Päivä asunnottomana ja muita seikkailuja

Laitetaanpa tähän alkuun linkki blogikirjoitukseen vajaan kahden vuoden takaa, 30.3.2012. Nyt on nimittäin hiukan sellainen déjà vu -tilanne: istuskelen parhaillaan täsmälleen samanlaisen hotellihuoneiston täsmälleen samanlaisessa punaisessa tuolissa, kuin mikä on viimeisen kuvan etualalla. Olemme siis palanneet pariksi viikoksi juurillemme samaan huoneistohotelliin, josta käsin aloitimme Piilaaksoelämämme.

Mutta hypätkäämme takaisin tämän viikon alkuun kelataksemme hiukan tapahtumia. Ensimmäisenä on mainittava, että tämä viikko on vihdoin tuonut sitä kaivattua sadetta - ja suunnilleen joka päivä. Nurmikko kasvaa silmissä, uima-altaat täyttyvät ilman puutarhaletkua, ja ilma on mukavan raikas.

Lapsilla on ollut oikein urakalla play dateja, käytännössä joka päivä. Tahti tuntuu kummasti tiivistyvän kotiinpaluun lähetessä... Tiistaina olimme kuitenkin koko porukalla ystävillämme syömässä intialais-dinnerillä joka huipentui vanhaan kunnon levyraatiin.

Sinin kuvatekstit: Intialaista suomalaisittain. Erityismaininnan saa tietysti mangolassi <3

Sini oli kutsunut pari YMCA-ohjaajaa meille keskiviikoksi piknikille sillä porukka halusi vielä nähdä toisiaan vaikka Sinin jäsenyys YMCA:lla jo loppuikin. Kuntoiluhommia on kuitenkin jatkettu (siis minäkin) ihan sillä kotipermannolla, jota tyhjässä kämpässä riitti. Sini kävi kuulemma joinain päivinä kavereidensa kanssa vielä (viimeistä kertaa?) Ranchollakin juoksemassa.

Jos nämä lenkkeilymaastot ovat melko haastavia mäkiensä vuoksi ihan aina, niin voin sanoa, että tuplarattaat tuovat vielä pienen lisähaasteen. Tuolta alhaalta on tänne kivuttu kahden teräsnaisen voimin :) Mäet kävellen ja tasaiset juosten -toimii!

Tämän kerran lenkkinä aloitimme tuolta alhaalta (lähes kuvan vasemman alakulman tasolta, vaikka on se parkkis vähän itse laaksoa korkeammalla), jatkoimme tuolla oikealla kohoaviin kumpuihin, laskimme alas, kiipesimme tälle kuvanottokummulle ja juoksimme alamäen ja tasaiset kohdat kohti parkkiksia. (Lenkki oli muistaakseni pikkusen vajaa 9km.) 

Pikku lenkkeilykavereita oli myös matkan varrella.

Torstaina juuri tänne muuttanut mies kävi hakemassa imurin ym. sähkölaitteita, joita meillä vielä oli jäljellä. Kiitoksia muuten suklaalevystä, vaikkakin se loppui ihan liian nopeasti ;) Jos tänne on muuttamassa niin kannattaa kyllä hiukan kysellä mitä muilta liikenisi, sillä aina täältä on joku myös lähdössä. Suurimman osan meidänkin vehkeistä hankimme käytettynä pois muuttavilta suomalaisilta. Suomessa niillä ei kuitenkaan tekisi mitään ilman muuntajia, eikä kaikki laitteet toimisi niilläkään (kelloradio saattaisi käydä väärällä nopeudella ja tehosekoittimen wattimäärää ei ihan pieni muuntaja pysty tuottamaankaan).

Olimme saaneet mukavasti lainaan astioita, petivaatteita ym. kavereilta, ja loppuviikkoa kohti aloimme niitä vähitellen palauttelemaan ettei lopullinen muutto vaatisi kovin montaa ajokertaa. Perjantaina sitten alkoikin kamat olla pakattuina. Sini oli lupautunut kavereillemme aamupäivällä lastenvahdiksi, joten saatuamme omat lapset kouluun ja itse yhden työpalaverin hoidettua, sulloimme taas auton täyteen roinaa jotka jätin Sinin kanssa kavereillemme. Tämän jälkeen hurautin El Camino Realin Hertzille, jossa vaihdoin vuokra-Nissanimme hiukan uudempaan Ford Fusioniin. Tämä uusi kaara meneekin jo sitten firman piikkiin, osana muuttojärjestelyämme. Muutaman tunnin tehokkaan töiden paiskomisen jälkeen konttorilla palasin hakemaan Sinin, nappasimme lapset koulusta ja kotiuduimme viimestä kertaa vielä hetkeksi Pocatello Avenuelle. Viimeiset silmäykset kaappeihin (joista löytyi vielä muutama muuttoreiskojen huolimattomuutta jäänyt kynttilänjalka ja purnukan kansi...), loputkin kamat autoon ja evakkoon kavereillemme. Kun autotallin ovi sulkeutui ja käänsimme auton tielle alkoi Suomeen paluu ensimmäistä kertaa jotenkin konkretisoitua. Fiilikset oli hiukan samat kuin silloin, kun olimme saaneet Suomen-talomme muuttokuntoon ja pystyimme jättämään väliaikaiskämpän pölyt taaksemme. Uutta kohti ollaan oltu menossa vääjäämättä jo pidemmän aikaa, mutta silti sen koittaessa tuntee olevansa hieman kuin tyhjän päällä.

Lassin opettaja oli tuonut pojille perjantaiksi "Free Choice"-tunnille oman upean Taru Sormusten Herrasta -legotornin, jolla he saivat leikkiä. 

Sen lisäksi, että heräsimme tänään kodittomina ystäviemme lattialta, meillä oli myös hääpäivä. Kiitos, kiitos. Kävin vielä aamulla viemässä entisen kotimme omistajille avaimet, jonka jälkeen me vanhemmat olimme vuorotellen lastenvahteina kun toiset kävivät viettämässä hieman kahdenkeskeistä aikaa. Meidän kohdalla se tarkoitti uusien farkkujen ostamista meikäläiselle... Sini ehdotti Valley Fair Mallista Hollisterin farkkuja ja jonottelimmekin jo tovin pukukoppiin kun koko ostoskeskuksesta katkesi sähköt! Siinä meidät sitten taskulamppujen ja puhelinten valossa ohjattiin ulos liikkeestä, koska joutuivat sen luonollisesti sulkemaan kunnes sähköt tulisivat takaisin. Me emme sitä kuitenkaan jääneet odottelemaan, vaan ajelimme Westgate Malliin, nappasimme Burlingtonilta ensimmäiset hyvän kokoiset housut mukaan (Sinin lisäkommentti: niin täydelliset farkut kuin olla ja voi :) ) ja hurautimme hakemaan hotellihuoneistomme avaimia. Kyllä tulvahtivat parin vuoden takaiset muistot mieleen kun avasimme oven, sillä tämä on todellakin täsmälleen samanlainen kuin se aikaisempi (joka sijaitsee tuossa viidentoista metrin päässä).

Kannoimme jo suurimman osan tavaroistamme jo tässä vaiheessa huoneistoon, mutta palasimme vielä viettämään mukavan Putous-finaalin katseluhetken ystävillemme, jonka jälkeen pakkasimme loput kamat ja lapset autoon, ja tässä sitä nyt ollaan: seuraavan parin viikon ajan kotinamme toimivassa huoneistossa, väsyneenä, mutta toisaalta aika onnellisena. Täältä tähän.

Eveliina on kyllä niin innokas lastenvahti. Aina kun mahdollista, hän haluaa leikittää ja sylitellä pieniä lapsia/vauvoja, syöttää ja vaihtaa vaippaa. Tässä isoveli on kiivennyt pikkuveljen babysitteriin. 

Tyttöjen manikyyri, kyllä tuli hienot kynnet <3

Kippis hääpäivälle, ihanille avuliaille ystäville ja tietysti Putous-finaalille :) 

Hollisterin sovituskopeissa oleva kyltti. Tällaisen kyllä haluan kotiinkin :D

Tässä muutama kuva meidän hotellin sisältä. Todella sellainen tutun kotoisan jännä fiilis, kaikki on juuri kuin kaksi vuotta sitten, mutta niin valtavasti on tapahtunut välissä :D

Lapset kurkkaavat parveltaan.

Löysimme tuosta pihalta pienen minigolf-radankin. (Emme ehtineet tutkia, että paljonko niitä täällä ympäristössä on). Tätä emme nähneet silloin kaksi vuotta sitten.

Ihmeellistä kun ei tunnu yhtään ihmeelliselle!

Tässä sitä istutaan tyhjän olohuoneen kokolattiamatolla väsäämässä blogia. Tavarat lähtivät maanantaina. Ihana ystävä toi vielä ruusuja ja suklaata lohdutukseksi <3 , vaikka me olemme kyllä jotenkin koko perhe ihan liiankin tyynenä. Jos olisi opiskellut enemmänkin psykologiaa, niin tähän varmaan löytyisi joku syvällinen teoria. Mietin, että tuleeko sitä muuttoajatusta jotenkin välteltyä itseä suojatakseen. Toisaalta mietimme muuttoa joka päivä ja järjestelemme asioita sekä täällä että Suomen päähän liittyen. Kyllähän se vähän ällöttää nähdä niitä harmaita lumikuvia tämän hetken Suomesta, joissa sekä taivas että maa ja kaikki siitä väliltä on harmaata. Varsinkin tuntuu hurjalta, että pian ajaisi autoa siinä kelissä. (Ennen muuttoa tuli suhattua 40 000km vuodessa säässä kuin säässä :) ). Toisaalta kun on yli 2 vuotta tiennyt, että maaliskuussa 2014 muutamme takaisin Suomeen rakkaiden ihmisten ympäröimäksi ihanaan vastarakennettuun taloomme, niin ei tässä mitään hyperventilaatiopaniikkia pääse syntymään. Tyynen rauhallinen olo. Elämä täällä on sujunut yli odotusten eikä päivääkään haluaisi vaihtaa, toisaalta olihan se elämä Suomessakin ennen muuttoa aivan ihanaa.

Tästä kontista noin puolet täyttyi maanantaina meidän tavaroistamme. 

Me yritämme lasten kanssa pysytellä pois jaloista kun muuttomiehet pakkaavat.

Muuton geometriaa kokolattiamatolla. Tästä lähti sohva ja arkku.

Tavallaan tykkään kyllä tällaisesta avarammastakin sisustuksesta ;)

Keskiviikkoaamuna Kaizu sai puhelun autonkuljetusfirmalta, että he tulisivat hakemaaan Mersun iltapäivällä... Ooookkei! No, ei muuta kuin suunnitelman vähän uusiksi ja auto matkaan iltapäivällä. Torstaina haimme vuokra-auton. Audi on muuten nyt rahtausfirman linkin mukaan Houstonissa, Texasissa, vihdoin siis sekin on päässyt Losista matkaan.

Elämä tyhjässä talossa on ollut oikeasti ihan hauskaa. Kunnon retkimeininki. Meillä on ollut talo täynnä porukkaa lähes joka päivä, vaikka olemme me olleet paljon kyläilemässäkin, nythän on ollut lasten lomaviikko. Täällä teen aina isot annokset ruokaa ja se on ihan normaalia, että puolet porukasta istuu lattialla ja kaikki ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Varsinkin lapsilla menee päivät keskenään ja ystävien kanssa lautapelejä pelaillen ja piirrellen. Nyt myös sää on hellinyt meitä toden teolla. Useampana päivänä on ollut "biksut päälle ja pihalle"-tyyppinen sää :D Aaaaah! Siitä tietää, että on oikeasti lämmin, että yleensä olen Ugg-riippuvainen, niin nykyisin käytän ainakin jo välillä varvassandaaleja. Pari päivää halusin rauhoittaa (pari tuntia päivässä) ihan vaan suomalaisille naistenlehdille, takapihalle ja omalle ajalle. Tämä alkaa olla harvinaista luksusta, koska ensi viikolle on luvattu useampana päivänä sadetta.

Tämä on niin perus piilaaksolainen katunäkymä. Ehkä vielä palmu puuttuu. Vuoret kun kiertävät Piilaaksoa käytännössä katsoen joka puolelta, niin ne näkyvät aina kivasti vaikka kävelisi/ajaisi mihin suuntaan.

Kevään merkkejä puistossa.

Puistoretkellä kävellen

Kuva heijastui uima-altaastamme. Tarkkasilmäiset saattavat huomata, että aprikoosipuussamme alkaa olla myös jo kukkia. 

Takapihan persikkapuu tänään <3

Kaizu on saanut nyt kyllä tämän viikon urheilijan kruunun. Minulla loppui YMCA:n jäsenyys ja sen treeniajan edestä olen sitten mässytellyt varmaan joka päivä jätskiä tai lettuja. Kaizu on puolestaan ehtinyt ja jaksanut käydä lenkillä ja muutenkin ollut se aktiivisempi liikkuja :) Jospa sitä sitten taas Suomessa ryhdistäytyisi ;)

25.2. on muuten tämän blogin 2-vuotissynttärit. Ja samalla kaksi vuotta aikaa siitä, että astuin ensimmäistä kertaa USA:han. Sen jälkeen olemme reissanneet 16 osavaltiossa. Aika seikkailua.

Tänään sunnuntaina onkin ollut oikein huikea päivä. Olimme Eveliinan kaverilla yökylässä yhdessä ja Kaizu tuli hakemaan meitä ennen puolta päivää. Lassi jäi siksi aikaa kotiin, koska uusi omistaja tuli Lassin ikäisen poikansa kanssa tapaamaan urakoitsijaa ja suunnitelemaan tulevaa remonttia. Päivän vietimme ystäväperheen kanssa Santa Cruzin rannalla. Niin huippua! Illasta keksimme pitää vielä viimeiset allasbileet tässä talossa meidän aikanamme. Kaikki ystävät toivat mukanaan pizzalaatikoita ja juomia, minä tein lisäksi salaatit. Ai että, huippu tunnelma! Skumppaa, valaistu allas, valaistut palmut, kuuma spa, kirkas tähtitaivas yms. On sitten jotain mitä muistella Suomessa!

Santa Cruzin Natural Bridges -rannalla

Siellä on aina talvisin tuhansia monarkkiperhosia. Nyt suurin osa on jo jatkanut matkaa, mutta edelleen niitä oli satoja. 

Niitä oli puut täynnä ja lisäksi ilmassa joka puolella.

Kotimatkalla. Kolmen viikon päästä jokseenkin eri maisemissa.

Illalla hot spa lämpesi meille ehkä viimeistä kertaa. Lapset innostuivat uimaan isollakin puolella (altaan vesi 14C) ja Kz heitti ansiokkaasti viimeisen puolitoistavolttisen isoon altaaseen. Me naiset ihailimme urheaa prinssiä kuumasta hot spasta käsin skumppalasit kädessä eikä tullut mieleenkään mennä kastautumaan ison altaan puolelle :D

Terveiset pahvilaatikkolabyrintista

Tämä viikko taitaa jakautua kahteen suurinpaan uutiseen. Toinen on se, että nyt on sitten kaikki tavarat pahvilaatikoissa odottelemassa maanantaista konttiinlastaamista. Toinen on Lassin Science camp, jossa kaikki viidesluokkalaiset olivat tiistaista perjantaihin.

Tämä Science camp on koko elementary schoolin ajan odotettava hieno huipentuma, johon kerätään rahoja ja jota odotetaan vuosi tolkulla. Täällähän vitoset ovat siis elementary schoolin vanhimpia. Toinen iso leiri on kasin lopulla, kun middle school loppuu. Lapset lähtivät rinkkoinensa ja matkalaukkuinensa koulubussilla tiistaiaamuna. Mukana ei saanut olla puhelimia eikä mitään muutakaan elekroniikka- tai sähkövempaimia. Siellä he meidän pienet isot lapset sitten nukkuivat mökeissään ja päivisin oli pitkiäkin vaelluksia lähivuorilla jossa leirikeskus sijaitsi. Ohjelmassa oli myös mm. leirinuotio ja disco. Varmasti ikimuistoinen reissu. Leirille sai lähettää kirjeen ja mekin lähetimme Lassille kirjeen teemalla "Mitä jäbä duunaa" :)

Lassi testailemassa maananaina rinkkaansa.

Lassin ottama kuva heidän vaellukseltaan. 

Banaanietana, jonka lapset bongasivat vaelluksen aikana.

Hiphurraa, sieltä ne leirikoululaiset saapuivat!

Kontin lähdön olimme laskeneet niin, että Lassi ehtii tulla leiriltänsä ja ehdimme saada siellä tarvitut tavarat ja vaatteet vielä konttiin. Muutenkin viikon aikana olen yrittänyt miettiä pääni puhki, että mitä vielä tarvisi ostaa. Ihan kuin olisimme muuttamassa johonkin kehitysmaahan, josta ei vaan enää saa tarvittavia asioita ;) Yritän palautella järkeä päähän, että myös ennen tänne muuttoamme saimme kaiken tarvittavan Suomesta. Jotenkin vaan täällä on moni asia niin paljon halvempaa, että nuukana ihmisenä kaiken mahdollisen haluaisi ostaa jo valmiiksi täältä.

Lassin ollessa leirikoulussa vein Eveliinan uimaan YMCA:lle tiistai-iltana.

Eveliinalla oli kotitehtävänä seuraava tapaus: Mayu and Eveliina were making Valentine's cards for the class. They loved to put flowers and hearts to each card. They worked together to get all the cards done. Eveliina drew all the hearts. She put 2 hearts to every boy's card and 3 hearts to every girl's card. Mayu drew the flowers. She put one pink, one purple, and one yellow flower on every student's card. Kysymyksenä oli siis, että kuinka monta kukkaa Mayu piirsi yhteensä ja kuinka monta sydäntä Eveliina piirsi tytöille, montako pojille ja montako yhteensä.  Pakkohan tyttöjen oli tarttua tuumasta toimeen ja he tekivät oikeasti ystävänpäiväkortit koko luokalle :D Tässä Eveliina ystävänpäiväaamuna rusetti päässä.

Tässä kortteja/kirjekuoria. Sisältä löytyy m&m-karkkeja. 

Uudet omistajat muistivat meitä ystävänpäivänä sydänsuklaakakulla. Ei nyt kyllä tämän blogin perusteella uskoisi, mutta siis ihan oikeastihan täällä Valentine's day on aika puhtaasti tarkoitettu romanttisessa mielessä juhlittavaksi pariskuntien (tai ylipäätään rakastavien) kesken eikä sitä mitenkään juhlita ystävien kesken. Jos siis olet sinkku, niin voi voi, ei ole mitään juhlan aihetta sinä päivänä. Minä reippaasti toivotin Happy Valentine's Dayta kaikille, osalle ihan halin kera. Selitin kyllä varoiksi, että Suomessa sitä on tapana juhlia yleisesti kaikkien ystävien kesken ja Suomessa nautitaan ylipäätään kaikista ihanista ihmisistä joita omassa elämässä on. 

Koko viikko on mennyt enemmän ja vähemmän (salilla oleilun ja koulun/työn lisäksi) miettimiseen, että mitä nyt vielä tarvii pelastaa matkalaukkuihin tai jättää tänne ja mitkä saa antaa mennä konttiin. Vielä perjantaina pelastin moniakin tärkeitä asioita, kuten pari kirjaston kirjaa, muutamia papereita, kasseja, astioita jääkaapista yms. jotka olivat juuri päinvastaisella alueella kuin pitäisi. Alueet oli merkattu PostIt-lapuilla: to Finland/Stays. Sitten yhtäkkiä tajuaakin, että joku asia on vielä väärällä vyöhykkeellä! No mutta, ei nyt ainakaan vielä ole tullut mitään ihan hirveän isoa mieleen, joka olisi pitänyt jäädä tai puolestaan pakata. Meillä on ystäväperheeltä lainassa astioita, petivaatteita, pyyhkeitä, lautapelejä ja DVD:tä, joten aika sujuvasti meidän elämä täällä kulkee vaikka lapsilla alkoikin nyt lomaviikko. Ja hei wohoo, ei meidän lapset olekaan nettiriippuvaisia. (Eikä edes Lassi saanut leirin aikana suuria vieroitusoireita). Mutta lauantaina kun pakkausäijät olivat pakkaamassa, niin vasta neljän tunnin jälkeen lapset kaivoivat puhelinpelit esiin. Kun piti istua koko ajan paikallaan ja ei saanut oikein koskea mihinkään eikä leikkiä millään, niin siihen asti teimme tehtäväkirjoja ja pelasimme pulmakortteja. Aika hauskaa viihdykettä sekin.

Tilannekuva sohvalla lojumisesta, jota saimme harrastaa tunti tolkulla. Oli pakko olla kotona mutta pysyä samalla pois jaloista. Eikä oikein voinut olla mitään tavaroita esillä. No, siinä me sitten lojuimme koko perhe miesten pakatessa tavaroita pahvilaatikoihin ;)

to Finland / everything stays

Näky keittiössä tällä hetkellä

Tänään sunnuntaina olimme piknikillä kuuden suomalaisperheen kanssa läheisellä viinitilalla. Kaikki toivat mukanaan erinäisiä herkkuja. Ihan kiva oli olla pois täältä pahvilaatikkojen valtakunnasta. Kuvat kertokoot tunnelmista enemmän :)

Viinitilan parkkipaikalla oli valtava eukalyptuspuu.

Tilalla oli paljon kanoja ja kukkoja tepastelemassa ympäriinsä.

Siinähän se ahnein heti pöydässä ;) Lapset olivat filteillä nurmikolla.

Meillä oli äkkiä laskettuna ehkä 11 lasta mukana. Eikä yhdellekään tainnut käydä aika pitkäksi. 

Rivi "meidän" lapsia. 

Vähän tämmöistä rakkauskuvaa.

The Havukainen family

Yleiskuvaa viinitilalta. Lassi siellä kiipeilemässä.

Ihanat naiset piknikillä.

Kukko tuli kurkkaamaan, että onko mitään herkkuja tarjolla tyttöjen filtillä. Lassi pelaa kaverinsa kanssa naapurifiltillä Unoa. Pienet lapset lennättivät pieniä styrox-raketteja kunnes yksi niistä juuttui puun latvaan. 

No itse Kaizuhan se siellä vanhana Tarzanina kiipesi puuhun pelastamaan tilanteen.

Takaisinajomatkalla oli pakko pysähtyä ottamaan kuva järvestä, jossa olimme viime kesänä melomassa. Himppusen on päässyt tuo veden pinta laskemaan täällä. Paikoin kuivan pohjan sentään peittää pieni kostea kerros.

Maisemaa kotiinajomatkalta. Ihan tommosia peruskämppiä, saattaisin suostua itsekin asumaan tämän kaltaisessa talossa :)

Pikku kukkapäivitys naapurikadultamme. 

Itsellä taisi vierähtää tänään illalla useampi tunti salilla (viimeinen päivä tänään Y:llä). Sinä aikana perheen pojat olivat alkaneet kasata lainassa olevaa 500 palan palapeliä. Onhan tästä tavaroiden puuttumisesta omia hyviäkin puolia. Tavallaan sitä puuhataan jotenkin vielä enemmän yhdessä.