Pieni ajatusten yhteenveto

Enää yksi täysi päivä Kaliforniassa. Nyt lienee oikea aika tehdä pientä yhteenvetoa täällä vietetystä ajasta tai oikeastaan ajatuksista, joita se herättää. Yleisin puheenaihe taitaa olla tällä hetkellä "mitä jäät eniten kaipaamaan". Päätin kirjoittaa blogiin ensimmäisenä mieleen tulleita asioita.

Tämä ilmasto on tietysti ihan huippu. Aurinko paistaa lähes joka päivä kirkkaan siniseltä taivaalta ja lämpöä piisaa. Onhan siis talvella pilvien ja sateen mahdollisuus ja joskus kylmäkin, mutta pääasiassa saa aina nauttia siitä kirkkaan sinisestä taivaasta. (Tämä ei muuten pidä paikkaansa esim. San Franciscossa vaan Piilaaksossa.) Täällä kun suunnittelee vaikka piknikkiä tai synttäreitä, niin ainakaan puoleen vuoteen ei tarvi miettiä, että millainenhan sää silloin on. Tietää aina satavarmasti, että aurinko paistaa. Saa keskittyä olennaiseen, kuten missä nähdään ja mitä herkkuja otetaan mukaan. Ja koska ei sada, niin tiet ovat aina kuivat. Koska tiet ovat kuivat, niin autot, kengät ja vaatteet pysyvät puhtaina. (Okei, ja sadettimet laulaa...) Muutenkin tämä yhdistelmä: vuoret, aurinko ja palmut saa minun suuni entistä leveämpään hymyyn. Ja sielu lepää. Samoin kuin merenrannalla, jossa Tyyni valtameri pauhaa valtavien aaltojen myötä. Eikä mikään vedä vertoja sille henkilökohtaiselle onnelleni, että olen saanut olla kotiäitinä nämä vuodet. Silloin kun lapset olivat pieniä opiskelin ja olin töissä eikä ollut mahdollisuutta viettää niin kauaa kotona näiden pienten aarteiden kanssa. Nyt on ollut ilo viedä heidät aamulla kouluun ja hakea iltapäivällä ja puuhata kaikkea yhdessä. (Eikä se toki häijyä ole ollut viettää päivät itsekseen ja kavereiden kanssa puuhaillen). Tämäkin aika on luksusta kun lapset eivät ole koulussa, niin saamme puuhata kaikkia asioita yhdessä ja olla läsnä lasten elämässä.

On se ihanaa, kun lapsille äiti ja sisarus ovat yhä näin läheisiä. Tässä me kaikki kolme makoilemme, vaikka taisimme olla ainoita altailla, tilan puutteen vuoksi ei siis tarvinnut änkeä samaan tuoliin :D

Tässä Eveliina makaa tuolla jalkopäässä taas. Pitäähän sitä nyt äidin lähelle päästä kun on kerran mahdollisuus. Okei, tiedän ettei tätä kiehnaamisen iloa ehkä kestä kauaa kun teini-ikä alkaa kolkutella. Siksi nautin siitä nyt täysillä.  (Tätä kirjoittaessakin molemmat lapset ovat tässä kosketusetäisyydellä, olen onnellinen <3 )

Sunnuntain piknik japanilaisten ystävien kanssa. 

Yhdestä renkaasta riittää paljon iloa.

Emme me ihan koko viikkoa ole uineet. Välillä maltamme touhuta myös pelikentän puolella. 

Minä toimin pelikentällä tuomarina... tai ainakin sivustaseuraajana.

Nämä vuoret, nämä vuoret. Ne jaksavat sykähdyttää joka päivä.

Eilen vietimme syntymäpäiviäni. Aluksi meillä oli pieni piknik muutaman ystävän kanssa altaalla (eräs ystäväni toi mukanaan tiaran ja Eveliina askarteli Birthday princess-nauhan :) ). Myöhemmin meillä oli dinner Kaizun tiimin kanssa pomoa ja assaria myöden. Oli aivan loistosakkia. Ja työkaverit vitsailivat, että paljonko olimme luvanneet maksaa lapsille, että he käyttäytyivät niin nätisti koko 2.5-3 tuntia. Tällä kertaa emme edes lahjoneet heitä :D 

Juhlista jään kaipaamaan tavallaan Thanksgivingiä. Ihana ajatus olla kiitollinen siitä mitä on ja jakaa sitä iloa ystävien ja sukulaisten kanssa. Sitä varmaan tulemme juhlilmaan jossain määrin myös Suomessa. Myös kaikki terveysruuat ovat aivan eri mittakaavassa täällä kuin Suomessa. Kauppojen hyllyt pursuavat ihan ok-hintaisia superfoodeja ja organic-tuotteet ovat melko tavallisissa hinnoissa. Toki täkäläinen luomu voi olla lähellä Suomen tavallista ruokaa, mutta esim. porkkanapusseissa (luomu ja tavallinen) hintaero taitaa olla 20 senttiä, joten totta kai otan aina luomua. Olen esimerkiksi yleensä ostanut jauhelihaa, joka on tehty vain ruoholla ruokitun naudan lihasta. Tämän tyyppiset elintarvikeet kaikkine kananmunineen, maitoineen yms. ovat mielestäni paljon kohtuuhintaisempia kuin Suomessa. Tai siis se ero halvempaan tuotteeseen saattaa olla alle dollarin. Ja viini... saman pullon saa täällä neljällä dollarilla kun Suomessa kymmenellä eurolla! Rahasta tuli mieleen myös outletit. Tätä halpojen merkkivaatteiden paratiiseihin tottumista kuvaa ehkä seuraava puhelu: minä "Heippa rakas. Täällä Hollisterilla olisi kaikki farkut $25 (18e). Mikä sun tuumakoko on?" Kaizu: "Noooh, en mä nyt tiedä, ei ehkä viitsi maksaa tota hintaa...". Etsipä Suomesta merkkifarkkuja tuohon hintaan! Lisäksi kaupoissa saa todella siirappisen kohteliasta palvelua. Ja aina kysytään voiko olla avuksi, löytyikö kaikki mitä etsit, miten näin niinkuin muuten elämä sujuu ja tarvitko (sen jälkeen kun muut ovat pakanneet kauppakassimme) apua kassien kanssa pihalla. Ai niin ja jätemyllyä muuten tulen kaipaamaan. En ole ihan varma miten osaan enää elää ilman sitä. Se oli niin kätevä lisä lavuaarissa kun esim. huuhteli tiskikoneeseen meneviä astioita joissa oli jotain rääpettä jäljellä, samoin kuin puurokattiloita ja taikinakulhoja pestessä. Kaikki se mömmö surautettiin vain myllystä alas, samoin esim. mansikan kannat ym.

Olen myös yhtäkkiä herännyt muutamaan ajatukseen, että oliko Suomessa oikeasti niin, että... jos ei aja moottoritietä, niin siellä on oikeasti vain yksi kaista yhteen suuntaan? Eli jos haluaa ohittaa auton niin ajetaan VASTAANTULEVIEN kaistalla! Tuntuu näin yhtäkkiä ihan pelottavalta! Samoin kuin se, että siis tosiaanko Suomessa ei saa viiniä ihan tavallisista kaupoista!?! Suomessa asuessa se tuntui ihan normaalille kun siihen oli tottunut, nyt aivan käsittämättömälle. Myös jalankulkijan arvostusta jää kaipaamaan. Aina kun täällä näkee jalankulkijan niin suojatiellä (tai sen lähellä), parkkipaikalla kuin jopa ihan missä tahansa kohtaa tietä ylittämässä niin heille annetaan aina tila. Varsinkin täällä Piilaaksossa korostuu vielä yksi positiivinen asia: koulukiusaamattomuus. Tänne melkein kaikki ihmiset ovat tulleet ympäri maailmaa, joten kaikki ovat eri värisiä, eri rotuisia, harjoittavat eri uskontoa ja arvostavat erilaisia vaatteita. Ihmiset ovat vain niin eri näköisiä ja kokoisia, eri lähtökohdista ja kulttuureista, että ei tule mieleenkään ajatella, joku olisi erilainen. Kaikki ovat erilaisia täällä suhteessa muihin.

No, mitä asioita sitten odotan Suomessa eniten... Tietysti ehdottomana ykkösenä on sukulaiset ja rakkaat Suomi-ystävät. Ihan uskomatonta, että ihan pian pääsemme halaamaan heitä. Ja tietysti suht. vasta rakentamamme talo, joka siellä nyt meitä odottaa. Sitten se kaikkien ulkomaalla asuvien perusvastaus: sauna. En edes niin paljoa kaipaa saunaa huoneena tai peseytymismahdollisuutena vaan sitä koko saunakulttuuria kun istutaan iltaa kaveriporukalla ja saunotaan tunti tolkulla yhdessä. Myös tiiviit, kunnolla rakennetut talot, lattialämmitys ja muutenkin hiljaiset lämmitysjärjestelmät todellakin houkuttelevat. Keskuspölynimuri ja parkettilattia ovat myös paljon houkuttelevampi vaihtoehto kuin täkäläiset imurit ja kokolattiamatto. Suomessa elämä helpottuu myös siltä osin, ettei tarvitse miettiä joka tilanteessa, että tarviiko antaa tippiä ja kuinka paljon. Ravintolat, kampaajat, manikyyrit, hotellit, autopesut ym. ovat selviä tapauksia. Mutta entä kun joku muuttomies ja kotiinkuljetusäijä tuo paketteja... joka kerta eri ammattiryhmissä pitää miettiä, että pitääkö tipata. Tai entä he, jotka auttavat kauppojen pihalla kantamaan kassit autoon? (Vastaus on ehkä ei, mutta kaikkea tuollasta pitää miettiä). Taas Valet-parkingissa yleensä tipataan. Helppoa, kun ei enää tarvi miettiä. Kasvohoidoista ja kampaamoista saa nauttia vapaasti kun tietää ettei tarvi yrittää laskea loppusummaan 20% lisää tipiksi vaan saa kerralla maksaa lopullisen summan. Sama koskee kaikkia hintoja. Kassalla maksetaan oikeasti se summa, joka hintalapussa näkyy eikä tarvitse miettiä siihen itse erikseen veroja päälle. Niin ja onhan se tavallaan helpotus (vaikka haikeaakin) ettei lapsille enää pakata lunch boxeihin eväitä vaan koulu tarjoaa ruuan joka päivä.

(Kaizun lisäys: Yksi asia joka täällä jaksoi jonkin aikaa hymyillyttää mutta lopulta vaihtui lähes piinaksi, on radion mainoskatkot. Kuvitelkaa joku ihan perus mainosvuoropuhelu tyyliin "Voi kun nyt on hiukan pikkurahasta pulaa."; "Ei huolta, meidän X-pankista saat luottoa ilman vakuuksia!" Suomessa mainos voisi loppua tähän mutta täälläpä tarina jatkuu: "Soita 123-triple five-6789, siis 123-triple five-6789"; "Ai mikä se numero olikaan?"; "123-triple five-6789!" Eikä tämäkään vielä riitä, vaan seuraavaksi saamme kuulla parikymmenen sekunnin ajan tuplanopeutettua puhetta jolla mainostaja vetäytyy kaikesta vastuusta ja luettelee jokaisen mahdollisten poikkeustapauksen milloin tarjous ei kaikista lupauksista huolimatta olekkaan voimassa - tämä siis vastaa sopimusten ns. pikkupränttiä. Huoh... Radio Suomipopin aamuja odotellessa...)

Monet ovat muuten kyselleet, että loppuuko tämä blogi nyt tähän kun muutamme takaisin. Mietimme Kaizun kanssa, että toki laitamme itse kotiinpaluureissusta päivityksen ja sitten silloin tällöin vielä Suomen arjesta. Miten koulu on lähtenyt käyntiin ja miltä elo Suomessa tuntuu. Kunhan saamme kontin kotiin ja kaikki tavarat paikoilleen, niin siihen on varmaan hyvä lopettaa (jos malttaa ;) ). Siinä sopivasti ympyrä sulkeutuu ja ehkä normaali Suomen elämä pääsee alkamaan.

Nöyrä kiitos kaikille blogimme seuraajille, satunnaisille lukijoille ja kommentoijille. Kalifornia kiittää, palailemisiin sitten Suomesta käsin. Täältä tähän.