sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Lenkkeilyä ja prinsessateemaa

Ai että olen nauttinut kun olen kuullut, että vihdoin Suomeenkin on saapunut suvi suloinen. Vertailin lämpötiloja ja totesin, että Suomessa alkaa olla jopa lämpimämmät yöt kuin täällä. Vaikka päivät täällä ovat toki lämpimiä (yleensä 20-30C), niin öisin saattaa olla 9-14C. Aika samoissa mennään, Tampereelle on näköjään luvattu yölämpötiloiksi 9-11C :)

Tämän viikon ensimmäisiin kohokohtiin taitaa lukeutua tiistaina ollut juhlatilaisuus, johon oli kutsuttu kaikki vanhemmat, jotka ovat olleet vapaaehtoistyöntekijöinä koululla vuoden mittaan. Opettajat olivat laittaneet juhlasalin todella hienoiksi Hollywood-teemalla. Siellä oli pitkä seisova pöytä täynnä herkkuja ja pitkät koristellut pöydät vieraille. Samalla kun söimme, saimme nauttia erilaisista lasten esityksistä. Välillä vähän jopa säälitti katsoa niitä järjenräjäyttäviä pianoesityksiä, joita ne n. 9-vuotiaat aasialaisvirtuoosit esittivät. Sen lukemani "Tiikeriäiti"-kirjan jälkeen alan hahmottaa (viimeistään), että tuollaisiin suorituksiin ei ihan parin tunnin treenit päivässä riitä. Sen on oikeasti oltava koko niiden lasten elämä. No, kyllähän he varmasti sydämestään myös nauttivat soittaa.

Tässä vähän juhlasalin koristelua. "Thank you volunteer stars"
Edellisissä teksteissä olemme mainostaneet meidän ihanaa lenkkipaikkaamme. Nyt kun kerran minulla on se uusi puhelin, sain otettua vähän kuvia auringonlaskun aikaan. Tässä komeilee villikalkkunoita. Siellä on oikeastaan aina myös mm. peuroja, villikaneja, maaoravia yms.





Keskiviikkona oli taas se päivä, että piti pyöräillä, kävellä yms. kouluun. No, minulle se tiesi sitä 14 km:n lenkkiä päivässä, mutta saipahan ihailla kaunista säätä ja maisemia. Tässä vähän meidän lähiseudun Pelargonia-"pensaita" keskiviikkoisen lenkkini varrelta.

Toisena päivänä oteuttu kuva taas samaiselta lempilenkkipaikalta.
Toinen viikon huippujutuista oli perjantaina, kun Eveliina sai taas kerran "Good Job"-paperin. "She always is well-behaved student even when others are not behaving". Lassin opettaja taas selvitti, että Lassi on saanut joidenkin yksittäisten muiden oppilaiden ohella kutsun Applen konttorille lounaalle kiitoksena kovasta ja ahkerasta työskentelystä mm. Mission-projektin parissa. Kyllä sitä sai olla niin ylpeä omista pikku aarteistaan.

Lauantaina vietimme erään pienen prinsessan synttäreitä. Eveliina oli vartavasten käynyt ostamassa omilla rahoillaan Disney Storesta Meridan jousipyssyn ja nuolet. Puvun hän osti keräämillään rahoilla elokuussa Disney Worldistä. Lassi oli prinssi. Paras puoli juhlissa oli se, että myös aikuiset pukeutuivat. Kaikki naisetkin olivat prinsessoja ja kuningattaria. Kun lapset saivat läksiäislahjaksi pienet lahjapussukat ja kaasupallot, niin naiset saivat suklaata, jonka paketissa luki "The Queen's chocolate. The preferred chocolate for royal everyday divas". Aika hyvä löytö näihin juhliin. :) Lassi hehkutti, että oli kivoimmat synttärit hänen omiensa jälkeen.



Kaksi kruunupäätä.
"The Queen's chocolate. The preferred chocolate for royal everyday divas"
Sunnuntain suunnitelmat vähän muuttuivat/tiivistyivät ja näin ollen ehdimmekin pyytää naapureita meille illaksi uimaan ja grillailemaan. Oikeasti se oli aika hyvä veto, koska emme ole viettäneet aikaa pitkään aikaan heidän kanssaan ja seuraava vapaa viikonloppu meillä on heinäkuun lopulla ja sitä seuraava elokuun lopulla, joten nyt oli oikein hyvä aika nähdä :D

Grilliruokia odotellessa oli  ihana hetki pulahtaa uimaan. Esittelyssä Lassi ja Lassin pellehyppy.

1 kommentti:

  1. Jep on täällä nyt alkanut tarkenemaan eli kesä on ja inhottavat hyttyset ovat ilmestyneet. On teillä siellä kivoja synttäreitä ja pian Eveliina-prinsessan omat, toivottavasti pieni pakettini tulee ajoissa. R-mamma

    VastaaPoista