikosta siellä on kai ollut jopa lämpimämpää kuin täällä. Alkuviikko oli täällä sellaista reilua paria kymppiä ja vasta torstai-perjantai-akselilla lämpötilat hilautuivat hellerajan yläpuolelle. Loppuviikko on ollut sitten sitä reilua kolmeakymppiä eli uimista ja jäätelön syömistä. Toisaalta varsinkin alkuviikosta oli helppo lenkkeillä koska ei ollut liian kuuma.

Alkuviikosta päätimme ystäväni kanssa shoppailujen lomassa pistäytyä syömässä vähän intialaista ruokaa. Otimme jotkut annokset vaan listalta, nimet ei sanoneet yhtään mitään. Ystäväni annoksen nähtyäni purskahdin nauruun, en voinut sille mitään. Hmmmm....mitenköhän tätä kuuluu syödä? Se oli vähän niin kuin valtava taitettu lettu, jonka sisällä oli salaattia ja kanaa. Oikein makoista oli, keitto oli todella tulista, mutta sepä ei meitä haittaa, päin vastoin. 
Torstaina oli Eveliinan oikea syntymäpäivä. Silloin hän sai meidän lahjamme (sellaisen melkein oikean koiran, joka haukkuu, kääntää päätä, heiluttaa häntää, läähättää yms. -mutta jossa on tarvittaessa se OFF-kytkin :) ) ja Suomesta lähetetyt paketit. Illalla hän halusi mennä ystävänsä kanssa McDonald´siin syömään ja sallittakoon se, vasta toinen kerta puoleen vuoteen. Leikkejä ystävän kanssa jatkoimme sitten kotosalla illan myötä.

7-vuotias söpöliini avaamassa aamulla pakettejaan.
Perjantaina Lassi oli tutustumassa ja lounastamassa siellä Applen pääkonttorilla, josta jo ennemmin mainitsinkin. Reissu oli sujunut varsin mallikkaasti ja ruoka oli maittanut. He olivat päässeet kiertelemään konttoria ympäri ja mukana oli kotiin tuotavaksi Apple-pussi täynnä kaikkea oheissälää: lippis, päivyri, kynäteline kynineen, hiirimatto yms. Ihan hienoja ja käteviä vaikka perheemme on toki vannoutunut Nokian kannattaja :D

Päivät täällä minun osaltani kulkevat aivan minuuttiaikataulussa. Varmaan luon itse itselleni sitä kiirettä, koska olen kuitenkin kotiäiti jonka molemmat lapset ovat päivät koulussa. Torstaina piti mennä lenkille, mutta en vain ehtinyt. Lähinnä syy oli se, että halusin saada maalaamaani taulua edes vähän enemmän maalattua. Perjantaina olin ensin koululla apuna, siitä askartelukaupan kautta kotiin. Heti vaatteet vaihdettuani lähdin lenkille ja vetäsinkin kerralla 8km läheisillä kukkuloilla. Sen jälkeen oli 30 min aikaa olla kotona (suihku, lounas, pyykit yms). Seuraavana ohjelmassa auton tankkaus ja pesu, ruokakauppaan, toiseen kauppaan, viidessätoista minuutissa kotona kauppakassien purku ja hakemaan lapset koulusta. Iltapäivällä kotona paikat kuntoon (lähinnä pihatöitä) kolmessa tunnissa jonka aikana piti saada myös itsensä kuntoon. Ennen kuutta oli treffit Suomi-naisten kanssa, koska menimme isolla porukalla syömään ja viettämään muutamia synttäreitä ja kahden Suomi-aarteen läksiäisiä. Tässä siis vain pieni esimerkki miten ne päivät vaan oikeasti täyttyy kummasti :) Ilta oli kyllä oikein mahtava Santana Rowlla ja ruoka oli maittavaa.

Taas pari kuvaa ja pieni panorama-video Rancholta. 
Piilaakso näyttää kovin vihreältä ja metsäiseltä ylhäältä päin tarkastellessa. Ympäröivien vuorten niityt puolestaan ovat kovinkin keltaisia kuivuudesta johtuen.



Lauantaina oli tosiaan varmaan viikon kuumin päivä. Pyysimme naapureita uimaan kolmeen asti, jolloin saisimme Suomi-vieraita loppuillaksi. Illan mittaan olikin mahat täynnä sitten ihania grilliherkkuja. Grillattiin muuten ensimmäistä kertaa täällä Halloumia, joka kuului Suomessa vakiona grilliruokalistaan. On se vaan ihanaa uida porukalla ja oikeastaan nautin siitä kun muut uivat ja hyppivät veteen. Itsekin tykkään uida, mutta myös aurinkotuoli (myös varjossa) on toki ihan kelpo paikka oleilla. Siinä hyvässä seurassa lasi viiniä, niin aikas ihanaa hemmotteluhoitoa.

Eveliina sai uimisesta jo tarpeeksi ja lauleskeli ikkunalaudalla muiden uidessa.

Eveliina on ollut kyllä varmana jo viimeiset neljä vuotta aivan huippu lastenvahti.  Lapset viihtyy ja kikattelee.
Sunnuntaiaamuna ajattelin heti herättyäni lähteä tutulle Rancholle juoksemaan ennen kuin päivä alkaa olla liian kuuma. Niin oli ajatellut muutamat muutkin... Yhdeksältä ei ollut ainoatakaan parkkiruutua jäljellä valtavista parkkialueista huolimatta. Kaliforniassa on kyllä oikeasti tosi liikunnallista sakkia. Sellaisia kuntopyöräilijöitäkin aivan vilisti silmissä kun ajelin kohti Ranchoa. No, itse päädyin kokeilemaan kerrankin tasamaalla juoksua kotoa käsin. Verrattuna siihen, että vuosi sitten meni ehkä lyhtypylvään väli ja nyt jo monta kilometriä, niin on tässä jo jotain edistystä tapahtunut maailman rapakuntoisimmalle rouskulle. (Tämä siis kannustuksena niille, jotka miettivät, että miten saisi juostua enemmän kuin sen lyhtypylvään välin. Tsemppiä! Jos MINÄ pystyn, niin pystyy kuka tahansa ;) )

Iltapäivällä saimme uutta uimis- ja grillaamisseuraa Kaizun työkaverin perheestä. Ihania uusia Suomi-kontakteja taas. Tytöillä sujui leikki kuin tanssi. Kovasti he halivat keskenään ja selvästi nauttivat yhteisistä hetkistä. Tänään teimme itse hampurilaisia ja ai että oli taas hyvää. Tällä kertaa Kaizu teki oikein pieniä ja sieviä pihvejä, koska joskus ne pakkaa olemaan vähän miehekkään kokoisia. (Onneksi aina tosi herkullisia).

Hamburger factory 


1 kommentti:

  1. Onnea vielä Eveliinalle ja terveisiä kaikille mammalta Alavudelta

    VastaaPoista