sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Staff appreciation week

Kuluvana viikkona olemme taas muistaneet opettajia, rehtoreita ja muuta koulun henkilökuntaa. Hauskaa kun on asunut jo yli vuoden täällä, niin tämäkään ei enää niin aiheuta ihmetystä, koska sen on jo kerran kokenut. Idea siis on, että jokaisena päivänä viikon aikana muistetaan koulun henkilökuntaa erilaisin tempauksin. Maanantaina meidän vieraidemme ollessa omalla road tripillään ehdin olla koko päivän koulussa apuna. Ekaluokkalaisista kolmosluokkalaisiin kaikki toivat jonkun syötävän officelle, josta roudasimme herkkuja opettajanhuoneen notkuvaan herkkupöytään. Kävin ostamassa myös ilmapalloja ja muita koristeita opettajanhuoneeseen ja pihalle. Koristelimme huoneen erään toisen äidin kanssa ja juuri ennen välituntia saimme kaikki valmiiksi ja nostimme kylmässä olleet ruokatarvikkeet esille. Pian jo siivosimme ruuat takaisin kylmään. Totesin, että ennen lounasta olisi aikaa vain noin tunti eikä näin ollen olisi järkevää lähteä kauas. Muistin autossa olevan proteiinipatukan, heitin sen naamaan ja menin auttamaan Eveliinan luokkaan. Lounastauolla olin taas auttamassa ruokien kanssa. Iltapäivällä jäi taas tunnin rako ennen kuin Eveliina pääsisi koulusta, joten nyt menin puolestani Lassin luokkaan avuksi.

Tiistaina lapset veivät kaikille opettajilleen (tietysti heillä on omat opet, mutta joissain aineissa myös eri opet) kiitoskortit, jotka askartelimme jo sunnuntaina valmiiksi. Illalla saapui vieraamme myös huikean hienolta reissultaan ja niin oli taas talo täynnä elämää :) Keskiviikko meni shoppaillessa sisätiloissa, mutta muuten oli vähän turhan viileä viikko sään puolesta. Yli pariakymppiä toki, mutta jotenkin vähän kirpsakka tuuli. Lapset kuitenkin pulikoivat joka päivä takapihalla. Torstaina oli vuorossa kukkien vienti opettajalle. Kai yksittäinen leikkokukkakin olisi riittänyt jolloin niistä kertyy kokonainen kimppu, mutta lapset veivät sellaiset todella kauniit (en tiedä nimeä) pinkit vähän hortensian näköiset kukat. Molemmat askartelivat vielä perhoskukkatikut, joissa oli antajan nimi.

Perjantaina olin kahteen otteeseen auttelemassa Eveliinan luokassa: aamulla ja iltapäivästä. Välissä kävin heittämässä vieraamme San Franciscon lentokentälle -Nyyh! (Nyyh-tunne oli toki molemminpuoleinen ;) ) Lauantaina piti sitten ottaa kaikki ilo irti Kalifornian kavereista ettei ehdi tylsistyä kun yhtäkkiä kotona oli niin tyhjää. Päivä sujui leppoisasti ystävien altaalla ja leffaa katsellessa. Onneksi lämpötila pomppasi taas sinne johonkin kolmeenkymppiin. Ei tarvi ihmetellä, että tarviiko pitkähihaiset mukaan. (Joskin tämä alkaa riittää, en kaipaa yhtään lämpimämpää.)

Kyllä sitä voisi kurjemmissakin maisemissa lauantainsa viettää.

Tänään olenkin saanut viettää aivan ihanaa äitienpäivää  Suurimman osan äitienpäivälahjoista olin jo saanut perjantaina ja lauantaina. Lassilta perjantaina itse maalatun kukkaruukun ja suloisen kukan sen sisällä. Eveliinalta sain kaksi ihanaista korttia. Lauantaina saapui Kaizun tilaama Lumia 820 ja olen taas ajan hermolla näissä älypuhelimissa :) Tänään sain vielä Lassilta kauniin savesta tehdyn kukan mallisen kulhon samalla kun aamupala tuotiin sänkyyn. Koko iltapäivän vietimme eräässä puistossa neljän Suomi-perheen voimin äitienpäiväpiknikillä. Ai että mitä herkkuja. Ja me äidit saimme tietysti nautiskella koko iltapäivän herkkujen ohessa kuohuvaa ja parantaa maailmaa rauhassa. Tänään alkoi olla taas niin kuuma, että kaikki aikuiset ja lapset yrittivät hakeutua varjoon luonnostaan. Meidän altaan kivetys oli taas niin kuuma, että kun yritin viilentää sitä laittamalla siihen vähän vettä varpaideni alle, niin kivi vain sihahti kuumuudesta. Siitä sihahduksesta tuli mieleen mainita, että viimeviikkoisen tulipalon jälkeeen Havulan sauna menee tätä tietoa kokonaan uusiksi, samoin varmaan pesuhuoneen katto. Muuten pärjätään onneksi talon sisäpintojen pesulla. Tuli ei itsessään ehtinyt saunaosastoa niin vaurioittaa, mutta savu oli toki mustannut ja hajustanut ympäristöä.

Yritimme pitää ruokia vähän varjossa, jotta ne ei ihan niin  nopeasti kuumenisi.

Lapset jonottivat jätskiautoon, joita tuli jopa kaksi eri autoa meidän piknikin aikana puistoon.

Family Havukainen
Takapihan ruusuja. Nämä olkoon äitienpäiväruusuja kaikille äideille tasapuolisesti :)

Kz viilentämässä jalkojaan.

Äitienpäivärentoutus.

Lapset peuhaamassa uusilla uimarenkaillaan.

2 kommenttia:

  1. Kylläpäs sitä on taas touhuttu monenmoista,onpa ruusut mahtavasti kukassa silloin oli vain pari kukkaa auenneena R-mamma

    VastaaPoista
  2. Joo, nyt se puska on aivan pullollaan ja nuokkuvana niitä ruusuja :)Tänään ostin taas lisää uusia kukkia, mm. pari ruusupuskaa.

    VastaaPoista