Ystävyyssuhteita

Maanantain suurin ihmetys taisi olla se, että onko tänne nyt jo tulossa syksy (niin kuin minä syksyn ymmärrän eli säät viilenee ja tarvitaan pitkiä vaatteita). Sunnuntai-illalla minulla oli jo villasukat jalassa. Maanantaina vein lapset kouluun neulepaita päälläni. Täällä on hassu ongelma: lasten vaatetuksen vaikeus. Aamuisin on melko kylmä (shortseilla paleltaa), ehkä 14-15C. Päivällä kun haen lapset koulusta, mittari huitelee jopa yli kolmeakymppiä (millä tahansa vaatteilla tuskanhiki). Juuri maanantai-iltana kun laitoin lapsille vaatepinot, mietin, että nyt laitan sitten kerrankin niin lämmintä niille, ettei joka aamu tarvitse palella. Lassille pitkät housut (onneksi tosi ohkaiset) ja Eveliinalle oikein sukkikset mekon kanssa. Huppari/neuletakki T-paidan päälle. Aamulla yhdeksän maissa olikin sitten jo pitkälle yli kaksikymmentä astetta. Päivästä tulikin sitten todella kuuma. Hyvinkin voi koulupäivän aikana lämpö nousta 20C. Onneksi tämä ei ole mikään oikea ongelma vaan lähinnä pukeutumiskysymys :)

Tiistaina olin hyvän ystäväni kanssa shoppailemassa minulle uudessa ostoskeskuksessa ja syömässä Fresh Choicessa. Luomu-ruokaa lähipelloilta. Ja hyvää oli -njamiiiii. Aivan ihanaa aikaa siis. Ilta meni läksyjä kahlaten, englanninkielisiä lastenkirjoja lukien ja Lassin extra-matikantehtäviä vääntäen (Lassi laskee kolmannen luokan matikkaa eteenpäin aina kun ehtii, koska hyppäsi Suomen kakkoselta ollen 7 viikkoa kolmosella täällä, ja nyt siis nelosella). Noin puolet tehtävistä oli entuudestaan Suomen ajoilta tuttua, noin puolet oli ihan uusia asioita. Kz:n työkaveri kävi vielä pulahtamassa illalla yhteisen tennispelin jälkeen.

Tämän päivän olen saanut nauttia ihanan ystävän kanssa ensin heidän asuntonsa punttiksella, sitten uimassa ja syömässä. Täydellinen, tiivis hyvinvointipaketti sillä aikaa, kun lapset ovat koulussa. Tässä vähän tämän päivän maisemia, joissa vietimme aikaa.

Minua huoletti vähän lasten (lähinnä Eveliinan) ystävystymisasiat. Ajattelin, että viime keväänä kun he pötkähtivät täysin ummikkoina luokkaan, jossa kaikki puhuvat englantia ja ovat jo syksyllä sitoneet ystävyyssuhteet, edessä voisi olla ongelmia. Päinvastoin. Kaikki ottivat lapset oikein lemmikeikseen ja kilpailivat kuka saa istua vieressä ja leikkiä välitunnilla. Lassi jatkoi nyt syksyllä osittain samojen luokkakavereiden kanssa. Toinen parhaista kavereista on samalla luokalla, toinen rinnakkaisluokalla. Eveliinahan vaihtoi nyt kokonaan koulua ns. ELD-luokalle, jolla puhutaan selkeää englantia, toistetaan asioita ja käytetään konkreettisia esimerkkejä. (ELD-luokilla ei ole eskaria, jonka vuoksi Eveliina oli keväällä meidän omassa lähikoulussa). Ajattelin, että nyt varmaan on helppo saada kavereita, kun kukaan ei oikein osaa vielä puhua englantia ja kaikki ovat toisilleen uusia ja aloittavat vieraassa koulussa. No ei se ihan niin mennyt. Japanilaiset leikkivät japanilaisten kanssa ja puhuivat vain japania. Israelilaiset toistensa kanssa israeliksi. Meksikolaiset toistensa kanssa espanjaksi... Totta kai kaikki haluaa leikkiä (jo vanhojen tuttujen kanssa) kun saa puhua omalla äidinkielellään. Siinä on vähän vaikea mennä toisten leikkien väliin ehdottamaan mitään ilman yhteistä kieltä. Silloin tajusin, että jos esim. Suomessa aloittaa uusi luokka, kyse on vain henkilökemioista, kuka viihtyy kenenkin seurassa. Täällä kyse on kielestä. Kuka osaa puhua mitäkin kieltä. Ajattelin, että erot hälvenevät, kun kaikki oppii vähän englantia ja on näin edes vähän tasa-arvoisemmassa asemassa saamaan ystäviä muistakin kulttuureista.  Kyllä sitä on itse surkeana, kun Eveliina sanoo, että taaskaan kukaan ei leikkinyt minun kanssa (paitsi Lassin kanssa he leikkivät yhdessä). No, tänään Eveliina juoksi koulun jälkeen luokasta syliini ja sanoi innolla: "Kysy Ashitan äidiltä koska se voi tulla meille leikkimään, meistä tuli kaverit!" Niin he juoksivat käsi kädessä kiipeilytelineisiin ja jäivät koulun jälkeen hetkeksi kiipeilemään aivan innoissaan -IHANAA!

Nyt odottelemme naapurin Airia ja Harukia taas meille leikkimään illaksi (aikuisilla on vanhempainilta). Meillä on sama tilanne huomenna ja meidän lapset ovat puolestaan huomenna heillä hoidossa. Näin se homma toimii :D

Ensi kosketus ihan oikeisiin cake popseihin ja pinjataan

Minun puolestani päivät ovat täyttyneet täällä lähinnä lasten koulukuskaamisista, läksyistä, varmaan sadasta paperista ja allekirjouituksesta kouluun, lunch boxien täytöistä ja sopivien kouluvaatteiden löytymisistä. Molemmat lapset olivat kasvaneet hurjasti kesän aikana ja jopa täältä keväällä ostetut farkut alkavat olla lahkeista lyhyitä!!! Sinä aikana kun lapset ovat koulussa, hyödynnän ajan lenkkeilemällä, siivoamalla, kaupassa käynneillä yms. Kovasti on puuhaa riittänyt. Ensi viikoksikin alkaa olla sovittuna kaiken maailman treffejä jo useammalle päivälle, joten mitään vapaa-ajan täyttämisen ongelmia tuskin tulee :)

Perjantai koostui kolmesta kivasta tapahtumasta. Ensin aamupäivällä kävelin 6 km yhteen puistoon Suomi-äitejä katsomaan ja sain onneksi kyydin autolla kotiin. Iltapäivällä Eveliinalla oli play datet yhden vanhan eskarikaverin kanssa ja jäimmekin Lassin kanssa sinne myös koko ajaksi. Illan kruunasi vielä ihanien Suomi-naisten laatuseura hyvän ruoan merkeissä <3

Eilen raahasin perheen väkisin Great Malliin eli yhteen alueen isoimmista ostoskeskuksista (ellei jopa isoin). Muuten saan shoppailtua parhaiten ilman lapsia ja Kaizua, mutta nyt koko perhe oli vailla kenkiä, joita oli pakko lähteä oikein porukalla sovittelemaan. Lopulta mukaamme lähtikin kuusi paria kenkiä, ei siis ollenkaan turha reissu.

Tämän päivän ehdoton kohokohta oli eräät (suomalaispainotteiset) synttärit, johon saimme osallistua. Siellä oli esiintymässä kaksi keijua, jotka tekivät taikatemppuja, jakoivat hassuja ilmapalloja ja tekivät kasvomaalauksia. Tarjolla oli myös cake popseja, joita maistoin elämäni ensimmäistä kertaa. Samoin näin tosi toimessa ensimmäistä kertaa pinjatan. Täällä on kyllä Party-kaupoissa niitä myynnissä ja telkkarissa olen nähnyt, mutta en ole koskaan ennen nähnyt livenä käytössä.    

Synttäreille lähdössä

Pieni keimailija uudessa mekossaan.

Upea lohikäärmekasvomaalaus.

Keijukainen tekemässä perhosmaalausta Eveliinalle.

Cake Popseja

Kyllä maittoi pienille juhlijoille.

Lapset alkavat jo onneksi ymmärtää aika hyvin mitä opettajat puhuvat, mutta itse ovat vielä ujoja puhumaan englantia. Olemme rohkaisseet lapsia koulun välitunneilla ottamaan vaan reippaasti kontaktia muihin omanluokkalaisiin lapsiin, koska nyt he leikkivät mieluusti kaksin. Päätimmekin, että rauhoitamme ainakin toistaiseksi tiistait ja torstait koulun ja läksyjen jälkeen englannin kielen harjoituksille. Luemme englannin kielisiä satuja, pelaamme sanastopelejä ja muita pelejä, teemme tehtäväkirjoja yms. Pääasia, että lapsilla alkaisi kieli luistamaan, niin saisivat helpommin kavereita koulusta ja pysyisivät  paremmin opetuksessa mukana.

Perjantaipuuhia

Sini on viettämässä tyttöjen iltaa Suomi-tuttujen kanssa nyt kun tätä kirjoittelen, joten kovin paljon en tiedä päivän kuulumisista. Taitaa siis tulla lyhyt blogi-päivitys... Anyway, koulun jälkeen olivat kuulemma kaikki kuitenkin olleet Eveliinan vanhan kinderkarten-kaverin kotona kyläilemässä (tai täkäläisittän "play date":lla).

Sinin iltasuunnitelmien vuoksi olin saanut käskyn olla kotosalla viiteen mennessä ja mietin päivän mittaan mitä kivaa lasten kanssa keksittäisiin. Sattumoisin huomasin, että vajaan parin kilometrin päässä meiltä (Stevens Creekin ja 85-tien risteyksen ostoskeskuksessa) on elokuvateatteri, joka ei ehkä näytä kaikista viimeisimpiä elokuvia, eikä muutenkaan ole ihan vimpan päälle hieno, mutta leffakäynti siellä maksaa vain 5 dollaria. Ohjelmistosta löytyi klo 7pm alkava Madagasgar 3, joten kuuden aikoihin lapset hyppäsivät potkulaudoilleen ja minä lähdin johdattamaan joukkoa teatteriin. Paikka löytyi, saimme liput, investoimme vielä pussilliseen popcornia (joka maksoi enemmän kuin leffalippu) ja valtasimme potkulautojemme kera paikat salista. Sali oli aika pieni, korkeintaan sata penkkiä, ja paikan sai valita mielensä mukaan. Itse asiassa leffalipulla ei tehnyt mitään oston jälkeen, sillä kukaan ei edes ovella niitä kysellyt. Salin perällä oli mukava kasa korokeistuimia, jotka olivat molemmille lapsille tarpeen.

Elokuva oli oikein passeli sekä lapsille että aikuiseenkin makuun, ja kotimatka pimeyden laskeutuessa sujui turvallisesti. Eli summa summarum, meillä oli mukava perjantai-ilta - toivottavasti myös teillä!

Paluu arkeen

Se on sitten taas karu arki edessä. Tai siinä mielessä vähemmän karu, että firman ja meidän organisaation vähentäessä rutkasti väkeä olen niiden muutamien onnekkaiden joukossa, joilla työt jatkuvat. Eli vielä ei lähdetä maitojunalla takaisin Suomeen.

Lapsilla alkoi maanantaina taas koulut. Molemmat käyvät nyt Nimiz Elementaryssä English Language Development -luokkia. Kevätlukukaudellahan Eveliina oli lähikoulussamme West Valleyssa, sillä eskarilaisille (kinderkarten) ei kielikylpyluokkia täällä ollut tarjolla. Ja kyllä taas on monenmoista lippua ja lappua täytelty ja allekirjoitettu, sekä kirjoiteltu shekkejä kouluruokia ja -aktiviteetteja varten. Molempien opettajat vaikuttavat kyllä tosi mukavilta. Täällä tuntuvat luokkajaot ja opettajat sekoittuvan aina kouluvuoden vaihtuessa, joten vain osa Lassin luokkalaisista on samoja kuin viimeksi.

Lassi on ottanut koulun alun sangen tyynesti mutta Eveliinalle muutos on selvästi kovempi paikka. Sen huomaa kyllä tytön kiukuttelusta, että ollaan taas uuden elämänvaiheen alussa. Sini on koittanut keksiä koulun jälkeen molemmille sellaista mukavaa puuhattavaa joiden parissa myös kielitaito karttuu.

Ensimmäinen koulupäivä

Tiistaina oli aika sanoa kiitos ja näkemiin Sinin äidille, jonka lento lähti kuudelta aamulla Chicagon kautta Hki-Vantaalle. Starttasin siis hänen kanssaan mersun kolmelta ja olimmekin hyvissä ajoin kentällä. American Airlinesin työntekijät raahautuivat check-iniin vasta neljäksi, joten seuraavalla kerralla herätyskellon voinee säätää melkein puoli tuntia myöhemmäksi. Lento oli kuulemma mennyt hyvin ja Chicagon vaihtokin oli tapahtunut saman terminaalin samalta käytävältä, mikä on tietysti väsyneelle matkalaiselle miellyttävää.

Tänään torstaina Sinillä oli kauan kaivattu ja pelätty inssiajo. Lasten ollessa koulussa ajelimme kahdella autolla (jotkoin itse myöhemmin toimistolle) DMV:n konttorille Santa Claraan. Laitoin mersun parkkiin ja sitten leikimme puolisen tuntia roolileikkiä jossa Sini ajeli viattomana ajokorttikokelaana kortteleita ympäri minun leikkiessä inssiä. Viime hetken hätäharjoittelut, vaikka suomalainen ajokortti onkin ollut jo 12 vuotta :) Kun aika koitti, suuntasimme ajokokelaiden jonoon. Kun katselimme edessä olevan vilkutteluja ja jarrun painamisia niin ymmärsimme, ettei kumpikaan meistä tiedä miten Audissa saa vilkut ja jarruvalot päälle auton moottorin ollessa sammuksissa...(ei saatu painettua avainta vain niin vähän, että virrat olisivat päällä, mutta moottori sammuksissa). No, selvisi lopulta sekin. Kun inssimies saapui olin jo poistunut kauemmaksi, sillä kokeessa pitää olla yksinään. Kyllä siinä kylmä hiki nousi itselläkin pintaan, mutta lopulta Sini sai startata varsinaiselle ajelulle. (En saa kuulemma tilittää tässä kaikkea mitä heppu oli matkan aikana tiuskinut ja muutenkin käyttäytynyt hankalasti, mutta) Lopulta he palasivat ja Sinin lapussa luki, että testi oli läpäisty.

Sinin jatkokommentti: Vaikka oli tosiaan aika ihmisarvoa alentavaa kohtelua, mutta nyt minulla on (huom. minun englannin kielen taidolla suoritetut ja läpäistyt) kirjallinen koe ja ajotesti takana!!! Huippuaaaaaaaaa!

Kesälomakuulumisia

No joo, itse asiassa olemme jo olleet viikon verran takaisin kotona mutta sen verran on ollut kiirusta (laiskuutta), että blogiin saadaan ensimmäinen päivitys vasta nyt.

Vietimme siis Suomessa kolme viikkoa hienoa aikaa nähden ison revohkan meille tärkeitä ihmisiä. Ensimmäinen viikko meni tutuissa maisemissa Tampereen talousalueella, seuraava sahaten väliä Turku-Rauma, ja viimeinen Etelä-Pohjanmaalla. Jossain kohtaa alkoi jo tuntua siltä, että näin hyvin kun syötetään ja juotetaan, niin täytyy kotona aloittaa pieni kuntoilukuuri, ettei vaaka heilahda seuraavalle kymmenelle. Itsellä paino ja kunto on pysynyt jotakuinkin kohdillaan pyöräillessä lähes poikkeuksetta töihin ja sieltä pois joka päivä, mutta Sinin kanssa sovittiin silti aloittavamme sadan päivittäisen vatsalihasliikkeen kamppanja kun päästään taas kotiin. Kun six-päkki alkaa taas näkyä niin täytyy varmaan laittaa tänne tilapäivitys ;)

Suomimaisemaa Raumalla ja Alavudella

Kolmeviikkoisen jälkeen ajelimme siis Sinin äidin kanssa Hki-Vantaalle ja hyppäsimme kaikki New Yorkiin vievään koneeseen. Sieltä vaihdoimme onnistuneesti Miamin-koneeseen ja sunnuntai-iltana 5.8. saimme kokea hirrrrveen kostean ja lämpimän Floridan ensikosketuksen. Meillä oli valmiiksi vuokrattuna tila-auto lentokentältä ja palautus olisi viikon päästä Orlandon lentokentälle, josta lähtisimme kohti San Franciscoa. Hotelli oli Miami Beachiltä, joka siis on oma kaupunkinsa: Miami City on mantereella ja Miami Beach on siinä vierellä Atlantin puolella oleva pari kilometriä leveä ja muutaman kymmenen kilometriä pitkä saari, jossa on hiekkarantaa vaikka muille jakaa. Kun katseli rantatontteja ja niiden eteen meren puolelle parkkeerattuja muskeliveneitä, niin väkisinkin alkoi soita päässä Miami Vicen tunnari... Voi pojat sielä on joillain rahaa.

Heli-sisko oli saapunut New Yorkista jo perjantai-iltana ja oli jo ehtinyt koluta saaren eteläkärkeä ja hiekkarantoja ja tiesi kertoa, että sääennusteiden "sadetta ja ukkosta" ei välttämättä tarkoita, että koko päivän sataisi tai että suomalaisittain sää olisi mitenkään erityisen huonoa. Siitä huolimatta ensimmäinen meidän koko päivämme, joka oli maanantai, oli enimmäkseen pilvistä ja vettä tihuutteli pitkin aamupäivää. Mutta lämpöä oli silti yli kolmekymmentä ja ilmankosteus tietysti jotain ihan käsittämätöntä. Päätimmekin käyttää maanantain katselemalla maisemia ja suuntasimme hiukan pujotellen kohti rämeitä, jotka alkoivat yllättävänkin läheltä Miamia. Paikka nimeltä Gator Park tarjosi rämeajeluita Air Boateilla, eli sellaisilla paateilla missä on iso propelli perässä vauhtia antamassa, ja muitakin alligaattoreihin liittyviä kansanhuveja. Emme jaksaneet rämeajelulle lähtä mutta maksoimme liput alueelle missä saimme mm. poseerata pieni alligaattori sylissä ja Sini sai yrittää muuttaa rupikonnaa prinssiksi. Illalla menimme Lincoln-kävelykadulle syömään hienosti ravintolaan ja tilasimme sellaisen määrän sapuskaa, että lopulta kannoimme kaksi kolmasosaa doggy packeissä hotellille.

Tiistai alkoi aurinkoisempana ja päätimme pyhittää sen rantaelämälle. Heli sai neuvoteltua pari rantatuolia ja varjon kympillä koko päiväksi käyttöömme ihan rannan tuntumasta. Vesi oli kuin linnunmaitoa, joka tuntui uskomattomalta Santa Cruzin 16-asteisessa vedessä pulikoituamme. Jopa oman koti-altaamme (yleensä noin 24-25 -asteinen) vesi tuntui viileältä tähän verrattuna. Ranta oli myös mukavan matala, joten lapsetkin pystyivät ottamaan aaltoja vastaan, vaikka korkeusero allonpohjalta huipulle olikin ehkä metrin luokkaa. Hotellimme Town House oli kolmisensataa metriä rannasta, 20th Street -kadulla, jota voin kyllä suositella sen edullisuuden (paikalliseen hintatasoon suhteutettuna) ja sijannin vuoksi. Auton parkkeeraus tosin maksoi valet parkingilla 25 taalaa/vrk mutta viereisessä varakkaamman väen hotellissa Rolls-Roycelle näytti saavan majapaikan 40 taalalla.

Keskiviikkona pakkasimme kamamme, Heli mukaan lukien, ja huristelimme läpi Miami Beachin sen pohjoiskärkeen ja suuntasimme kohti Orlandoa. Matkalla poikkesimme kuitenkin West Palm Beachiin syömään ja vilkaisemaan sattuisiko Grönin Eikkaa näkymään maisemissa (ei näkynyt). Ja kyllä niiden kartanoiden peräänkin tuli hiukkasen kuolattua. Matka jatkui Florida Turnpike -tietä pitkin, kunnes se loppui pitkän autoletkan perään. Ilmeisesti edessä oli ollut hiukan rajumpikin kolari, sillä saimme odotella tunnin verran ennen kuin letka nytkähti taas liikkeelle. Anne kuuli joltain jonossa olevalta naiselta, että hänen kaverinsa oli kolaripaikan lähellä, ja paikalla oli ollut kahdeksan ambulanssia ja "bodies everywhere". Lopulta pääsimme jatkamaan matkaa perille asti ja huomasimme hotellin olevan lähes kävelymatkan päässä Universal Studios -puistoista.

West Palm Beach

Torstaina suuntasimme kohti Walt Disney Worldiä, jonne oli noin puolen tunnin ajomatka. Ostimme liput Magic Kingdomiin, joka siis on se peruspuisto Walt Disney Worldin sisällä, sisältäen prinsessalinnan, Akut, Mikit, ym. Ilman kalliimpia pikajonoon oikeuttavia lippuja saimme jonotella joka vehkeeseen puolesta tunnista puoleentoista tuntiin mutta ei niitä must-see -juttuja niin äärettömästi ollut, että olisi aika kesken loppunut. Näimme mm. Disney-hahmojen paraatin ja prinsessojen, prinssien, Mikin, Minnin, Akun, Hessun, Peter Panin, Kapteeni Koukun ja pahan haltijattaren shown. Erityismaininnan saa myös Pirates of Caribbean -ajelu, joka oli massiivisuudessaan varsin vaikuttava. Joskus kahdeksan aikoihin alkoi taivas synkistyä ja nuorimpien ja vanhimpien alkaessa olla valmista kauraa, siirryimme hotellille lepäilemään.

Eveliina osti Brave-elokuvassa seikkailleen Meridan mekon 

Anoppi päätti huvipuistojen jo riittävän hänelle, joten seuraavana aamuna kohti Universal Studion Adventure Parkia suuntasi meidän perheen lisäksi vain Heli. Puiston sisällä marssimme suoraan kohti Tylypahkan linnaa ja kyllähän se vaikuttava olikin, samoin kuin sen alla sijaitseva Tylyahon kylä. Minä,  Lassi ja Heli olimme riittävän pitkiä ja kiinnostuneita virtuaaliseen luuta-ajeluun, joten jonottelimme puolisen tuntia ennen kuin aloimme miettimään, että Sini ja Eveliina saattaisivat olla myös kiinnostuneita näkemään Tylypahkan linnan sisältä. Jonotus laitteeseen kulki nimittäin Dumbledoren toimiston, linnan käytävien ja koululuokkien kautta. Tytöt etuilivatkin jonoon meidän rinnalle ja kuljimme yhdessä kunnes tuli aika mennä laitteeseen - ja aikamoinen elämys se olikin! Moista virtuaalielämystä en ollut ennen kokenut. Ostelimme Tylyahosta vielä hiukan matkamuistoja ja jatkoimme matkaa Jurassic Park -alueelle. Siellä kävimme veneajelulla, jonka varrella näimme monenmoisia sauruksia ja tulimme melkein Rexin syömiksi (juuri ennen pitkää liukua kohti mustaa tyhjyyttä). Aikamoista. Seuraavaksi jonottelimme melkein pari tuntia johonkin tukkijoen tyyppiseen härveliin, joka kaiken sen jonottamisen jälkeen oli kyllä jotakuinkin sen arvoista. Mutta vaikuttavin elämys tällä reissulla tuli kyllä Spider-Man 3D/4D-ajelusta. Siinä ajeltiin eräänlaisella autolla 3D-lasit silmillä ja Hämis hyppi välillä konepellille niin että auto tärähti, välillä joku pahis räiskäytti päin näköä kuuman liekinheitinsuihkun, välillä tiputtiin pilvenpiirtäjän huipulta niin että mahanpohjassa väänsi... Kyllä oli turisteilla silmät ymmyrkäisinä ja leuka loksahtaneena sen ajelun jälkeen. Suosittelen ehdottomasti! Kun olimme jotakuinkin kiertäneet koko alueen noin seitsemään mennessä meidät yllätti sadekuuro ja päätimme siirtyä takaisin hotellille. Anne oli viettänyt koko päivän palmujen katveessa altaalla valkoviiniä siemaillen jaaa...jaaa...jaaa elämästä nauttien.

Tylyaho

Harry Potter, Ron ja Hermione Tylypahkan sisällä.

Kermakaljaa

Fredin ja Georgen pilailupuoti Tylyahossa.

The Tylypahka. Lassi oli tietysti myös pukeutunut Rohkelikon koulukaapuun teeman mukaisesti.

Jurassic Park

Lauantain olimme pyhittäneet Sinin ja Annen sukulaisille, jotka asuvat eläkeläisten omassa "pikku" kylässä (noin 100 000 asukasta) nimeltä The Villages. Pääsy tuohon kommuuniin edellyttää 55 vuoden ikää. Joka toinen kaduilla vastaan tullut ajoneuvo olikin sitten golf-kärry. Visiitti oli kyllä kaikin puolin miellyttävä ja erityismaininta annettakoot 97-vuotiaalle Pearl-mummulle joka tuli meidän muiden kanssa reippaasti thaimaalaiseen ravintolaan ja puhui varsin sujuvasti suomea, vaikka onkin syntynyt USA:ssa. Hänen vanhempansa olivat kotoisin Etelä-Pohjanmaalta.

Lapsetkin pääsivät ajelulle.

Sunnuntaina teimme vielä pienen kierroksen Orlandon keskustassa (ei maksa vaivaa poiketa) ennen lentokentälle navigoimista. Helin ja meidän muiden lennot lähtivät eri terminaalista, joten jouduimme sanomaan toisillemme hyvästit mahtavan viikon jälkeen. Onneksi Heli on muuttamassa jo pian lähemmäs Arizonaan ja visiitti meillä onkin jo suunnitteilla. Meidän pesue oli kotosalla illalla kymmenen aikoihin ja ensi töikseni kävin hakemassa Audin takaluukkuun unohtuneet ostokset... Ilmeisesti siinä leivässä ei ollut riittävästi säilöntäaineita, sillä koko auto haisee näin viikon jälkeenkin vielä hiukan kitkerälle homeelle.

Itselläni alkoi maanantaina työt ja kotipuolessa anoppi sai viikon mittaan maistiaisia siitä, millaista on elely Piilaaksossa ja ihmeteltäväkseen joitain suuren maailman ihmeitä, kuten punapuita. Perjantaina tein työpäivän kotona ja sen jälkeen kävin lasten kanssa pitkästä aikaa läiskimässä vähän tennistä. Samalla reissulla kävimme varmistamassa, että kummankin nimet löytyi Nimiz Elementaryn luokkalistoilta - ja löytyihän ne. Lauantaina suuntasimme San Franciscoon ja kolusimme läpi kaikki oleellisimmat nähtävyydet: Japanilainen puutarha, Lombard Street, Pier 39 (meillekin eka kerta) ja Golden Gate. Sitten ajelimme rantatieto nro 1:stä Santa Cruziin ja sieltä lopulta takaisin kotiin. Pikkuallas laitettiin kuumaksi ja nautimme drinksuista ja tähdistä.

Maisemia silloin kun ei ole noin neljään kuukauteen satanut. Alla vertailun vuoksi kuva samasta paikasta keväällä otettuna.

Shakkia Santana Rowlla

Standford shopping centerissä

Japanilaisessa puutarhassa (Golden Gate Parkissa)

Toiseen tyyliin mäkiä

Lombard street

Pier 39

Alcatraz

Matkalla San Franciscosta kohti Santa Cruzia

Totuttelemista taas Tyynen valtameren lämpötiloihin Miami Beachin Atlannin jälkeen.

Tänään sunnuntaina kävimme reippailemassa scooter- ja kävelylenkillä ennen lounasta ja huomasimme naapurin japanilaisperheen saapuneen juuri kotiin runsaan viikon kesälomareissultaan. Sovimme että he voisivat tulla meille lounaan jälkeen ja vietimmekin mukavan iltapäivän polskutellen altaalla, herkutellen vohveleilla ja jätskillä ja vaihdellen lomakuulumisia.

Huomenna alkaakin taas lasten koulu, joten paluu arkeen on edessä siltäkin osin.