keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

4th of July

Tässä on vierähtänyt taas muutama päivä kaiken sekalaisen merkeissä. Sunnuntaina olimme viettämässä tuplasynttäreitä ja saimme nauttia ihanasta Suomiseurasta. Illalla jatkoimme taas japanilaisten kanssa ostereilla, niitä kun oli kuulemma jotain 70 kpl, niin syömistä riitti kahdelle päivälle.

Synttäreitä ennen ollut cupcake-tehdas. (Vein niitä lahjaksi)
Synttäripulikointeja.
Illan bändi esiintymässä. Taustalla lapset soittavat miekkakitaroita ja lautasrumpuja :)

Synttäreiden jälkeen alkoi hauska tapahtumien sarja. Juttelin yhden äidin kanssa siinä lähteissä, että voisivat tulla seuraavana päivänä (maanantaina) käymään hakemaan yhdet paperit meiltä. Samalla tuli mieleen, että voitaisiin viettää päivää yhdessä, uida ja syödä nyyttäriperiaatteella lounas ja muutenkin herkutella. Siitä tuli mieleen kutsua myös synttärisankarien perhe. Muutama muu ei päässyt valitettavasti paikalle niin lyhyellä varoitusajalla, mutta saatiin vielä juuri tänne muuttanut äiti tyttärineen vierailulle. Siinä olikin sitten pöytä toiseen tyyliin koreana, kun kaikki toi jotain pikku purtavaa.

Eilinen eli tiistai meni myös mukavissa merkeissä. Vietimme taas erään Suomikaverin kanssa aamupäivän puistossa. Lainasin muuten häneltä kirjan "Battle hymn of the tiger mother". Katsotaan alkaako meidän perheessä lasten kuri tiukentua yllättäen... ;) Koko loppupäivä meni erinäisissä kaupoissa ja lopulta löysimme taas meille uuden ihan superihanan ostoskeskuksen. Varsinkin Lego- ja Disney-kaupat olivat todella lasten mieleen. Parasta tietysti oli, kun kaikkialla oli ihan mielettömät 4th of July-alennukset.

Tänään oli sitten itse "the päivä". Kuulimme onneksi vinkkiä, että täällä lähellä on lasten paraati, johon saa osallistua. Koristellut potkulaudat ja puna-sini-valkoinen vaatetus oli suotavaa. Oli kyllä ihan kiva tapahtuma. Siellä oli kaiken maailman konserttia ja kasvomaalausta, mutta ei ehditty jäämään pitkäksi aikaa, koska kotona odotti niin paljon tekemistä. Lapset menivät vielä jatkamaan naapuriin juhlintaa muutamaksi tunniksi. Melkein koko illan ihan tähän asti on ulkoa kuulunut ilotulituksien ääniä. Tulipa tämäkin juhlapäivä koettua omin silmin :)



Paraatin johtaja.

Mukana oli kaiken näköistä menopeliä.


1 kommentti:

  1. Kiva sini-puna-valkojuhla varmaan ja hauskoja kuvia katseli Riitta

    VastaaPoista